Oikein hyvää Yrittäjänpäivää 5.9.2020 Enontekiöltä! 😊
💙: Majatalon yrittäjänaiset, äiti ja tytär Tuula ja Tiina
Hetassa, lokakuussa
1991, Vuontis-Kalle
ARVOISAT TÄMÄNPÄIVÄN
YRITTÄJÄT
Yrittäjähän mieki
aikanaan oli, enkä ehtiny ennen tätä byrokratian aikakautta
lopettaa. Palkkioksi kaiketi juuri tästä hiastelusta olen saannu
kolme sydäningraktia ja kunnian kulkea nitropullo taskussa elämäni
loppuun saakka. Kansakoulun oppimäärän omaavanna olin yrittäjänä
vähän liian pitkhän.
Yrittäjänä olin jo
toisenpolven harrastaja. Äiti oli karjatalon emänän lisäksi
myöski matkailuyrittäjä, isä oli kauppamies ja mie polonen perin
molempien ammatit. Eikä sillä hyvä. Tänäpävänä viiestä
lapsestani 2 poikaa on edelleen alkaneet yrittäjiksi matkailualala,
yksi on työntekijännä Veitsiluodossa, yksi palkannauttijanna
eräässä yhteiskunnan laitoksessa. Yksi senthän on ollu niinpaljon
järkevä, ette osan vuojessa nauttii työttömuuskorvauksen suomasta
vapaa-ajasta. Mainitut 2 poikaa siis ovat kolmanen polven yrittäjät
matkailualala. Kehitystä tämän kolmen polven aikana on pikkuhiljaa
ollu paremphan päin. Jos tänäpäivänä resitentti kortteeria
tulis, ei sitä tarttis navethan majottaa, niinku sattu äitin
aikana. Silloinhan ei kaikile ommaa huonetta liieny. Ittekuki nukku
siinä, mistä sijan löysi. Kestikievarihuone tosin annethin saman
porukan väele. Minun isänyysaikana jo mettänhoitajan arvoselle
herrale koitethin oma huone järjestää ja pimeän aikana yöksi
myrskylyhty pieneläliekilä palaen hyysikän porthaile jätethin.
Nämät kolmanen polven yrittäjät ei tartte myrskylyhtyvä, kaikki
toimii sähkölä. Jokhainen halutessansa saapii oman huonhen ja
voipii itte valita nukkumakumppaninsa. Tätä ei senthän
talonpuolesta hommata, mutta kaiken muun kyllä. Kaikki mukavuuet
ovat saman katon alla.
Kerrompa vähäsen
siittä, miten minun silmäkulmassa kattottunna kehitys on viimisen
60 - 70 vuojen aikana muuttanu oloja elämän eri aloila. Asijain
tarkka muisteleminen kyseiseltä ajalta ei tietenkhän sovi
aikataulun puitheishin, mutta pieniä välähyksiä sieltä täältä
ja lyhyvesti. Enkä vakuuta, ette ovatko net 100%:sen
kirjaintarkkoja, mutta minun näkemyksiä net ovat.
Kuntamme ilmeisesti
merkittävin henkilö on ollu aikanaan Yrjö Halonen. Hän oli
syntyny Kestilässä v. 1862 ja kuollut Helsingissä 1941. Enontekiön
lukkariksi hän tuli 1888 ja muutti Ylitorniolle 1919. Hän oli
valtiopäivämies 1897 - 1905. Hänelä oli arvovaltaa, jolla sai
pitäjänsä asioitten hoijossa näkemyksiänsä ns. parempien
piirien huomion kohtheeksi. Halosesta en itse muista, mutta kuullu
olen ja joka hänhen tutustuva halvaa, ansioistaa on paljon
kirjotettu.
1930-luvula Enontekiön
kunnantoimiston väki oli katekeetta Hermanni Karjalainen. Opettajan
virkansa ohela hän hoiti myöski kunnankirjurin viran. Eipä Hermani
tainu työtuntia ja viikkovaphaita työssänsä laskea. Sai
perhepiirissänsä kunnioitusta osaksensa. Vaimo ei häntä koskhan
sinutellu. Mitähän nykymies pitäs tehhä, jotta akka
teitittelemhän rupeaisis. No ehkä, jos onnistuis kunnalisen
veroäyrin neljän ja puolenpennin hintaseksi saamhan, niinku se
Karjalaisen aikana oli. Olihan meilä Aimo Kallion ja Karjalaisen
ansiosta esim. kahvi puolta halvempaa ku muoniolaisila. Kolmela
riekola sai kilon kahvia ja pikkutopin sokkeria.
Itte en tarvinu näinä
aikoina jatkuvasti tiskintakana seisova enkä nauttia
luottamustoimista. Mitä nyt joskus pororaijola lihhaa ja riekkoja
Kuttashen kuljettaa. Muutenki vietin raitista ulkoilmaelämää.
Turistitten kuljetus poroila Hetta-Muonio välilä oli tosin
liiketoimintaa, mutta siinä olit niin selvät taksat, ettei
laskukonhen kans tarvinu värkätä. Rahalisena tulona se senthän
melkonen oli. Talon työt, jokka neki liiketoimintaa olivat, olit
varsin tärkeitä. Koulun ja nimismiehen maitotinkiä ei passanu
lopettaa. Pappilan maitotinki ja haloittenlaitto olivat velvolisuus.
Ne sisälyit maanvuokrien vastiheksi. Se oli toimintaa ja liikettä,
ku esimerkiksi velipojan kans kymmenen poron raijole honkakuormat
päivässä laitto, santviiki ja kirves työkaluina. Tämä on ollu
aikaa ennen evakkova, myöski onnelista aikaa.
Sitte alko uusi
ajanjakso, tarkotan aikaa evakon jälkhin. Tuulet vasemalta rupesit
vaikuttamhan. Sotavahinkojen arviomies-Aukku sai kehuva, että hän
se on joka määrää. Ohjjeensa oli, jotta kellä paljon on ollu, on
kapitalisti ja hänele maholisiman vähän korvausta sotavahinkoista.
Kellä vähä on ollu, hänele maholisiman paljon. Tavalansa tämä
oli tasajakova, ihmistenhän piti olla tasa-arvosia. Isäni
sairastumisen takia olin jo rapean parivuotta ennen evakkova ollu
liikemiehenä. Nyt tuli vapaavuosi, ei tosin majotuksessa.
Ensiasunossa, jossa asuima talven 45 -46 oli laattia-allaa 22
neliömetriä. Ommaa perhettä oli 6 henkeä ja marras-joulukuun
vaitheen tienoilla -45 majotimma siihen 18 vierasta. Kuorsaamisen
estämiseksi heijät illala lavothin kyljittäin nukkumhan, eiväkkä
mahtunhet selälensä kääntymhän. Joten kuorsausta ei kuulunu.
Tuli kesä 1945 ja sain
jälheen alkaa leikkaamhan ja liimaamhan ostokortitten kuponkeja
karpiitilampun valossa. Ruottalaiset nimittäin silloin toit ison
parakin meijän kartanolle. Parakin toisessa päässä oli
kauppahuone ja toisessapäässä kauppijhan asunto. Sillon moni
saatto kajehtija, jotta Kallen-saki assuu ylölisesti. Jos vielä
siinä asusin, varmasti saisin myötätuntova yhteiskunnan taholta,
vaikka silloin net ei pahemin säälinhet.
Niin rupesit vuojet
evakon jälkhin pikkuhiljaa vierimhän. Korvikekuponkeila myin
sökövä, tekstiilikuponkeila paperista tehtyjä pukimia,
petroolikuponkeila lamppuöljyvä, jauhokuponkeila jauhoja,
ostoluvila piikaria ja niin etelleen. Ushein vielä tavaroita piti
velaksi antaa. Näistä saatavista osa on vieläki saamatta. Ovat
siirtynhet saankahenkymmenen vuojen kuoletuslainoiksi. Harvoin
kauppa-asijoita hääty hoitaa viittätoista tiimaa pitemphän
vuorokauvessa, eikä koskhan seittemää päivää enempi viikossa.
Helppovahan tämä oli sirkkelisahureihin verrattunna. Kesäaikana
het tuskin nukkumhan kerkisit. He pitivät työtahtia
velvollisuutenansa.
Ajan myötä alko
tapahtumhan ihmeelisiä asijoita. Sirkkelisahurien luona vieraili
pitkä laiha ja kalpea mies. Päässänsä hänelä oli musta hattu,
päällänsä pitkä musta paltto. Ulkonäkönsä ansiosta häntä
ruvethin nimittämhän kalmiston karkuriksi. Hän oli
liikevaihtoverotarkastaja Aalto. Kaikki sahat, joilla hän vieraili,
olivat muutaman kuukauven päästä pakkohuutokaupassa maksamattoman
liikevaihtoveron takia. Sahurit tulivat tietämhän, että semmonenki
vero on keksitty ja lähes kaikki lopettivat toimintansa. Tarkemmin
tästä muistaakseni olen kertonu yrittäjäpäivilä syyskuussa
1988.
Kehityksen pyörän
pyöriessä alko tulemhan yhtä ja toista, varsin monenmoista.
Käytäntö, että piijan palkka on talon ruvassa 110:-mk. kuussa ja
kaks’ paria nahkasia nauhakenkiä vuojessa, ei ennään päteny.
Tuli tyäaika, ylityö, pyhätyö, yötyö, tapaturma, pidätys,
korotus, ilmotus ym. ym. kaikki lain nimelä. Joka alale
luonnolisesti piti palkata valvojia, neuvojia, puoluetuen
suunnittelijoita ja jakajia. Tehostui byrokratia-niminen
sivistyssana. Tämänpäivän muotisanoja ovat verotus ja työttömyys.
Verotuksessa ennenvanhaan Erkuna, Vilkuna ja Kaijukka kilpailivat
siittä, että kellä on eniten veroja, on pitäjän napa. Tänään
tuntuvat monet olevan sitämieltä, että muile nostethan, niin
ainaki minun verova pitäs alentaa. Ainaki ministeritason köyhälistö
on sitä mieltä.
(Lukee pätkän
sanomalehdestä:)
”Mistä työttömyys
johtuu?
Nykyisin
on sana TYÖTTÖMYYS, paljon käytetty ja parjattu. Toisile siitä on
hyötyä, toisile vahinkoa. Mistä tämä suurtyöttömyys johtuu.
Seuraavista asioista sanon vain oman mielipiteeni, en väitä, että
se on oikea, mutta tämä on mielipiteeni. Työn hinta on kohotettu
niin arvokkaaksi, ettei sitä kannata teettää, eikä juuri
tehdäkään. Yksin työntekijän palkan maksu on niin mutkainen,
jotta tarvitaan melkein merkonomi, joka sen osaa tehdä. Tämän
palkkio voi olla yhtä suuri kuin työntekijälle käteen jäävä
palkka. Jos valitaan syrjästä lukien 100 nuorta, jotka ovat
istuneet 9 vuotta peruskoulussa ja annetaan tehtäväksi maksaa
lakien mukaan työntekijän palkka kahden kuukauden ajalta, luulen
ettei siihen yksikään pysty. Siinä täytyy huomioida niin monet
vakuutukset, lisät, korvaukset, ynnä muut, että tekemättä se
varmaan jää. Tällä monimutkaisella byrokratialla on onnistuttu
luomaan ja myös säilyttämään melko korkea työttömyysaste.
Tavallaan siis tärkeä ja myöskin onnistunut pykälien viidakko.”
Edellälukemani oli
sanomalehti Pohjolan Sanomista 21.1.1988. Virkakoneisto ei enään
usko, että työnantaja ja työntekijä voisivat keskenään sopia
työpalkasta. Omasta mielestäni heijän henkiset ”resurssit”
siihen riittäisit. Tämä pykälien ja sääntöjen viitakko oli
komapastuskivi monile pienile yrittäjile, suurile se ei niin
tappavan raskas ollu.
Itselläni on yksi
hyväpuoli tänään se, etten ole ennään yrittäjä. Jos olisin,
niin olisin pienyrittäjä. Pienyrittäjien taivaalla näen synkkiä
pilviä tänä fuusioitumisten aikana. Vähitellen suurempien ketju
syrjäyttää pienemät, jotta kilpailulta vältytään ja isoman
tuotto saahan kasvamaan. Näin ”ruohonjuuritasolta” saattaa moni
nähhä niin asiat, että jolla paljon valtaa on, sille tullee
vallanhimo, jolla on paljon rahhaa, sen järjenvalon himmentää
rahanhimo. Olisko niin, että kellä on rahaa ja valtaa yhessä, he
eivät juuri köyhälistön evuista pahemin piittaa. Esimerkiksi
ulkomaisten osakkeitten ostoja varten saattaa tuottaa miljoonia, jos
kotimaisen rahan arvoa nostaa eli ns. revalvoi vaikkapa 4 %. Jotta
omia rahojani ei inflaatio heikentäis, on 7,5 % verovapaa korkotulo
niille hyvä suoja. Onkohan se sitte Suomen Pankki, joka pittää
huolen siittä, ette korko lainan ottajille nousee yli talouvelisen
kestokyvyn. Konkursseissa ja pakkohuutokaupoissa on sitte hyvä
etulisesti sijoittaa rahhaa oottamhan aika parempaa. Laman aikana
saattaa herra 2-3 kuukauven 60.000:- - 100.000:- kuukausipalkala
saaha talon maine mantuineen, joka on etelisen omistajan
vuosikymmenien hikisen työn tulos. Onkohan tämmösellä hankinalla
sitte harmia tai onneja aina kolmanteen ja neljänteen polveen
saakka. Mitä tapahtunee EY:n liittymisen ansiosta pienile maile,
sitä tuskin tarkalensa kukhan tietää. Oliskohan semmonen
maholista, ette historia toistaa itseään, esimerkiksi vuojen 1917
mallin mukhan. Toivottavasti ei.
Vaikka olenki vanha ukko,
on minulaki oma ammatti. Hetan Majatalossa on kautta aikojen ollu
tapa ja on vieläki , ette syyskesälä pottuja nostethan ja kuori
pois virutethan vain päivän tarve kerralansa. Aina on vierhaile
uusia pottuja tarjottavaksi. Päivänä muutamana Aino-systeri soitti
ja sanoin siinä, ette tulin vasta pottuja nostamasta. Eikö ole
muita potunkuokkijaksi, ku juuri sinun pittää se tehhä. Vastasin,
että olishan niitä, mutta ku het eivät kunnola ossaa. Miten sitte
käypii, jos tullee se aika, ettei sinuva ole, kysyi Aino. Vastasin,
että kaiketi häätyvät sitte jonku uuvelleen kouluttaa.
Hetassa, lokakuussa 1991.
Vuontis-Kalle