Yrittäjänpäivän kunniaksi Vuontis-Kallen vanha kirjoitus yrittäjille

Oikein hyvää Yrittäjänpäivää 5.9.2020 Enontekiöltä! 😊
💙: Majatalon yrittäjänaiset, äiti ja tytär Tuula ja Tiina

 

Hetassa, lokakuussa 1991, Vuontis-Kalle

ARVOISAT TÄMÄNPÄIVÄN YRITTÄJÄT

Yrittäjähän mieki aikanaan oli, enkä ehtiny ennen tätä byrokratian aikakautta lopettaa. Palkkioksi kaiketi juuri tästä hiastelusta olen saannu kolme sydäningraktia ja kunnian kulkea nitropullo taskussa elämäni loppuun saakka. Kansakoulun oppimäärän omaavanna olin yrittäjänä vähän liian pitkhän.

Yrittäjänä olin jo toisenpolven harrastaja. Äiti oli karjatalon emänän lisäksi myöski matkailuyrittäjä, isä oli kauppamies ja mie polonen perin molempien ammatit. Eikä sillä hyvä. Tänäpävänä viiestä lapsestani 2 poikaa on edelleen alkaneet yrittäjiksi matkailualala, yksi on työntekijännä Veitsiluodossa, yksi palkannauttijanna eräässä yhteiskunnan laitoksessa. Yksi senthän on ollu niinpaljon järkevä, ette osan vuojessa nauttii työttömuuskorvauksen suomasta vapaa-ajasta. Mainitut 2 poikaa siis ovat kolmanen polven yrittäjät matkailualala. Kehitystä tämän kolmen polven aikana on pikkuhiljaa ollu paremphan päin. Jos tänäpäivänä resitentti kortteeria tulis, ei sitä tarttis navethan majottaa, niinku sattu äitin aikana. Silloinhan ei kaikile ommaa huonetta liieny. Ittekuki nukku siinä, mistä sijan löysi. Kestikievarihuone tosin annethin saman porukan väele. Minun isänyysaikana jo mettänhoitajan arvoselle herrale koitethin oma huone järjestää ja pimeän aikana yöksi myrskylyhty pieneläliekilä palaen hyysikän porthaile jätethin. Nämät kolmanen polven yrittäjät ei tartte myrskylyhtyvä, kaikki toimii sähkölä. Jokhainen halutessansa saapii oman huonhen ja voipii itte valita nukkumakumppaninsa. Tätä ei senthän talonpuolesta hommata, mutta kaiken muun kyllä. Kaikki mukavuuet ovat saman katon alla.

Kerrompa vähäsen siittä, miten minun silmäkulmassa kattottunna kehitys on viimisen 60 - 70 vuojen aikana muuttanu oloja elämän eri aloila. Asijain tarkka muisteleminen kyseiseltä ajalta ei tietenkhän sovi aikataulun puitheishin, mutta pieniä välähyksiä sieltä täältä ja lyhyvesti. Enkä vakuuta, ette ovatko net 100%:sen kirjaintarkkoja, mutta minun näkemyksiä net ovat.

Kuntamme ilmeisesti merkittävin henkilö on ollu aikanaan Yrjö Halonen. Hän oli syntyny Kestilässä v. 1862 ja kuollut Helsingissä 1941. Enontekiön lukkariksi hän tuli 1888 ja muutti Ylitorniolle 1919. Hän oli valtiopäivämies 1897 - 1905. Hänelä oli arvovaltaa, jolla sai pitäjänsä asioitten hoijossa näkemyksiänsä ns. parempien piirien huomion kohtheeksi. Halosesta en itse muista, mutta kuullu olen ja joka hänhen tutustuva halvaa, ansioistaa on paljon kirjotettu.

1930-luvula Enontekiön kunnantoimiston väki oli katekeetta Hermanni Karjalainen. Opettajan virkansa ohela hän hoiti myöski kunnankirjurin viran. Eipä Hermani tainu työtuntia ja viikkovaphaita työssänsä laskea. Sai perhepiirissänsä kunnioitusta osaksensa. Vaimo ei häntä koskhan sinutellu. Mitähän nykymies pitäs tehhä, jotta akka teitittelemhän rupeaisis. No ehkä, jos onnistuis kunnalisen veroäyrin neljän ja puolenpennin hintaseksi saamhan, niinku se Karjalaisen aikana oli. Olihan meilä Aimo Kallion ja Karjalaisen ansiosta esim. kahvi puolta halvempaa ku muoniolaisila. Kolmela riekola sai kilon kahvia ja pikkutopin sokkeria.

Itte en tarvinu näinä aikoina jatkuvasti tiskintakana seisova enkä nauttia luottamustoimista. Mitä nyt joskus pororaijola lihhaa ja riekkoja Kuttashen kuljettaa. Muutenki vietin raitista ulkoilmaelämää. Turistitten kuljetus poroila Hetta-Muonio välilä oli tosin liiketoimintaa, mutta siinä olit niin selvät taksat, ettei laskukonhen kans tarvinu värkätä. Rahalisena tulona se senthän melkonen oli. Talon työt, jokka neki liiketoimintaa olivat, olit varsin tärkeitä. Koulun ja nimismiehen maitotinkiä ei passanu lopettaa. Pappilan maitotinki ja haloittenlaitto olivat velvolisuus. Ne sisälyit maanvuokrien vastiheksi. Se oli toimintaa ja liikettä, ku esimerkiksi velipojan kans kymmenen poron raijole honkakuormat päivässä laitto, santviiki ja kirves työkaluina. Tämä on ollu aikaa ennen evakkova, myöski onnelista aikaa.

Sitte alko uusi ajanjakso, tarkotan aikaa evakon jälkhin. Tuulet vasemalta rupesit vaikuttamhan. Sotavahinkojen arviomies-Aukku sai kehuva, että hän se on joka määrää. Ohjjeensa oli, jotta kellä paljon on ollu, on kapitalisti ja hänele maholisiman vähän korvausta sotavahinkoista. Kellä vähä on ollu, hänele maholisiman paljon. Tavalansa tämä oli tasajakova, ihmistenhän piti olla tasa-arvosia. Isäni sairastumisen takia olin jo rapean parivuotta ennen evakkova ollu liikemiehenä. Nyt tuli vapaavuosi, ei tosin majotuksessa. Ensiasunossa, jossa asuima talven 45 -46 oli laattia-allaa 22 neliömetriä. Ommaa perhettä oli 6 henkeä ja marras-joulukuun vaitheen tienoilla -45 majotimma siihen 18 vierasta. Kuorsaamisen estämiseksi heijät illala lavothin kyljittäin nukkumhan, eiväkkä mahtunhet selälensä kääntymhän. Joten kuorsausta ei kuulunu.

Tuli kesä 1945 ja sain jälheen alkaa leikkaamhan ja liimaamhan ostokortitten kuponkeja karpiitilampun valossa. Ruottalaiset nimittäin silloin toit ison parakin meijän kartanolle. Parakin toisessa päässä oli kauppahuone ja toisessapäässä kauppijhan asunto. Sillon moni saatto kajehtija, jotta Kallen-saki assuu ylölisesti. Jos vielä siinä asusin, varmasti saisin myötätuntova yhteiskunnan taholta, vaikka silloin net ei pahemin säälinhet.

Niin rupesit vuojet evakon jälkhin pikkuhiljaa vierimhän. Korvikekuponkeila myin sökövä, tekstiilikuponkeila paperista tehtyjä pukimia, petroolikuponkeila lamppuöljyvä, jauhokuponkeila jauhoja, ostoluvila piikaria ja niin etelleen. Ushein vielä tavaroita piti velaksi antaa. Näistä saatavista osa on vieläki saamatta. Ovat siirtynhet saankahenkymmenen vuojen kuoletuslainoiksi. Harvoin kauppa-asijoita hääty hoitaa viittätoista tiimaa pitemphän vuorokauvessa, eikä koskhan seittemää päivää enempi viikossa. Helppovahan tämä oli sirkkelisahureihin verrattunna. Kesäaikana het tuskin nukkumhan kerkisit. He pitivät työtahtia velvollisuutenansa.

Ajan myötä alko tapahtumhan ihmeelisiä asijoita. Sirkkelisahurien luona vieraili pitkä laiha ja kalpea mies. Päässänsä hänelä oli musta hattu, päällänsä pitkä musta paltto. Ulkonäkönsä ansiosta häntä ruvethin nimittämhän kalmiston karkuriksi. Hän oli liikevaihtoverotarkastaja Aalto. Kaikki sahat, joilla hän vieraili, olivat muutaman kuukauven päästä pakkohuutokaupassa maksamattoman liikevaihtoveron takia. Sahurit tulivat tietämhän, että semmonenki vero on keksitty ja lähes kaikki lopettivat toimintansa. Tarkemmin tästä muistaakseni olen kertonu yrittäjäpäivilä syyskuussa 1988.

Kehityksen pyörän pyöriessä alko tulemhan yhtä ja toista, varsin monenmoista. Käytäntö, että piijan palkka on talon ruvassa 110:-mk. kuussa ja kaks’ paria nahkasia nauhakenkiä vuojessa, ei ennään päteny. Tuli tyäaika, ylityö, pyhätyö, yötyö, tapaturma, pidätys, korotus, ilmotus ym. ym. kaikki lain nimelä. Joka alale luonnolisesti piti palkata valvojia, neuvojia, puoluetuen suunnittelijoita ja jakajia. Tehostui byrokratia-niminen sivistyssana. Tämänpäivän muotisanoja ovat verotus ja työttömyys. Verotuksessa ennenvanhaan Erkuna, Vilkuna ja Kaijukka kilpailivat siittä, että kellä on eniten veroja, on pitäjän napa. Tänään tuntuvat monet olevan sitämieltä, että muile nostethan, niin ainaki minun verova pitäs alentaa. Ainaki ministeritason köyhälistö on sitä mieltä.

(Lukee pätkän sanomalehdestä:)

”Mistä työttömyys johtuu?

Nykyisin on sana TYÖTTÖMYYS, paljon käytetty ja parjattu. Toisile siitä on hyötyä, toisile vahinkoa. Mistä tämä suurtyöttömyys johtuu. Seuraavista asioista sanon vain oman mielipiteeni, en väitä, että se on oikea, mutta tämä on mielipiteeni. Työn hinta on kohotettu niin arvokkaaksi, ettei sitä kannata teettää, eikä juuri tehdäkään. Yksin työntekijän palkan maksu on niin mutkainen, jotta tarvitaan melkein merkonomi, joka sen osaa tehdä. Tämän palkkio voi olla yhtä suuri kuin työntekijälle käteen jäävä palkka. Jos valitaan syrjästä lukien 100 nuorta, jotka ovat istuneet 9 vuotta peruskoulussa ja annetaan tehtäväksi maksaa lakien mukaan työntekijän palkka kahden kuukauden ajalta, luulen ettei siihen yksikään pysty. Siinä täytyy huomioida niin monet vakuutukset, lisät, korvaukset, ynnä muut, että tekemättä se varmaan jää. Tällä monimutkaisella byrokratialla on onnistuttu luomaan ja myös säilyttämään melko korkea työttömyysaste. Tavallaan siis tärkeä ja myöskin onnistunut pykälien viidakko.”

Edellälukemani oli sanomalehti Pohjolan Sanomista 21.1.1988. Virkakoneisto ei enään usko, että työnantaja ja työntekijä voisivat keskenään sopia työpalkasta. Omasta mielestäni heijän henkiset ”resurssit” siihen riittäisit. Tämä pykälien ja sääntöjen viitakko oli komapastuskivi monile pienile yrittäjile, suurile se ei niin tappavan raskas ollu.

Itselläni on yksi hyväpuoli tänään se, etten ole ennään yrittäjä. Jos olisin, niin olisin pienyrittäjä. Pienyrittäjien taivaalla näen synkkiä pilviä tänä fuusioitumisten aikana. Vähitellen suurempien ketju syrjäyttää pienemät, jotta kilpailulta vältytään ja isoman tuotto saahan kasvamaan. Näin ”ruohonjuuritasolta” saattaa moni nähhä niin asiat, että jolla paljon valtaa on, sille tullee vallanhimo, jolla on paljon rahhaa, sen järjenvalon himmentää rahanhimo. Olisko niin, että kellä on rahaa ja valtaa yhessä, he eivät juuri köyhälistön evuista pahemin piittaa. Esimerkiksi ulkomaisten osakkeitten ostoja varten saattaa tuottaa miljoonia, jos kotimaisen rahan arvoa nostaa eli ns. revalvoi vaikkapa 4 %. Jotta omia rahojani ei inflaatio heikentäis, on 7,5 % verovapaa korkotulo niille hyvä suoja. Onkohan se sitte Suomen Pankki, joka pittää huolen siittä, ette korko lainan ottajille nousee yli talouvelisen kestokyvyn. Konkursseissa ja pakkohuutokaupoissa on sitte hyvä etulisesti sijoittaa rahhaa oottamhan aika parempaa. Laman aikana saattaa herra 2-3 kuukauven 60.000:- - 100.000:- kuukausipalkala saaha talon maine mantuineen, joka on etelisen omistajan vuosikymmenien hikisen työn tulos. Onkohan tämmösellä hankinalla sitte harmia tai onneja aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Mitä tapahtunee EY:n liittymisen ansiosta pienile maile, sitä tuskin tarkalensa kukhan tietää. Oliskohan semmonen maholista, ette historia toistaa itseään, esimerkiksi vuojen 1917 mallin mukhan. Toivottavasti ei.

Vaikka olenki vanha ukko, on minulaki oma ammatti. Hetan Majatalossa on kautta aikojen ollu tapa ja on vieläki , ette syyskesälä pottuja nostethan ja kuori pois virutethan vain päivän tarve kerralansa. Aina on vierhaile uusia pottuja tarjottavaksi. Päivänä muutamana Aino-systeri soitti ja sanoin siinä, ette tulin vasta pottuja nostamasta. Eikö ole muita potunkuokkijaksi, ku juuri sinun pittää se tehhä. Vastasin, että olishan niitä, mutta ku het eivät kunnola ossaa. Miten sitte käypii, jos tullee se aika, ettei sinuva ole, kysyi Aino. Vastasin, että kaiketi häätyvät sitte jonku uuvelleen kouluttaa.

Hetassa, lokakuussa 1991.

Vuontis-Kalle