bussiin nousi uudet sekä vanhat reppuineen.
Kolme miestä Paunulta sai jäädä Ylläkseen.
Lopun matkaa automme sai Saken kuskikseen.
Kolme miestä Paunulta sai jäädä Ylläkseen.
Lopun matkaa automme sai Saken kuskikseen.
Raija jakoi avaimet ja päästiin
huoneisiin,
väki vaihtoi vaatteet, lähti heti tunturiin.
väki vaihtoi vaatteet, lähti heti tunturiin.
Iltakahvin jälkeen otti vallan väsymys,
mielessä vain oli hyvän unen toivotus.
mielessä vain oli hyvän unen toivotus.
Pyhäkero vallattiin ja letut nautittiin,
Ulla- sekä Pahtajärven lenkit kierrettiin.
Parempi ei voinut olla ruoka sekä sää.
Tästä matkasta nyt meille hyvä mieli jää.
Ulla- sekä Pahtajärven lenkit kierrettiin.
Parempi ei voinut olla ruoka sekä sää.
Tästä matkasta nyt meille hyvä mieli jää.
Mikko meitä venytteli joka iltana,
mutta sitten niksautti hän itse niskansa.
Eipä hätää kuitenkaan kun Raija korvasi.
Venyttelyohjelmankin päästään sorvasi.
mutta sitten niksautti hän itse niskansa.
Eipä hätää kuitenkaan kun Raija korvasi.
Venyttelyohjelmankin päästään sorvasi.
Ruoka oli hyvää, samoin ladut kunnossa,
hiihtelimme kaikki voimiemme tunnossa.
Ohjelmia tehtiin, monet laulut laulettiin,
aamuin sukset voideltiin ja illat tanssittiin.
hiihtelimme kaikki voimiemme tunnossa.
Ohjelmia tehtiin, monet laulut laulettiin,
aamuin sukset voideltiin ja illat tanssittiin.
Ykkösryhmä jälleen kerran hiihti hurjasti,
mutta poikain tavoitteiden kävi kurjasti.
Oisko ollut laskutaito aivan väärässä,
kun Päivi sekä Hanna voitti hiihtomäärässä.
mutta poikain tavoitteiden kävi kurjasti.
Oisko ollut laskutaito aivan väärässä,
kun Päivi sekä Hanna voitti hiihtomäärässä.
Pupu-tytöt miesten mielet aivan hurmasi
kun Inkku pikku hamosessaan esiin kurvasi.
”Mennäänkö jo meille!”, moni meistä hihkaisi.
Kuitenkin hän ainoastaan Tapsan vihkaisi.
kun Inkku pikku hamosessaan esiin kurvasi.
”Mennäänkö jo meille!”, moni meistä hihkaisi.
Kuitenkin hän ainoastaan Tapsan vihkaisi.
Porotilallakin moni meistä vieraili.
siellä Minna porotietoutta kertoili.
poronlihaa osteskeltiin monen sorttista,
mutta pakkasarkuissa ei ollut hevosta.
siellä Minna porotietoutta kertoili.
poronlihaa osteskeltiin monen sorttista,
mutta pakkasarkuissa ei ollut hevosta.
Alpo
P.S. "Vaikka tekstissä ei olekaan huomioitu Hetan Majataloa niin olemme
edelleen tyytyväisiä ja kiitollisia hyvästä hoidosta viikon aikana.
Teille kun tulee niin on kuin kotiinsa tulisi. Paitsi että kotona ei saa
niin hyvää ruokaa kuin teillä!"
Hiihtolenkillä |
Nousu Paljasselälle |
Sää ei voinut olla parempi |
Majatalon Tiina ja itsetekemänsä kilinnahkalakki |