Jouluterveisemme 2022

 

♥♥                              ♥♥
Taas tultiin jouluun, ja riemuita saa.
Vuosi on mennyt, käy uusi oven taa.
Näin pääsimme jouluun, on valkea maa,
Vaan ystävät rakkaat, on toivottavaa,
Että jouluilon jälkeen vielä ilota voi,
Ja tulevat päivät veis pelkomme pois.
Joulun rauhaa, joulun rauhaa,
Joulun rauhaa vaan.
♥ ♥ ♥
♥

Hyvää Joulua ja iloa Uuteen Vuoteen!

 
Ollaan yhteyksissä! Toivottavasti tapaamme pian!
 
 

 

Psssttt... Majatalon tonttujoukkio vinkkaa....
Jos kaipaat Joulunrauhaa,
meillä sitä olisi oikein hyvin tarjolla;
https://hetan-majatalo.fi/joulu-2022-christmas/


 


Lämpimin terveisin ja jouluhalauksin,

♥ Majatalon Tuula, Tiina ja Petri ♥
kuvissa Tuulan 70-vuotispäivillä huhtikuussa &
Tiinan 40-vuotisfesteillä muutama viikko sitten

  

Jouluterveisemme 2021

 

Tahdomme toivottaa kaikille Majatalon ystäville
leppoisaa ja valkeaa joulunaikaa,
kaikkea hyvää alkavalle vuodelle 2022
sekä lämpöiset kiitokset tästä vuodesta!

♥ ♥ ♥

Joulukirjeemme 2021

Ollaan yhteyksissä! Toivottavasti tapaamme pian!

Lämpimin terveisin ja halauksin,

♥ Majatalon Tuula, Tiina ja Petri ♥
kuvassa Gran Canarialla marraskuussa

Majatalolle on aika löytää uusi sydän, Reetrikin mäelle hieno uudenlainen tulevaisuus

16.2.2021 Enontekiöllä

Uuden aika – Tiinan terveiset Hetan Majatalosta!

Olemme tehneet valtavan suuren päätöksen: Hetan Majatalolle on aika löytää uusi sydän, hotellille uusi omistaja, Reetrikin mäelle hieno uudenlainen tulevaisuus. Yhteisellä päätöksellä olemme päättäneet laittaa lähes sadan vuoden yritystoiminnan jälkeen Majatalomme myyntiin.

Majatalon superkolmikollamme eli Tuula-äidilläni, Petri-puolisollani ja minulla on tulevaisuudestamme yhteneväiset ajatukset, haaveet, toiveet. Päätös ei lopulta ollutkaan kovin vaikea vaan se tuntuu luonnolliselta jatkumolta meidän elämään.

Me seisomme vahvasti päätöksemme takana ja iloitsemme rohkeudestamme. Vielä monet itkut, kipuilut, luopumisentuskat ja rankat hetket varmasti koetaan siitä huolimatta. Olemme varmoja, että tämä päätös, jota on jo muutama vuosi mietitty, on meidän perheelle oikea.

Emme voi tietää, löytyykö Majatalolle hyvä ostaja vuodessa vai viidessä. Kauppoihin asti nautimme mielellämme Majatalo-elämästämme kuten tähänkin asti.

 

Kolme isoa syytä päätöksemme takana

Meillä on nyt todella hyvä olla Majatalossa kun meitä on me kolme; äiti/anoppi, tytär/vaimo, vävy/puoliso. Kaikki saavat tarvitsemaansa vapaa-aikaa ja reissuihinkin pääsee kun aina on yksi, joka voi huolehtia talosta.

Kun maailman paras äiti-anoppi voi hyvin, olemme myös me Petrin kanssa tyytyväisiä, kun meillä on silloin tällöin mahdollisuus lomailla. Valitettavasti etenkään pian 70-vuotias äitiliinini ei ole ikuisesti niin nuori kuin vielä nyt on.

Siinä ensimmäinen syy.

Jos meillä olisi lapsia, emme tällaista varmastikaan olisi edes miettineet

Neljä sukupolvea on saanut elää Majatalon mäellä hyvän, mielenkiintoisen ja antoisan elämän. Yrittäminen on jatkunut samassa suvussa, alenevassa polvessa, isältä pojalle ja viimeisimpänä tyttärelle eli minulle.

Majatalo oli itselleni turvallinen kasvuympäristö ja ihana paikka varttua. Juureni ovat vahvasti tällä paikalla. En valitettavasti voi tarjota vastaavaa kokemusta omille lapsilleni, koska jälkikasvua meille ei siunaantunut.

Me viihdymme Majatalossa hyvin ja varmasti pysyisimme täällä, jos meillä olisi Petrin kanssa perhe, jota kasvattaa. Suvun jatkuminen olisi maadoittanut meidät tälle Reetrikin mäelle. Elämä ei valitettavasti aina mene niinkuin toivoo tai suunnittelee.

Haluamme nähdä tämän uudenlaisena mahdollisuutena. Voimme olla vapaat viettämään aktiivista elämää kahdestaan.

Siinä toinen syy.

Elämäntapayrittäjänä on ollut hyvä olla ja elää

Perheemme on nauttinut elämäntapayrittäjyydestä monta vuosikymmentä. Maailma muuttuu koko ajan kovaa vauhtia ja bisnes on kaikessa mukana enenevässä määrin. Bisneksen teko ei kuitenkaan ole meidän kolmikon verissä eikä kenenkään meidän intohimo.

Meitä on sitonut Majataloon sen upea historia, ihanat vakivieraamme ja halu jatkaa edellisten sukupolvien elämäntyötä jopa hautaan saakka.

Ajat muuttuvat. Meidän aikamme on lähteä uuteen erilaiseen suuntaan.

Siinä kolmas syy.

Uutta kohti – tulevaisuudessa siintää leppoisammat päivät ja uudet seikkailut

Toivon todella, että ahkera äitiliinini saa ottaa loppuelämänsä rennommin, toteuttaa haaveitaan ja tehdä vapaasti ihan mitä vaan itse haluaa.

Minulla on levottomat jalat sekä halu nähdä maailmaa ja kokea uusia asioita. Petri on onnekseni mahtava puoliso, joka on kulkenut vierelläni Majatalossa mutta nyt tahtoo lähteä kanssani valloittamaan maailmaa – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Nautimme yhteisestä elämästämme valtavasti, nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa.

Majatalo pysyy sydämissämme, Hetta tukikohtana. Luotamme siihen, että elämä kantaa ja vie oikeaan suuntaan.

Hotelli Hetan Majatalolla kaikki edellytykset vaikka maailmankuuluksi lomakohteeksi

Majatalossa, Hetassa, Enontekiöllä, TosiLapissa on aivan valtavasti potentiaalia. Yrityksellä on vakaa pohja ja hyvät edellytykset. Vaikka olemme toimineet elämäntapayrittäjinä, on Majatalolla siitä huolimatta myös ansainnut hyvin. Meidän perheemme ei ole tahtonut saada aikaan valtavaa kasvua tai menestystä vaikka siihen olisi ollutkin erinomaiset mahdollisuudet.

Ehkä jatkaja on innovaattori ja kasvuhakuinen. Tai ehkä jatkaa samalla tyylillä kuin me. Kumpikin, tai mitä vaan tuolta väliltä, olisi varmasti hyvä ja menestyksekäs suunta jatkaa tällä paikalla.

Toivomme, että tuleva hotellin / resortin pitäjä menestyy mahdollisimman hyvin ja saa tämän vanhan Reetrikin mäen kukoistamaan. Me olemme toki tarvittaessa tukena ja apuna. Toivotamme Majatalon mäelle sydämellisesti tervetulleeksi uuden yrittäjän, yrittäjäpariskunnan, yrittäjäperheen, bisneshenkilön, sijoittajan, tai kuka oletkaan.

Koronan tai kiireen takia emme myy alennusmyynnillä. Se on selvää. Päätöksiä teemme kuitenkin tarvittaessa hyvin nopeastikin. Nyt me jatkamme Majatalon toimintaa kuten aina ennenkin – täydestä sydämestämme – siihen saakka, kunnes löydämme sen oikean.

Laitetaan yhdessä puskaradio Majatalosta raikaamaan. Myytävänä on huikea paikka. Hyvä koti tai sijoituskohde.

Näkemisiin - vielä on aikaa tulla meidän perheen vieraaksemme

Olen erittäin kiitollinen ja onnellinen kaikesta tähänastisesta. On ollut hieno elämä tähän asti.

Tahtoisimme nähdä vielä ihan jokaisen vakivieraamme ja päästä kestimään mahdollisimman montaa Majatalon ystävää.

Tule vierailulle! Pitkäksi aikaa ja monta kertaa!

Sydämellisin terveisin,

Tiina Vuontisjärvi
Majatalon Tiina, Hetan Majatalon neljäs polvi, elämäntapayrittäjä TosiLapista Hetasta ♥

* Kauneus & Terveys -lehdessä 3/21 (17.2.2021) on kirjoitettu minun elämästä parin aukeaman minunnäköiseni juttu 'Minun tarinani'.

* Spotifyn Pelkkänä Korvana -podcastin 21. jaksossa muistelen Majatalo-elämääni suurella rakkaudella – kuuntele ihmeessä.

 

 

 

♥ Majatalon superkolmikko Tuula, Tiina ja Petri Haltin päällä toukokuussa 2020

 ♥

Talviterveisemme

 Aurinkoinen tervehdys kirpsakasta Hetasta! ♥

Toivottavasti tet Majatalon ystävät olette pysyneet koronalta turvassa. Meillä ei tiettävästi ole ollut yhtäkään tapausta Hetassa, joten olemme olleet todella onnekkaita.

Kulunut vuosi on ollut aikamoinen. Suljimme talon kaikkien varausten peruunnuttua viime maaliskuun lopussa ja avasimme uudelleen vasta kesäkuun puolivälissä. Kevät oli kertakaikkisen upea ja pitkä ja ulkoilimmekin monella tapaa kun ainutlaatuista vapaa-aikaa oli niin paljon.

Heinäkuu ja elokuun alku oli onneksemme suomalaisten matkailijoiden kanssa todella kiireinen ja ruska-aikaankin pari ryhmää uskaltautui vierailemaan. Nyt talo on ollut suljettuna syyskuun lopusta alkaen muutamia öitä lukuunottamatta, koska kysyntää ei ole ollut. 

Loppusyksy ja alkutalvi menivät taas uuteen tilanteeseen sopeutuessa ja ihmetellessä hiljaisuutta. Joulun vietimme lopulta kolmestaan hyvin rauhallisesti vaikka meillä piti olla talo tuolloin täynnä useamman viikon. Uutta vuotta pääsimme kerrankin juhlistamaan ystävien kanssa. Tammikuussa Petri-papsi ja Tiina-mumpsi kävivät tutustumassa Petrin joulun alla syntyneeseen ihastuttavaan tyttärentyttäreen ja samalla vierailivat kummilasten ja lähisuvun luona.

Olemme koittaneet ottaa tästä kaameasta ajasta jollain lailla ilon irti ja nauttineet sellaisista asioista, mihin normaalisti ei ole ollut aikaa. Olemme nautiskelleet kotosalla oleilusta ja ulkoilusta, hiljaisuudesta ja rauhasta, leppoisista aamuheräämisistä ja kellottomasta elämästä, käsitöistä ja askarteluista, ajasta ja läheisyydestä rakkaimpien kanssa...

Aurinko on paistellut upeasti viime päivinä ja päivät pitenevät kovaa vauhtia. Lunta on aikas paljon ja puut notkuvat tykkylumesta. Tiina on innostunut murtsikoimaan ja Petrin kanssa liukulumikenkäilemään. Tuula tykkää mm. potkuroida kauppaan ja tehdä pieniä lumihommia. Petri korjailee mm. lumityötraktoria ja huomenna on latupohjatalkoilut.

Nyt varauskirja on valitettavasti aika tyhjänä tulevalle hiihtoloma-kevätsesongille. Toivomme, että Suomen tilanne paranee ja saamme meille kaikesta huolimatta vieraita viikosta 8 alkaen. Täällä on hyvin rauhallista ja luultavasti aikas turvallistakin. Ennen joulua ajattelimme, että kevätsesonki vielä 'pelastaa' ryhmineen, mutta nyt monien ryhmäperuutusten jälkeen toivomme, että tulisi ainakin jonkin verran extempore-varauksia. Tule sie?
Toivotamme erittäin lämpimästi tervetulleeksi! ♥

Tänne pääsee esimerkiksi päivittäin junalla Kolariin ja siitä meille jatkotaksikuljetuksella.

Toivomme sinulle ja läheisillesi kaikkea hyvää ja voimia tähän aikaan sekä paljon aurinkoa ja iloa tähän talveen ja kevääseen. Voi hyvin! Tapaamisiin ja kuulemisiin!

 Iloisin ja aurinkoisin mutta myös vieraitamme sekä sesonkeja ikävöivin terveisin,
Majatalon Tuula, Tiina ja Petri ♥

 
Täältä voit katsoa Facebookiin Tiinan lähettämät videoterveiset Paljasselän liukulumikenkäilyretkeltä ☺☼

 

Kun resitentti navetassa yöpyi

Majatalon 2. polven isännän Vuontis-Kallen muistelus Kun resitentti navetassa yöpyi

Soli kesä tuhatyheksänsattaakakskymmentäseittemän ku jänkkämestari Leminen tuli tänne jätkäsakin kansa Riivi- ja Vuomajärven kuivaamhan. Mutta työnantaja ei ollu hoksanu asuntovaunuja tänne tuottaa ja tuli ethen ilmiö, jota nykysin sanothan asuntopulaksi. Mestari meinas, jotta kyllä jätkä kesän pärjäis, jos olis joku tyhjä navetta tai riihi sathensuojaksi. Äiti tunsi suomenmarkan arvon ja hoksas, ette navetta löytyy, iso ja hyvä kans. Soli kevhäälä pesty sen verran, ette Lemisen mielestä se oli niille mutasaaphaile liianki puhas. Itte hän sai huonheen päärakenuksesta, peräti Halosen entisen konttuurin.

Tässä navetassa oli kaheksan hirsisin väliseinin tehtyä hinkaloa. Mutta jätkiä oli yheksän. Longin-Kalle, joka oli sakin kookhain, panthin sonninhinkalhon. Se oli vähäsen tilavampi ja paksumilla väliseinilä ku toiset hinkalot. Yrjäheikin-Aukku oli pienehkö, mutta suulhampi toisia. Hänet laitethin vasikankarsinhan. Illala ku jätkät menit hinkaloihinsa, joskus net rupesit ammumhan. Meilä oli silloin reiphanpuolheinen piika, se saatto käyvä sanomassa, ette jos että lopeta inumista, hän käypii teijät vielä lypsämässä, mutta juomaa ei takuulla anneta. Nämät mutakuonotko net siitä perustit, vasta net ammuivat.

Se kesä meni, jänkkäjätkät lähit ku maa kylmettymhän alko. Mutta itea tästä majotushommasta äitile jäi. Seuraavinna kesinä navetta tosi hyvin pesthin, suonpursuila ja vereksillä katajilla siihen saathin oikhein kesäillan raikas tuoksu. Joka hinkalhon laitethin oikhein hyvät heinämaträssit, päänpuolhen vielä tukko haijuheiniä. Tietenki täkki ja höyhenpolsteri kuuluit asihjan. Ja mikä parasta, joka hinkalhon tehthiin parhaan tapin takkaa valmistetut sijeharso rankiset.

Siittä tuli semmonen kesähotelli, viihtyvyisyyven puolesta, ette tuskin semmosia ennään onkhan. Kyllä siinä vuosien mithan oli monenlaista yöpyjää. Etenki pahimpana räkkäaikana. Oli isojaki herroja, mutta moni jätkäpoika ja syrjäkyläläinen sait siinä kävelymatkainsa jälkhin luitansa levätä.

Soli vielä muutampien mukavuuksien vuoksi aikaansa eellä oleva hotelli. Jos oikhein vireä vieras oli, se sai vaikka uimassa käyvä lämpimässä veessä. Tämän hotellin porstuvassa nimittäin oli kaivo. Ei mikhän vinttikaivo, soli paljota parempi. Katon lähelä oli pyörä jonka kautta kuljit kettinkit. Kettinkin molemissa päissä oli ämpäri. Ei sillä tarvinu tyhjää vintata. Ku täysinäinen sinkki nousi ylös, niin tyhjä painu alas. Eikö ollukki viishaasti tehty vinttauskone. Kaivola ku vettä ränhiin kaato, se meni omin päinsä ja saattamatta navetassa, antheeksi hotellissa, olevhan 520 litran vetoshen muuripathan. Paan alla ku vähäsen aikaa valkeaa piti, siinä oli sitte se lämminvetinen uima-allas, jossa passas porskutella.

Niinku mie jo äsköin sanoin, vierhaana kävi isojaki herroja. Erikoisesti minule on mielheen jäänny yks’ vieras 1930-luvun puolivälin hujakoilta. Silloin oli jo kulkeminen niin helppoa, ette postiautossa pääsi Rovanniemeltä Hethaan vaijaassa kaheksassatoista tiimassa. Kaulinrannasta, johon silloin jo tookila pääsi, ei menny pitemphän ku kakstoista tiimaa. Tämä kulkemisen nopeus johtu siitä, ette paljo jäi välhin taloja, joissa ei kahvila käyty.

Postiauto tuli Hethaan, tietenki vain kesänaikana, siinä puoliyhentoista ja yhentoista välilä illala. Silloin olit melkein kaikki kylän raavhaat ihmiset ja puolet penskoistaki kokkointunhet autoa oottamhan. Sen ymmärtää, ette postia ootethin, ku kaikki tärkeät asijat piti hoitaa postin kautta. Monesti vielä preivit suljethin lakkasinetillä varmuuven vuoksi. Olihan se telefooniki olemassa, mutta kuuluvaisuus oli kehnon puolheinen. Oli siinä muuki varjopuoli. Silloin ei keskuksenhoitajat tarvinhet sisäministeriltä luppaa hakea, jos halusit joittenki mielipitheitten vaihtoa kuunnella. Jos oikhein tärkeän asian sattu kuulemhan, vaiva sitä oli yksin tietona pittää. Sen hääty muistella parhaale ystävälle, tietäen ettei tämä sitä eelleen kerro. Mutta oli tällä naapurillaki semmonen kaveri, joka osas tietonsa salassa pittää. Mutta jostaki käsittämättömästä syystä jo toisen päivän iltana kaikki kylän vaimot sen tiesit, vielä pienen lisän kans. Jos soli ollu tyttären ja pojan välinen puhelu, niin sen verran soli lissäintynny, ette se tyvär oli ruvenu pikkuluita kasvattamhan, onneksi ei sen enempää. Ei kannattanu tievonvälittähän perhään kysyä. Puhelut kuulemma kuuluit läpi ku tolppaa vasten korvan paino.

Mie taas sekosin. Siittä vierhaastahan minun piti muistella. Ku auto illalla tuli, oli siinä myöski vanhempi ja nuorempi mies, jokka menit äitiltä kortteeria kysymhän. Moni siinä meinas, jotta kukhan soli tuo vanhempi mies, ku soli niin tutun näkönen. Äiti vei net tuonne kesähotelhin, vielä kysyen, ette sopivakko het yhtheen hinkalhon, vai pitäskö molemille olla oma pilttuu. Se vanhempi oli sanonu, ette ku siinä heitä paljo isompi Heluna talven pärjää, niin kyllä het tässä muutaman päivän mahtuvat olemhan. Olishan meilä ollu heile oikhein huonekki muuten, mutta soli yks syrjäkylän nuoripari päivälä vihilä käyny ja niile oli annettu talon paras huone noin niinku toishinsa tutustumista varten.

Postin puolela Lempi oli jo lehet jakanu ja oli juuri alkamassa kirjheitten jakhon, ku pappilan rouva hoksas, ette se vanhempi mies oli entinen resitentti Toolperki. Silloin tuli Reetun hotelhin vilskettä. Lempi hääty panna postin kiini, rakkauskirjhet jäit jakamatta. Samoin jäit muukki, jokka tosihjaan ei niin tärkeät olhekhan. Tämä muuten oli ensimäinen kerta vishiin viithen vuothen, ku Hetan posti ei ollu auki kahtakymmentäneljää tiimaa vuorokauvessa. Kiinipanhon oli hyvvää syytäki, sillä Lempin piti lähteä silitystukila lakanoita polkemhan. Nuoripari häävythin häätää talon parhasta huonhesta lathon nukkumhan. Siinä mennessä se vastaleivottu vaimo mukisi, jotta tämäkhän son sitä ikusta onnea, jota net päivälä kuorossa toivotit, ku ensimäisenä yönnä jo lathon ajethan. Mutta mikäpä heilä sielä hätänä oli. Sääskitten suojana oli purjekankhainen rankinen ja alustanna Heikin-Oulan isonsuivakan talja kaksmetrisen heinäläjän päällä.

Sitte alko siinä nuorenparin jättämässä huonhessa melkonen vilske ja vipinä. Talon parhaat matot panthin laattijalle. Äiti haki aitanvintistä net vihreät silkkitäkit, joita se ei ollu aikonu ottaa käythön ennenku maaherra talhon tullee. Mutta nyt ei auttanu maaherraan oottaa, ku sattu vielä arvokhaampi kiho talhon tulemhan.

Lempi oli parhaat petsilakanat polkenu niin sileäksi, ettei niistä suoria saumoja lukhunottamatta pienentäkhän muuta ryppyä löytynny. Valkonen ransutettu silkkituuki pöyvälä oli niin puhas ja sileä ku oli vasta pakasta veetty. Pietarinkukkia, niittyleinikkiä ja päivänkakkaroita oli tuotu monta sylilistä ja laitettu vishiin viithentoista vaashin. Vaasia oli joka paikassa, missä net vain pystössä pysyit. Siinä ku hotellin henkilökunta katto aikhaansaannostaan, hoksas jo naaman ilmheistä, ette tyytyväiset olit. Yks puki ihhailunsa sanomalla, ette kyllä itte piispaki olis hämmästyksestä vähäsen aikaa sanattomana, jos pappilan peräkamari olis näin upeasti laitettu silloin, ku hän seurakunnan vierhaana käypii.

Nyt, ku kaikki olit kunnossa, lähti johtaja kesähotelhin ilmottamhan, ette herroile olis huone tuola päärakenuksessa. Mutta resitentti sieltä rankisen sisältä vastas, ette het on täälä ensi yön. Saattas sitä muuten muuttaakki, mutta tuo poika kerkis jo nukkua.

Tämä hyvä huone jäi siis ensi yöksi tyhjäksi. Ei sinne ees lavosta sitä nuortaparia käsketty jatkamhan keskenjäännyttä tutustelua. Mutta jälkhiinpäin kyllä näky, ette olit net toistensa väärtiksi pääshet.

 

 

Majatalon mäki ennen Lapin sotaa

Yrittäjänpäivän kunniaksi Vuontis-Kallen vanha kirjoitus yrittäjille

Oikein hyvää Yrittäjänpäivää 5.9.2020 Enontekiöltä! 😊
💙: Majatalon yrittäjänaiset, äiti ja tytär Tuula ja Tiina

 

Hetassa, lokakuussa 1991, Vuontis-Kalle

ARVOISAT TÄMÄNPÄIVÄN YRITTÄJÄT

Yrittäjähän mieki aikanaan oli, enkä ehtiny ennen tätä byrokratian aikakautta lopettaa. Palkkioksi kaiketi juuri tästä hiastelusta olen saannu kolme sydäningraktia ja kunnian kulkea nitropullo taskussa elämäni loppuun saakka. Kansakoulun oppimäärän omaavanna olin yrittäjänä vähän liian pitkhän.

Yrittäjänä olin jo toisenpolven harrastaja. Äiti oli karjatalon emänän lisäksi myöski matkailuyrittäjä, isä oli kauppamies ja mie polonen perin molempien ammatit. Eikä sillä hyvä. Tänäpävänä viiestä lapsestani 2 poikaa on edelleen alkaneet yrittäjiksi matkailualala, yksi on työntekijännä Veitsiluodossa, yksi palkannauttijanna eräässä yhteiskunnan laitoksessa. Yksi senthän on ollu niinpaljon järkevä, ette osan vuojessa nauttii työttömuuskorvauksen suomasta vapaa-ajasta. Mainitut 2 poikaa siis ovat kolmanen polven yrittäjät matkailualala. Kehitystä tämän kolmen polven aikana on pikkuhiljaa ollu paremphan päin. Jos tänäpäivänä resitentti kortteeria tulis, ei sitä tarttis navethan majottaa, niinku sattu äitin aikana. Silloinhan ei kaikile ommaa huonetta liieny. Ittekuki nukku siinä, mistä sijan löysi. Kestikievarihuone tosin annethin saman porukan väele. Minun isänyysaikana jo mettänhoitajan arvoselle herrale koitethin oma huone järjestää ja pimeän aikana yöksi myrskylyhty pieneläliekilä palaen hyysikän porthaile jätethin. Nämät kolmanen polven yrittäjät ei tartte myrskylyhtyvä, kaikki toimii sähkölä. Jokhainen halutessansa saapii oman huonhen ja voipii itte valita nukkumakumppaninsa. Tätä ei senthän talonpuolesta hommata, mutta kaiken muun kyllä. Kaikki mukavuuet ovat saman katon alla.

Kerrompa vähäsen siittä, miten minun silmäkulmassa kattottunna kehitys on viimisen 60 - 70 vuojen aikana muuttanu oloja elämän eri aloila. Asijain tarkka muisteleminen kyseiseltä ajalta ei tietenkhän sovi aikataulun puitheishin, mutta pieniä välähyksiä sieltä täältä ja lyhyvesti. Enkä vakuuta, ette ovatko net 100%:sen kirjaintarkkoja, mutta minun näkemyksiä net ovat.

Kuntamme ilmeisesti merkittävin henkilö on ollu aikanaan Yrjö Halonen. Hän oli syntyny Kestilässä v. 1862 ja kuollut Helsingissä 1941. Enontekiön lukkariksi hän tuli 1888 ja muutti Ylitorniolle 1919. Hän oli valtiopäivämies 1897 - 1905. Hänelä oli arvovaltaa, jolla sai pitäjänsä asioitten hoijossa näkemyksiänsä ns. parempien piirien huomion kohtheeksi. Halosesta en itse muista, mutta kuullu olen ja joka hänhen tutustuva halvaa, ansioistaa on paljon kirjotettu.

1930-luvula Enontekiön kunnantoimiston väki oli katekeetta Hermanni Karjalainen. Opettajan virkansa ohela hän hoiti myöski kunnankirjurin viran. Eipä Hermani tainu työtuntia ja viikkovaphaita työssänsä laskea. Sai perhepiirissänsä kunnioitusta osaksensa. Vaimo ei häntä koskhan sinutellu. Mitähän nykymies pitäs tehhä, jotta akka teitittelemhän rupeaisis. No ehkä, jos onnistuis kunnalisen veroäyrin neljän ja puolenpennin hintaseksi saamhan, niinku se Karjalaisen aikana oli. Olihan meilä Aimo Kallion ja Karjalaisen ansiosta esim. kahvi puolta halvempaa ku muoniolaisila. Kolmela riekola sai kilon kahvia ja pikkutopin sokkeria.

Itte en tarvinu näinä aikoina jatkuvasti tiskintakana seisova enkä nauttia luottamustoimista. Mitä nyt joskus pororaijola lihhaa ja riekkoja Kuttashen kuljettaa. Muutenki vietin raitista ulkoilmaelämää. Turistitten kuljetus poroila Hetta-Muonio välilä oli tosin liiketoimintaa, mutta siinä olit niin selvät taksat, ettei laskukonhen kans tarvinu värkätä. Rahalisena tulona se senthän melkonen oli. Talon työt, jokka neki liiketoimintaa olivat, olit varsin tärkeitä. Koulun ja nimismiehen maitotinkiä ei passanu lopettaa. Pappilan maitotinki ja haloittenlaitto olivat velvolisuus. Ne sisälyit maanvuokrien vastiheksi. Se oli toimintaa ja liikettä, ku esimerkiksi velipojan kans kymmenen poron raijole honkakuormat päivässä laitto, santviiki ja kirves työkaluina. Tämä on ollu aikaa ennen evakkova, myöski onnelista aikaa.

Sitte alko uusi ajanjakso, tarkotan aikaa evakon jälkhin. Tuulet vasemalta rupesit vaikuttamhan. Sotavahinkojen arviomies-Aukku sai kehuva, että hän se on joka määrää. Ohjjeensa oli, jotta kellä paljon on ollu, on kapitalisti ja hänele maholisiman vähän korvausta sotavahinkoista. Kellä vähä on ollu, hänele maholisiman paljon. Tavalansa tämä oli tasajakova, ihmistenhän piti olla tasa-arvosia. Isäni sairastumisen takia olin jo rapean parivuotta ennen evakkova ollu liikemiehenä. Nyt tuli vapaavuosi, ei tosin majotuksessa. Ensiasunossa, jossa asuima talven 45 -46 oli laattia-allaa 22 neliömetriä. Ommaa perhettä oli 6 henkeä ja marras-joulukuun vaitheen tienoilla -45 majotimma siihen 18 vierasta. Kuorsaamisen estämiseksi heijät illala lavothin kyljittäin nukkumhan, eiväkkä mahtunhet selälensä kääntymhän. Joten kuorsausta ei kuulunu.

Tuli kesä 1945 ja sain jälheen alkaa leikkaamhan ja liimaamhan ostokortitten kuponkeja karpiitilampun valossa. Ruottalaiset nimittäin silloin toit ison parakin meijän kartanolle. Parakin toisessa päässä oli kauppahuone ja toisessapäässä kauppijhan asunto. Sillon moni saatto kajehtija, jotta Kallen-saki assuu ylölisesti. Jos vielä siinä asusin, varmasti saisin myötätuntova yhteiskunnan taholta, vaikka silloin net ei pahemin säälinhet.

Niin rupesit vuojet evakon jälkhin pikkuhiljaa vierimhän. Korvikekuponkeila myin sökövä, tekstiilikuponkeila paperista tehtyjä pukimia, petroolikuponkeila lamppuöljyvä, jauhokuponkeila jauhoja, ostoluvila piikaria ja niin etelleen. Ushein vielä tavaroita piti velaksi antaa. Näistä saatavista osa on vieläki saamatta. Ovat siirtynhet saankahenkymmenen vuojen kuoletuslainoiksi. Harvoin kauppa-asijoita hääty hoitaa viittätoista tiimaa pitemphän vuorokauvessa, eikä koskhan seittemää päivää enempi viikossa. Helppovahan tämä oli sirkkelisahureihin verrattunna. Kesäaikana het tuskin nukkumhan kerkisit. He pitivät työtahtia velvollisuutenansa.

Ajan myötä alko tapahtumhan ihmeelisiä asijoita. Sirkkelisahurien luona vieraili pitkä laiha ja kalpea mies. Päässänsä hänelä oli musta hattu, päällänsä pitkä musta paltto. Ulkonäkönsä ansiosta häntä ruvethin nimittämhän kalmiston karkuriksi. Hän oli liikevaihtoverotarkastaja Aalto. Kaikki sahat, joilla hän vieraili, olivat muutaman kuukauven päästä pakkohuutokaupassa maksamattoman liikevaihtoveron takia. Sahurit tulivat tietämhän, että semmonenki vero on keksitty ja lähes kaikki lopettivat toimintansa. Tarkemmin tästä muistaakseni olen kertonu yrittäjäpäivilä syyskuussa 1988.

Kehityksen pyörän pyöriessä alko tulemhan yhtä ja toista, varsin monenmoista. Käytäntö, että piijan palkka on talon ruvassa 110:-mk. kuussa ja kaks’ paria nahkasia nauhakenkiä vuojessa, ei ennään päteny. Tuli tyäaika, ylityö, pyhätyö, yötyö, tapaturma, pidätys, korotus, ilmotus ym. ym. kaikki lain nimelä. Joka alale luonnolisesti piti palkata valvojia, neuvojia, puoluetuen suunnittelijoita ja jakajia. Tehostui byrokratia-niminen sivistyssana. Tämänpäivän muotisanoja ovat verotus ja työttömyys. Verotuksessa ennenvanhaan Erkuna, Vilkuna ja Kaijukka kilpailivat siittä, että kellä on eniten veroja, on pitäjän napa. Tänään tuntuvat monet olevan sitämieltä, että muile nostethan, niin ainaki minun verova pitäs alentaa. Ainaki ministeritason köyhälistö on sitä mieltä.

(Lukee pätkän sanomalehdestä:)

”Mistä työttömyys johtuu?

Nykyisin on sana TYÖTTÖMYYS, paljon käytetty ja parjattu. Toisile siitä on hyötyä, toisile vahinkoa. Mistä tämä suurtyöttömyys johtuu. Seuraavista asioista sanon vain oman mielipiteeni, en väitä, että se on oikea, mutta tämä on mielipiteeni. Työn hinta on kohotettu niin arvokkaaksi, ettei sitä kannata teettää, eikä juuri tehdäkään. Yksin työntekijän palkan maksu on niin mutkainen, jotta tarvitaan melkein merkonomi, joka sen osaa tehdä. Tämän palkkio voi olla yhtä suuri kuin työntekijälle käteen jäävä palkka. Jos valitaan syrjästä lukien 100 nuorta, jotka ovat istuneet 9 vuotta peruskoulussa ja annetaan tehtäväksi maksaa lakien mukaan työntekijän palkka kahden kuukauden ajalta, luulen ettei siihen yksikään pysty. Siinä täytyy huomioida niin monet vakuutukset, lisät, korvaukset, ynnä muut, että tekemättä se varmaan jää. Tällä monimutkaisella byrokratialla on onnistuttu luomaan ja myös säilyttämään melko korkea työttömyysaste. Tavallaan siis tärkeä ja myöskin onnistunut pykälien viidakko.”

Edellälukemani oli sanomalehti Pohjolan Sanomista 21.1.1988. Virkakoneisto ei enään usko, että työnantaja ja työntekijä voisivat keskenään sopia työpalkasta. Omasta mielestäni heijän henkiset ”resurssit” siihen riittäisit. Tämä pykälien ja sääntöjen viitakko oli komapastuskivi monile pienile yrittäjile, suurile se ei niin tappavan raskas ollu.

Itselläni on yksi hyväpuoli tänään se, etten ole ennään yrittäjä. Jos olisin, niin olisin pienyrittäjä. Pienyrittäjien taivaalla näen synkkiä pilviä tänä fuusioitumisten aikana. Vähitellen suurempien ketju syrjäyttää pienemät, jotta kilpailulta vältytään ja isoman tuotto saahan kasvamaan. Näin ”ruohonjuuritasolta” saattaa moni nähhä niin asiat, että jolla paljon valtaa on, sille tullee vallanhimo, jolla on paljon rahhaa, sen järjenvalon himmentää rahanhimo. Olisko niin, että kellä on rahaa ja valtaa yhessä, he eivät juuri köyhälistön evuista pahemin piittaa. Esimerkiksi ulkomaisten osakkeitten ostoja varten saattaa tuottaa miljoonia, jos kotimaisen rahan arvoa nostaa eli ns. revalvoi vaikkapa 4 %. Jotta omia rahojani ei inflaatio heikentäis, on 7,5 % verovapaa korkotulo niille hyvä suoja. Onkohan se sitte Suomen Pankki, joka pittää huolen siittä, ette korko lainan ottajille nousee yli talouvelisen kestokyvyn. Konkursseissa ja pakkohuutokaupoissa on sitte hyvä etulisesti sijoittaa rahhaa oottamhan aika parempaa. Laman aikana saattaa herra 2-3 kuukauven 60.000:- - 100.000:- kuukausipalkala saaha talon maine mantuineen, joka on etelisen omistajan vuosikymmenien hikisen työn tulos. Onkohan tämmösellä hankinalla sitte harmia tai onneja aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Mitä tapahtunee EY:n liittymisen ansiosta pienile maile, sitä tuskin tarkalensa kukhan tietää. Oliskohan semmonen maholista, ette historia toistaa itseään, esimerkiksi vuojen 1917 mallin mukhan. Toivottavasti ei.

Vaikka olenki vanha ukko, on minulaki oma ammatti. Hetan Majatalossa on kautta aikojen ollu tapa ja on vieläki , ette syyskesälä pottuja nostethan ja kuori pois virutethan vain päivän tarve kerralansa. Aina on vierhaile uusia pottuja tarjottavaksi. Päivänä muutamana Aino-systeri soitti ja sanoin siinä, ette tulin vasta pottuja nostamasta. Eikö ole muita potunkuokkijaksi, ku juuri sinun pittää se tehhä. Vastasin, että olishan niitä, mutta ku het eivät kunnola ossaa. Miten sitte käypii, jos tullee se aika, ettei sinuva ole, kysyi Aino. Vastasin, että kaiketi häätyvät sitte jonku uuvelleen kouluttaa.

Hetassa, lokakuussa 1991.

Vuontis-Kalle

 

 

Opiskelijatytöt Tosilapissa

Olen Sara Vantaalta ja opiskelen merkonomialaa ensimmäisellä vuodella. Meillä on koulussa työssäoppimisjakso, joka kestää viisi viikkoa ja päätettiin kaverini kanssa, että haemme Hotelli Hetan Majataloon. En ole koskaan ollut viikkoa pidempään pois kotoota, joten aluksi idea lähteä Lappiin viideksi viikoksi kuulosti hassulta. Loppujen lopuksi täällä on ollut hauskaa ja olen oppinut paljon uutta ja ollaan saatu nauttia ihanasta lumesta, jota pääkaupunkiseudulla ei näe.

Ekalla viikolla yövyimme hotellin puolella, jossa oli rippileiriläisiä myös. Se oli ihan hauska, sillä tuli ihan omat rippileiriajat mieleen ja tuntui normaalilta, kun on muita nuoria joukossa. Tämän viikon jälkeen hotelli täyttyi pohjoismaalaisista hiihtäjistä ja siirryimme loppuajaksi majatalon puolelle, joka kuulosti aluksi pelottavalta idealta, mutta kyllä sielläkin loppujen lopuksi viihdyttiin.

Ekoilla viikoilla tutustuimme Majataloon ja kiersimme tutustumassa paikkoihin. Tutustuimme myös täällä oleviin työtehtäviin, kuten respassa palveluun, huoneiden siivoukseen ja keittiössä avustamiseen. Olen oppinut näiden viiden viikon aikana paljon ja pieniäkin asioita, esimerkiksi kuinka tarkasti ja yksityiskohtaisesti huoneissa järjestetään tavarat ja pyyhkeet siivotessa :D Viikot menivät täällä nopeasti tai siltä ainakin tuntui, kun ei tajunnut ajan kulua. Töiden jälkeen tai ennen käytiin luistelemassa, potkukelkkailemassa ja jonkin verran kävelemässä ja tietysti vieressä oleva K-marketkin on tullut tutuksi. On hauska, kun on niin pieni alue niin kaikki moikkailevat toisiaan ulkona, kun en ole siihen tottunut pääkaupunkiseudulla.

Me otettiin kahden viikon ajan joka päivä kuva päivällisestä ja kuvat tulivat Majatalon Instagramiin. Se oli hauskaa puuhaa, kun sai oikeasti olla tarkka ja järjestelmällinen ruoan suhteen. Viimeisellä viikolla päästiin vapaapäivänä käymään paikallisella huskyfarmilla, jossa oltiin päivän apuna. Tämä oli todella kiva ja mahtava kokemus, sillä rakastan koiria ja niiden hoitamista. Saatiin ulkoiluttaa, harjata ja ruokkia koiria. Koulutettiin myös pentukoiria esteradoilla. Loppupäivästä päästiin myös näkemään ihania vauvahuskypentuja - ne oli todella söpöjä ja myös sen jälkeen päästiin safarille, joka oli siistiä. Kiitos mahtavasta kokemuksesta Hetta Huskies!

Täällä Lapissa on ollut todella hauskaa olla ja en ole katunut, että lähdin. Työtehtäviäkin on vaikka kuinka monenlaisia, että niihinkään en ole kyllästynyt. Täällä on ollut myös älyttömän hyvää ruokaa, sitä tulen kaipaamaan, myös näitä ihania kelejä ja lunta ja tietenkin näitä mahtavia ihmisiä täällä! Oli mahtavaa, että meillä oli tämmoinen mahdollisuus tulla tänne! <3

Hei!

Olen Veera ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelija Vantaalta. Olen viiden viikon työssäoppimisessa Hetan Majatalossa. Talo on jo entuudestaan tuttu, sillä Tiina on isäni serkku.

Aikaisemmissa harjoittelupaikoissani olen aina ollut lähellä kotia ja pisin aika pois kotoa oli viikon rippileirillä pari vuotta sitten. Viisi viikkoa tuntui hyvin pitkältä ajalta, mutta nyt kun se on melkein ohi aika on mennyt todella nopeasti. Olemme saaneet nauttia Lapin keväästä ja ihanista ilmoista.

Ensimmäiselllä viikolla täällä oli riparilaisia Lahdesta, jotka tulivat melkein heti meidän jälkeen. Oli kotoisa olo kun talossa oli muitakin nuoria lähellä. Kun riparilaiset lähtivät, Majatalo täyttyi hiihtäjistä naapurimaista. Toinen, kolmas ja neljäs viikko meni nopeasti ohi huoneita siivoten ja keittiössä Tuulan ja Petrin avussa. Täällä Lapissa on niin erilainen meininki kuin pääkaupunki seudulla. On ollut hauska olla näin pienessä paikassa, jossa lenkillä kaikki tervehtivät toisiaan. Kauppa on melkein tien toisella puolella, joten useasti tulee sielläkin käytyä töiden jälkeen, tai ennen.

Pääsimme käymään Hetta Huskiessa joka oli täynnä ihania koiria, joita pääsimme lenkityttämään ja harjaamaan ja leikkimään. Pääsimme käymään myös safarilla.

Varmaan toisella viikolla jouduimme kuorimaan perunoita, ja se oli todella raskasta ja sormilla oli tosi kylmä ja siinä opin, että kuinka paljon ihmiset näkee jonkun asian vuoksi vaivaa ja sitä täytyy kunnioittaa, eli ensikerralla kun syön jonkun kuorimia perunoita kalakeitossa osaan arvostaa niitä. Myös pikkutarkkuus ja tehokas tekeminen jää mieleen täältä. Tiina on opettanut, että työt täytyy tehdä edellisten lisäksi myös täydellä sydämellä. Olen myös täytynyt olla hyvin uskalias.

Tulen kovasti ikävöimään ruokaa täällä. Lempiruokiani oli kana ja riisi ja iltapalaksi ja aamupalaksi aina söin pieniä sämpylöitä.

Olipa ikimuistoinen työssäoppimisjakso!

#opiskelijatytötTosilapissa♥

Päivä apuna Hetta Huskiesilla

Sara & Veera - Majatalon Tuula, Tiina, Petri sekä koko sakki kiittää teitä näistä viidestä viikosta, kaikesta avusta, suuresta määrästä iloa ja kikatusta, mielenkiintoisista tilanteista, uusista opeista, nuoriin tutustumisesta... Oletta ihanat! Olkaa reippaita ja ahkeria ja oma-aloitteisia ja rohkeita ja innostuneita ja tiedonhaluisia ja kaikki mitä teette, tehkää suurella sydämellä! ♥♥♥

Oletta ihanat nuoret naisen alut! ♥