maanantai 24. joulukuuta 2012

Majatalon perinteinen Joulu

Majatalossa on vuosikaudet vietetty toinen toistaan tunnelmallisempia ja mukavia Jouluja.


Hotellin pihalle tuotu joulukuusia
Majatalon Maija, Tuula, Tiina ja Matti
Takkatuli lämmittää Joulumieltä ja sydäntä
Pihatonttu toivottaa vieraat tervetulleiksi

Perinteistä Jouluamme on vietetty suurinpiirtein näin:

Jouluaattona-aamupäivän aikana tehdään viime hetken valmisteluja lahjojen ja ruokien kanssa. Suomalaiset Joululaulut soivat ja kynttilöitä poltellaan aamusta alkaen. Joulukortteja lueskellaan uudelleen Jouluaattona. Piparkakkutalo on yleensä rakennettu jo aikaisemmin.

Kuusi kannetaan sisään ja se koristellaan yhdessä vieraiden kanssa.

Petri on hakenut kuusen sisälle

 
Kuusen koristelusta innostuvat pienet
...ja suuret
Aamu-iltapäivällä kierretään jakamassa lahjat ja toivottamassa tonttuisen iloiset Joulumielet kylän ystäville.

Joulusaunassa käydään pitkin iltapäivää pariskunnittain/perheittäin.

Neljäksi mennään Joulukirkkoon ja käydään sytyttämässä kynttilät haudoille.

Joulupäivällisellä on perinteisesti ainakin monenlaista salaattia ja etenkin rosollia, kinkkua, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa, paistettua ja graavilohta, riisipuuroa, sedehetelmäsoppaa, Joulutorttuja, piparkakkuja, pikkuleipiä, kuivakakkuja, glögiä, suklaakonvehteja ja monenlaisia pähkinöitä. Riisipuurossa on tietenkin manteli.

Jouluruokaa
Ja lisää Jouluruokaa
Tuula on laittanut paljon herkkuja
Maija-Ämmi ja Tiina
Vieraita Joulupöydän antimilla


Ruokailun välissä luetaan Jouluevankeliumi ja ruokailun jälkeen lauletaan Joululauluja Joulupukkia odotellessa.
Serkukset Karoliina ja Tiina lukevat Jouluevankeliumin
Turistilapset lukevat evankeliumin
Maija-ämmillä naurattaa
Majatalon suvun aikuisia
...ja Majatalon suvun lapsia


Kun kolinaa ja meteliä alkaa kuulua, alkaa Joulupukki, Joulupukki -laulun laulaminen.
Joulupukki, Joulupukki...


Kuusen alle on kertynyt lahjoja, mutta osan tuo Joulupukki itse. Pukki jututtaa väkeä ja jakaa lahjat vapaaehtoisten tonttujen avustamana. Joulupukin vierailu on aina yhtä jännittävä juttu.


Majatalon Maija-Ämmi on ollut kilttinä
...samoin turistilapsi
...ja Majatalon Tuula
Lahjojen jako on iso operaatio
Tiina-tonttu auttaa lahjojen jaossa
Karoliina-tonttukin auttelee pukkia

Loppujouluaatto meneekin Joululahjoja availlen ja ihastellen, Joululauloja laulellen ja (lahja)pelejä pelaillen.

Voi kuinka paljon lahjoja!
Onnellisia kilttejä 
Lahjapelejä ja -leluja
Joulun rentoa oleilua, melkein koko suvun lapsikatras ja Matti



Jouluaamuna on riisipuuro valmiina Joulukirkkoon menijöille ja 
aamiainen syödään kirkonmenojen jälkeen.

Joulun riisipuuro
Joulukirkko niin aattona kuin Jouluaamuna on kaunis perinne


Joulupäivä menee rennosti yhdessä oleillen.

Joulu- tai Tapaninpäivänä käydään perinteisesti Pyhäkeron kämpällä moottorikelkoilla rekiretkellä. Jouluinen kaamosmaisema on sykähdyttävä ja hiljainen. Pyhäkerolla syötetään lintuja, keitetään nokipannukahvit, paistetaan makkarat ja lettuja.

Vieraiden pakkaamista rekiretkelle
Tiina paistamassa lättyjä Pyhäkerolla
Pyhäkerolla on kesyjä lintuja
Kaunis Jouluinen kaamos
Pyhäkeron kämpällä

Tapanin- / Joulupäivän ajelulla

Takaisin tultua on sauna lämmin ja ruoka odottamassa.

Joulun aikana käymme myös Majatalon kodassa tulestelemassa ja nauttimassa Jouluisia herkkuja.


Kodan Joulutunnelmaa
Piparia ja glögiä


Majatalon Joulut ovat olleet todella ihania ja niitä olemme kovasti kaipailleet viime vuosien ajan, kun brittiperheet ovat täyttäneet talon koko joulukuuksi.
Ehkäpä ja toivottavasti ensi vuonna voimme taas viettää Joulua perinteikkäästi ja saamme mukavan vierasjoukon seuraksemme...?

Erittäin mukavaa, tunnelmallista ja perinteikästä Joulua kaikille Majatalon ystäville toivottaa koko Majatalon tonttujoukko!


Tuula- ja Tiina-tontut

torstai 18. lokakuuta 2012

Tervetuloa kylästelemään meilleki!

... ko nyt täällä on rauhallista ja talon väelläki aikaa raatata oikein ajan kanssa. Kahvitki saatamma keittää...

Majatalon 2. sukupolven, Vuontis-Kallen, kirjoitus 14.12.1990:


VOI TEITÄ………TET HETTALAISET JA MONET MUUT.


Kauvan kauvan sitten oli aika, jolloinka kotikylän asukhat, ynnä muukki pakkaseuvun tuttavat kerkisit tienpäällä, kartanolla tai kotonansa muutaman sanaparin keskenänsä vaihtamhan. Puhheenaiheet ei sivuttanhet politiikkaa eikä luonnonsuojeluva. Lehmitten maito oli tärkeämpi, siitähän net emänät juttelit, isänät taasen härkätokan umpiselle siirrosta, polttohonkain ajosta ja monesta muusta tärkeästä asijasta. Piijat ja rengit toisilensa supisit riijuuhommista, joka jo silloinki jotenki osathin. Näistä tärkeimistä senthän juttelu siirty muihin asijoihin ja aiheita oli paljonki. Eihän niitä kaikkia luetella suita. Näin jälkhinpäin ajatellen se kylästely oli juuri soma tapa, kumpa solis semmosenna säilyny vielä näihhin päivhiin saakka. Piisivalkean loistheessa oli soma ja lämmin istuva. Hyvvää aikaaki oli, ku kaikissa taloissa ei ollu ees kellova. Nykyisin son tuo tyhjänpäivänen kiire ja hoppu, siittä kyllä sais tulla loppu. Mitä se kannattaa, ku itte ei tartte tehhä juuri mithän, kaiken tarvittemansa saapii valmhiina kaupasta. Tuskin nykyisistä miehistä kukhan ossais ees kirvesvartta tehhä, poron längistä puhumattakhan. Akat senthän vielä virkkauskoukun kutomatikusta ossaavat erottaa.

Kaiken muun entisaijan kylästelystä passais palauttaa ennalensa, paitti laattijalle syljeskelemisen. Se joutaa pois meijän tavoista. Tuttavuuksien solmiminen ilman sivistynheitten ihmisten luomia kaavoja, olis vishiin hyväksi, eellä mainitun poikkeuksen huomioiten, vielä niinki myöhään, ku vuonna 1991.
Tuosta eellämainitusta syljeskelystä puhheenollen huomautan, ette tosipuhheessa entisajan pikanälli oli siistimpi ku nykynen nuuska.

Miten vanha ihminen näkkee tämänpäivän kylästelyn? No jaa, mitenkhän son? Vieraisille ei passaa ylheensä mennä, jos ei ole ennalta sovittu. Etenki valosanna aikana häätyy tietenki mennä autola. Kävely saattas muutaman minutin viijä kallista aikaa ja muutenki solis jonkulainen köyhyyenosoitus. Jos kysheinen kylästelijä on perheelinen, niin akka ja ukko häätysit tulla yhessä, niinku het ei kerkiäis kotonansa mielipitheitänsä vaihtamhan. Kotoinen keskustelu on kaikenlisäksi hyväksi sentakia, ette äänenväriä saapii pittää joko supraanossa tai mollissa, vai mitä net sävelhet olikhan.

Kun yllätysvieras sattuu tulemhan, niin talonväki tavanmukhan rukattaa takkia naulakhon laittamhan ja tietysti kengät häätyy etheishen jättää, ettei lunta tai hietaa matole tulis. Esiäitimme eivät lumikokkarhesta perustanhet, niistä tullu vesi painu parrenrakhon ja muut roskat sai varpuluuvala piisinethen viiä ja siitä sihvelillä piishin heittää. Ku yllätysvieras on viralisesti tervehtitty, alkaa emäntä päivittelemhän, että voi voi, ku meilä ei ole mithän muuta ku kuuvenlaisia pullia ja pikkuleipiä nyt, vaikka vierhaitaki tullee. Miten mie olenki ollu niin huolimaton. Vierhaan hamhen- tai housunliitinkin yläpuolelta kyllä näkkyy, ettei heilä pahemin kalorioitten puutetta ole, pikeminki päinvastoin.

Ravotammako vähäsen tulevaisuutta. Palaisimmako esi-isitten aikhoin? Miten olis, voisko naapuri noin vain pistäytyvä juttutuokiolla? Jos talonväelä ei ole kahvinaika, ei sitä vierasta varten aleta keittämhän. Siinä taphauksessa, ette kahvinaika sattuu olemhan, vieras ei saa olla perso, eikä ottaa enempi ku kaks sokeripallaa yhen kupin kans. Tämä on sitä ns. tapakulttuuria ja ees sen häätys säilyttää. Mikäli mielenkiintosia puhheenaiheita sattuu löytymhän, telkkarin voipii panna kiini. Jos net kiinioloaikana kerkiävät pari-kolme tappaa, ei nole viimiset uhrit, toivonmukhan niitä huomenaki teurastethan uusia. 
Joten tämäniltainen ohjelma ei ihan korvaamaton ole.

Ajattelehan asiaa ja maun mukhan kylästelhän, joko yksin tai yhessä. Soma se saattas olla se vanha tyyli.

Somia kyläreissuja teille toivottaa Vuontis-Kalle



Vieraita majatalossa, ompeluseurat.
Kalle ja Maija, 4. ja 6. oikealta 

perjantai 24. elokuuta 2012

Vihdoinkin! Seuraa Majatalon mäen elämää


Vihdoinkin!
Vihdoinkin meiän uudet nettisivut on valmiit ja julkaistu ja samassa yhteydessä tämäkin blogi saatetaan ihmisten tietoisuuteen! :)
Suurkiitokset kuuluvat Elinalle, joka teki mielestämme hienoa työtä!

Tutustuhan uusiin www-sivuihimme osoitteessa www.hetan-majatalo.fi. Tutustu sivuihin ajan kanssa ja nautiskellen.. 
Otamme mielellämme vastaan ruusuja ja risuja koskien uusia sivuja, tai oikeastaan mitä vaan! :)

Tänne blogiin kirjoittelemme silloin tällöin, kun on sopivaa asiaa. Voit tilata blogikirjoituksen sähköpostiisi automaattisesti tämän sivuston oikeasta palkista. Melkein alimmaisena on kohta ”Seuraa sähköpostitse”, jonne sähköpostiosoitteesi kirjoittamalla ja tilauksen vahvistamalla saat tiedon heti, kun uusi kirjoitus julkaistaan.

Jos haluaisit julkaista Majataloon liittyvän muistosi blogissamme, ota meihin rohkeasti yhteyttä! Arvostamme Majatalon ystävien muistoja ja olisi mukava jakaa niitä muidenkin iloksi.

Monenlaisia muistoja voit lukea myös nettisivuilta Muisteluksista tai Vieraskirjasta.

Facebookiin päivitämme kuulumisia lähes päivittäin. Tykkäämällä Majatalosta saat kuulumiset näkymään suoraan omalle seinällesi. Pääset katsomaan Facebook-sivustoamme, vaikka et olisikaan Facebookin jäsen.

Ajankohtaisia asioita kirjoittelemme Facebookin lisäksi nettisivujen Seuraa...-osioon.

Lähetämme muutaman kerran vuodessa Kuulumiskirjeen, jonne saatamme lisätä kuulumisten lisäksi ajankohtaisia tarjouksia. Tilaa Kuulumiskirje tästä.

Voit lähettää meille kaikenlaisia terveisiä joko sähköpostitse info@hetan-majatalo.fi tai tästä. Voit myös lähettää Yhteydenoton / Tarjouspyynnön.

Kuvia Majatalosta ja Enontekiön alueesta voit käydä katsomassa Picasassa.

YouTubessa ei vielä tällä hetkellä ole montaa videota, mutta eiköhän sinnekin pikkuhiljaa materiaalia saada. Jos sinulla on videota Majatalosta tai Enontekiöstä, voit sen meille toki lähettää sinne lisättäväksi.

Ollaan yhteyksissä! <3


TERVETULOA MUKAAN MAJATALON MÄEN ELÄMÄÄN 
toivottaa Majatalon Tiina & co

lauantai 4. elokuuta 2012

Luterilaista oppia Lapissa

Kaksi ABC:tä, litroittain kokista, riittävästi kolmioleipiä, tuntitolkulla muumeja ja kirjallinen veisuja. Niin taittui 13-tuntinen matkamme Helsingin Mikaelin kirkolta kohti ensimmäistä määränpäätä Hetan majataloa. Vaikka matka oli startannut jo aamulla kukonlaulun aikaan, ei ketään tuntunut väsyttävän. Johtuneeko siitä, että meillä kaikilla oli hillitön hinku päästä sukeltamaan Lapin taikaan. Matkanvarrella pysähdyimme tiirailemaan länsinaapureidemme eloa. Tosin pidimme lihapullien ja perunamuusin maahan välissä virtaavan kosken verran etäisyyttä.

Perillä meitä odotti lämmin pöperö ja pehmeä sänky. Niin hyvin majatalossa viihdyimme, ettemme vielä seuraavanakaan päivänä lähteneet kulkemaan 55 kilometrin taivaltamme, vaan vietimme leppoisan päivän Hetassa. Riparilaisilla ohjelmassa oli oppitunti itse pastorin johdolla ja me isoset valmistelemme iltaohjelmaa.

Koska edessämme oleva matka oli pitkä, oli kolmantena päivänä nostettava rinkat selkään ja survottava jalat vaelluskenkiin. Otimme vahvan alkuspurtin ja taitoimme ensimmäisenä päivänä matkamme pisimmän kerta rupeaman - 16 kilometriä! Voin valehtelematta sanoa ensimmäisten kahden kilometrin olleen täyttä tuskaa. Olimme liikenteessä kesällä, joten emme voineet edes ihailla Lapin ruskaa. Eikä ollut liioin runkokaan vielä tottunut selässä olevaan vapaamatkustajaan. Nuudelilounaan jälkeen alkoi kuitenkin nousu Pyhäkerolle. Matka meni maisemia ihaillessa, mutta huipulla olo se vasta hyvältä tuntuikin. Pakolliset ryhmäkuvat, muutama tuuletus, hörppy vettä ja matka jatkui.

Kaksi päivää taivalsimme tuntureita Lapin yrittäen pysyä perässä papin. Toisinaan hyvin lennokkaankin taivalluksen jälkeen pysähtyivät askeleemme Hannukuruun. Perille pääsemisestä teki entistä makeampaa se, että tiesimme seuraavana päivänä meitä odottavan ansaittu levähdystauko. Niin ja kai ne meille luvatut letutkin vaikuttivat asiaan. Telttapaikoista ei Hannukurussa ollut pulaa. Tasaista ja pehmeää maata löytyi vaikka kuinka! Saunaan juostiin melkein kilpaa, oltiinhan sitä paripäivää samoissa sukissa eleltykin. Vesi oli kylmää, mutta kun oltiin niin pitkälle jo tultu niin pitihän sitä uimaan päästä. Viis säästä.

Vapaapäivän jälkeen oli matkan kuitenkin jatkuttava. Reippain mielin lähdimmekin eteenpäin. Levähdys oli tehnyt tehtävänsä. Säätiedot olivat lupailleet vettä koko vaelluksen ajaksi, mutta kunnolla taivas itki vasta toisiksi viimeiselle vaelluspäivälle lähtiessämme. Rinkat peitettiin suojuksin ja laulu raikasi koko matkan. Tilkkutäkki ja muut iloiset kappaleet pitivät tunnelman korkealla (missä muualla se tunturilla voisikaan olla?) Päivää piristi myös verkkaisasti käyskentelevät porot. Meille metronorjille ne kun ovat harvinaista herkkua (etenkin jos käristyksestä on kyse). Koko vaelluksemme huippuhetki oli kuitenkin Maamme-laulun kajauttaminen Lumikerolla. Mikä olisikaan isänmaallisempaa kuin 30 ihmistä laulamassa kansallislaulua tuulipuvuissa tunturin huipulla?


Viimeisenä päivänä untenmailta palailtiin takaisin jo varttia vaille seitsemän ja matkaan lähdettiin ilman aamupalaa. Ketään se ei kuitenkaan haitannut. Kohta voisimme hurrata Pallaksen juurella. Muutaman kilometrin päässä pysähdyimme “brunssille” Trangiassa lämmitettyä vettä heitettiin milloin nuudelin, milloin keiton tai kaakaojauheen päälle. Ateria oli retken viimeinen joten maha pullolleen ja rinkka kevyeksi ylimääräisistä ruuista. Vatsat tyytyväisinä hyräillen saimme reitin lopussa mahdollisuuden nousta 807 metrin korkeuteen, Taivaskeron huipulle. Lähes kaikilta löytyikin vielä vähintäänkin lisäadrenaliinia, jonka voimalla porskutimme viimeiset metrit. Loppumatka sujuikin lähes lentäen Fronzie ollien siivittämänä. Perille päästyämme bussin penkitkin tuntuivat pilvenreunalta. Oli hauskaa katsella tunnin verran maisemaa, jota olimme taivaltaneet päivien ajan.


Perillä majatalolla ruoka maitti väsyneelle, mutta onnelliselle porukallemme. Saunan lämpö helli hyttysten puremia sääriä ja kuivat lakanat tuudittavat syvään uneen. Vietimme vielä yhden kokonaisen päivän majatalolla ennen kotimatkaa. Päivällä kävimme melomassa. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksoi vähän kisatakin. Illalliseksi saimme pitkään odottamaamme aah niin hyvää poronkäristystä.
Viimeisenä päivänä meille leivottu täytekakku maistui vielä mukavasti suussa bussin lähtiessä kaasuttamaan kohti Helsinkiä. Illan suussa hoilasimme veisukaraokea ja katsoimme filmin tai kaksi. Jo muutaman ajetun tunnin kuluttua täyttyi kulkupelimme kuitenkin uneliaasta tuhinasta.


Nyt on paljasjalkainen helsinkiläinen riisunut vaelluskenkänsä ja palannut takaisin oranssien tuubien maailmaan. Matkasta jäi vaelluksen lopussa tullut voittajafiilis erityisesti mieleen. Kenties muutama pohjoisen murresanakin tarttui kieleen. Syksyn hämärässä on kiva muistella matkanvarrella koettuja itsensä ylittämisen hetkiä ja palauttaa mieleen aina uudestaan ja uudestaan yhdessä koettuja retkiä. Mutta turha niistä on sen enempää höpistä. Vasta itse koettuanne vastaavan taipaleen voitte ymmärtää, mistä puhun.

Helsingin Mikaelin srk:n vaellusripari 2012 
Pyhäkeron huipulla


Iloisin terveisin, 
Emilia Emenike

PS. Mikäli en ole vielä ruuasta ehtinyt riittämiin puhua, on minun mainittava, että iltanuotilla nautittu loimulohi on kerrassaan taivaallista!






maanantai 30. heinäkuuta 2012

Suomen paras paikkakunta

on luonnollisesti Enontekiö. Miksikö? No monestakin syystä. Ensinnäkin meillä on tilaa missä asua. Jos pitäjän 8.148 neliökilometrin pinta-ala jaettaisiin tasan 2.280 asukkaan kesken, saisi jokainen yli 3.500 000 neliömetrin (=350 ha eli 3,5 km2) suuruisen pihapiirin. Nelihenkisen perheen yhteistä aluetta en osaa edes laskea. Riittäisi siinä parhaallekin pihaa, mitä haravoida. Oikein naurattaa kun toispaikkakuntalaiset puhuvat parintuhannen neliömetrin ja vielä pienemmästäkin perhe-asunnon kotitontista. Kun on tilaa, on sopu säilynyt. Ihmiset ovat kuin veljiä keskenään, ei riitaa eikä toraa, ei kaunaa eikä kademieltä. Kuvaavaa sovusta ja avusta se, kun kalastajat rakentavat majoja järvien rannoille vain siksi, että toiset kalastajat siellä viihtyisivät. Niille, joilla ei satu asuintaloa olemaan, tai haluavat toisen, se heille yhteisin voimin rakennetaan. Annetaan vielä kaupanpäällisiksi satakunta hehtaaria metsämaata noin vain ihan ilmaiseksi.


Valtakuntien välistä rajaa on Enontekiöllä ilmeisesti enemmän kuin millään muulla pitäjällä, eli 494 km. Tästä Norjan vastaista 284 km. ja Ruotsin vastaista 210 km. Kanssakäyminen em. maalaisten kanssa on vilkasta. Samoin kaupankäynti, joka onneksi on vielä melko vapaata. Enontekiöllä on paljon ns. luontaiselinkeinoja, joitten tuotteita on myymisiin asti. Hinnat eri tavaroilla ovat eri maissa hyvin erilaiset. Voi olla, että tarvike, mikä meillä maksaa kympin, saa naapurista vitosella. Tästä johtuu, että kaupankäynti on kuin vanhassa sadussa: Omista tavaroista maksetaan kaksinkertaista hintaa ja ostettavia saa puolella hinnalla. Mikäli nyt sitten ostaa tarvitsee. Ruotsalaisten poikkinainnin takia siellä on paljon ent. suomalaisia, joilla vielä piilotajunnassa on entisen kotimaan kaipuu. Tämä ilmenee ylenpalttisena ystävällisyytenä kun he täällä vierailevat. Niinkin kaukaisia, kuin isoäidin kummityttären veljen jälkeläisiä he pitävät lähisukulaisina. Tuliaisiksi tuovat gevaliaa, marmelaadia ja piskettiä, ettei kerkeä kaikkia käyttääkään. Ja persoonapiililä kuskaavat niin paljo ku kukaki halvaa.

Jos päivän pituus lasketaan auringon esiintulosta sen piiloonmenoon, ei 4-5 viikon pituinen päivä meillä mikään harvinaisuus ole. Senmittaisia on aina silloin tällöin. Laiskasta voi päivä tuntua turhan pitkältä, mutta emmepä me mitään kokopäivä työläisiä olekaan, joten soma se on. Soma siitäkin päätellen, kun muunpaikkakuntalaiset ryntäävät moista ihailemaan ja ihmettelemään valtavina laumoina, etteivät tahdo maanteille mahtua. Ihmekös tuo, että tulevat. Onhan täällä kaiken lisäksi poutapäiviä enemmän kuin muualla. Tämä kun sattuu olemaan Suomen vähäsateisinta seutua.

Viljaa täällä ei viljellä sentähden, kun kullero ja horsma kukkivat kauniimmin kuin ruis ja ohra. Perunanvarsi on melkoisen mukava pihakasvi. Sitä akkunan alla huvikseen katselee ja kastelee. Isoja aloja ei auta kylvää, se kun kasvaa, että penkit halkeilevat. Suottahan sitä enempää ku silmän iloksi.

Ilmasto meillä on säädetty niin, että jokaiselle sattuis sopivaa. Kun toisella puolella pitäjää lehti on puussa ja uintikausiparhaillaan, toisella laidalla vielä järjestetään kilpahiihtoja hohtavilla hangilla. Tälle välille luonnollisesti sopii sitten monenmoista säätä.

Elämys on pistäytyä virveliä heittämässä sekä Atlantissa että Jäämerellä. Täältä kun molempiin on varsin lyhyt matka. Niin lyhyt, ettei vastaavaa muualta ole, kun molemmissa haluaa käydä. Jos ei satu toisessa kala olemaan syöntipäällä, toisessa voi olla. Näissä edellämainituissa onkipaikoissa on varma hyväpuoli se, ettei viehe tartu vastarannan pajuihin. 

Eipä täällä kalojen takia tarvi merelle mennä. Jokia ja järviä on kaikenkokoisia. Vesikin niissä niin kirkas on, ettei rannalta osaa arvioida, onko syvyyttä yksi vai yhdeksän metriä. Kaloja ei kannata kasoon pyytää, kotijärvestä kun aina tarvittaessa saa sopivan määrän sopivaa laatua ja takuulla tuoreena. Jos ei satu pyyntivälineitä olemaan, on parasta käydä Kala-Seidalle muutaman kolikon uhraamassa. Senjälkeen kalat jo polullakin vastaan tulevat. Seitoja on lähes kaikkien isoimpien järvien rannoilla. Näin onnellisia kalastajia me Suomen harvimmin asutun pitäjän asukkaat olemme, muusta puhumattakaan.

Kauniit värit kiehtovat ihmistä. Vain täällä oikein kauniita näkee. Nimittäin Marjanpäivänä kirkossa ja Ounasjärven jäällä sekä syyskuulla luonnossa. Missäpä muualla voi ihailla yli neljääkymmentä Suomen korkeinta tunturinhuippua ja niitten välisiä laaksoja värikylläisyydestä ainutlaatuisen ruskan aikana. Peltoja ja metsiä on missä vain, kauniita vuoria ainoastaan täällä, Suomen Sveitsissä.

Kauneimpana ne revontuletkin meillä näkyvät. Ei niistäkään värejä puutu. On punasta, vihreää, keltaista ja kaikkia sävyjä kuin Vinterin värikartassa. Valtava loimunta tekee ne lähes uskomattomiksi, suorastaan taianomaisiksi.

Jälleen toistuu totuus, että Enontekiöllä on niinpaljon erikoista, hyvää ja kaunista, ettei sitä sanoin kuvata voi. Tulkaa katsomaan. Varmuuden vuoksi ottakaa vain tulolippu. Jos sattuu, että ette malta takaisin lähteä, ei harmita se, kun edestakais-lipusta jäi puoli käyttämättä.

Tervetulleeks toivottaa, Vuontis-Kalle.
26.1.1978



Vuontis-Kalle nautiskelee Enontekiön luonnosta

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Matti, Majatalon 3. polvi


Matkailuyrittäjä Matti Vuontisjärvi

Matti mielipuuhassaan,
luonnossa keittämässä 
nokipannukahvia
Majatalon vieraille 
Matkailuyrittäjä, Hetan Majatalon isäntä, Matti Johannes Vuontisjärvi kuoli 13. heinäkuuta 2002 
lyhyen sairauden jälkeen Lapin Keskussairaalassa Rovaniemellä 53-vuotiaana.

Matti Vuontisjärvi syntyi Enontekiöllä 13.2.1949. Hän kävi keskikoulun Hetassa ja kirjoitti ylioppilaaksi 1971 Kemin lyseosta. Matkailututkinnon hän suoritti Suomen nuoriso-opistossa 1974 ja työskenteli sen jälkeen eri tehtävissä matkailualalla sekä Lapin tiemestaripiirin palveluksessa. Vuonna 1987 hän puolisonsa kanssa otti hoitoonsa isä-Kallen jälkeen Hetan Majatalon Enontekiöllä.

Kolmannessa polvessa majatalotoimintaa harjoittava matkailuyritys aloitti 1920-luvulla kestikievarina. Matti Vuontisjärvi oli pienestä pitäen mukana majatalon ja perheen silloin omistaman sekatavarakaupan askareissa ja hoiti jo 12-vuotiaana yksin yritykseen kuulunutta leirintäaluetta Närpistöjoen rannalla.

Useiden laajennusten jälkeen Hetan Majatalo on varsinkin murtomaahiihtäjien ja luontomatkailijoiden majoittaja. Vakituisista kävijöistä useat ovat viettäneet lomaviikkonsa Hetassa jo vuosikymmenien ajan. Myös eteläisen Suomen seurakunnat ovat löytäneet rippikoululeiriensä pitopaikaksi Enontekiön. Pisimpään on yhteistyö jatkunut Käpylän seurakunnan kanssa, jonka leirit ovat täyttäneet majatalon liki neljänkymmenen vuoden ajan. Hetan Majatalon isäntäpari valittiin Enontekiön vuoden yrittäjiksi 1999.

Matti Vuontisjärven harrastukset liittyivät luontoon. Nuoruuden kilpahiihto vaihtui vanhempana kalasteluun ja luonnossa liikkumiseen. Hän vei myös mielellään matkailijaryhmiä kalastusretkille ja kehitti muitakin ohjelmapalveluja, joissa pääosassa oli pohjoinen luonto.

Edesmennyttä jää perheen ja sukulaisten lisäksi kaipaamaan laaja ystäväpiiri niin Suomessa kuin ulkomaillakin.


Kirjoittaja Riitta Vuontisjärvi



Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydämes kultainen.
Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten.
Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sina aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.
Ei lähtöäs todeksi vieläkään uskoa vois, niin äkisti lähdit sä luotamme pois.

Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,
kaipaus suuri ja sammumaton, 
mut tiedämme - sun hyvä olla on.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Alkuvuosi 2012



Tuulan muisteluksia alkuvuodesta 2012


Brittisesonki mennä hurahti joulukuussa 2011. Lunta oli tosi vähän ja pari eka ryhmää joutuikin perumaan tulonsa lumenpuutteen vuoksi. 
Vaikka tammikuu yleisesti on aika hiljainen kuukausi, silti sitä tekemistä vain riitti. Oli kokouksien pitäjiä ja yöpyjiäkin riitti jokaiselle päivälle.

Tiina käväsi Helsingissä perinteisillä matkamessuilla ja tapasi sekä vanhoja että uusia asiakkaita.
On se Tiina rampannut Oulussakin silloin tällöin kun opiskelee jälleen kerran jotakin tutkintoja. En aina tahdo pysyä perässä, mitä hän milloinkin suorittaa.

Helmikuussa oli perinteiset lahjatavaramessut ja ulkolaisia matkailijoita oli mukavasti. Tiinan ulkomaanmarkkinointi oli tuottanut hyvin tulosta.
Ulkolaisille oli rakennettu ohjelmaa jokaiselle viikonpäivälle. Oli porosafaria, koirasafaria, moottorikelkkailua, kalastusta, lumikenkäilyä, lumilinnayöpymisiä, Norjassa käyntiä yms...
Ulkolaisilla ei varmasti aika käynyt täällä pitkäksi, kun iltaisinkin oli lumikenkäilyä, safareita, kodassa tulistelua, makkaranpaistoa, glögiä, pipareita... Usein pimeän tultua näkyi upeita revontulia, joihinvieraamme hullaantuivat täysin.

Helmikuussa oli myös aihetta juhlaan. Entinen Käpylän seurakunta, nykyinen Oulunkylän seurakunta, oli käynyt Hetassa vuodesta 1963 alkaen aina viikolla 8, eli nyt oli 50. kerta ja juhlittiinhan sitä koko Hetan kylän voimalla. Toivottavasti Majatalossa saadaan juhlia myös käpyläläisten / oulunkyläläisten 60. ja sadattakin käyntikertaa.
Muiden seurakuntien rippikoulujen Majataloon tulo poiki varmaan Käpylästä, kun työntekijät muuttivat seurakuntaa ja meidän onneksemme ilmeisesti puhuivat uudessa seurakunnassa Hetan Majatalosta. Nykyisin meillä käy lahtelaisia, järvenpääläisiä, herttoniemeläisiä, mellunkyläläisiä jne jne. Lämpimät kiitokset näille kaikille sanansaattajille jotka ovat asian eteen jotakin tehneet!

Kevätviikoilla oli paljon entisiä asiakkaita mutta tuli myöskin paljon uusia asiakkaita. Lauantai-aamuisin usein tippasilmässä hyvästelimme ja halasimme lähtijät. Tunnetusti olemme Tiinan kanssa oikeita itkupillejä. Iltasella vastaavasti otimme ilolla uudet vieraat vastaan.

Vähän kateeksi kävi ruskettuneita vieraitamme, kun itse olimme sen verran aikaansaamattomia / kiireisiä, ettei juurikaan käyty ulkona auringossa.

Olihan meillä oikein mukavat juhlatkin toukokuun alussa sesongin loputtua, kun minulla täyttyi pyöreitä vuosia. Lämpimät kiitokset kaikille muistaneille!

Tuula-syntymäpäiväsankaria onnittelemassa
Tiina-tytär ja Petri-vävyntekele


Toukokuussa oli hieman aikaa levähtää vaikkakin kulkijoita oli joka yö. Itse olin viikon Ivalossa ”toisessa kotokolossani” ja todellakin lepäsin koko viikon. Nyt taas jaksaa kesän ja syksyn ahertaa. Tiina ja Petri kävivät moottoripyörällä unelmamatkalla ajaen Suomessa ristiin ja rastiin ja koukkasivatpa Ahvenanmaallakin mutkan. Jottei Tiinalla käy aika pitkäksi ja pelkkä työnteko ala tympimään, aloitti hän taas uuden oppisopimuskoulutuksen saatuaan edellisen juuri suoritettua.

Nyt meillä on jälleen alkanut kesä koulujen lopun jälkeisenä maanantaina, kun Keski-Lahdesta tuli ties kuinkahan monetta kertaa rippistiitiäisiä. Mie saan olla keittiössä nyt aamusta iltaan kun rippikoululaisille tarjotaan joka päivä aamiainen, lounas, päiväjuoma, päivällinen ja iltapala. Eivät nuoret täällä ollessaan ainakaan nälkää näe. Toivotaan heille aurinkoista ja ikimuistoista viikkoa. Saapa nähdä, onko seuraava kirjoitus tänne jonkun nuoren riparimuistelo...

Oikein mukavaa ja lämmintä kesää Majatalon vanhoille ja uusille ystäville toivotteleepi Tuula