sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sonjan joulunajan työssäoppiminen Majatalossa


Moikka!

Olen Sonja Koskinen, 17-vuotias toisen vuoden matkailuvirkailijaopiskelija Jyäskylän ammattiopistosta. Olin 30.11.-10.1.2018 välisen ajan työssäoppimassa Hetan Majatalossa.

Tulin tänne, koska tykkään Lapista ja olen ennenkin käynyt paljon täällä päin. Minun edellinenkin harjoitteluni oli myös Lapissa, joten mielestäni oli hyvä ajatus tulla taas näinkin kauas työssäoppimaan.

Hetan Majatalossa ensimmäisillä viikoilla valmistauduttiin brittien tuloon. Laitoin matkamuistoja esille ja joulukoristeita joka paikkaan. Brittien aikana olin mm. tiskillä myymässä mm. juomia, karkkeja ja suolaisia. Siistin myös aulaa, kokoustilaa ja käytävää. Vaihtopäivinä otin huoneista roskat sekä likaiset lakanat ja pyyhkeet, jonka jälkeen vein huoneisiin uudet pyyhkeet, roskapussit, muovimukeja ja wc-paperia.

Viimeisellä viikolla laitoin hotellisänkyihin uusien reunalakanoiden tarrotuksia, mikä kyllä otti aluksi selkään mutta sitten kun sitä teki kauan, niin kyllähän siihen jo tottui. Laitoimme galleriatilaan uuden näyttelyn ja laitoimme tauluja myös huonekäytävän seinille. Kävimme myös läpi talon haalarit, monot ja kelkkakengät tarkistaen.

Kivointa oli laittaa joulukoristeita, koska pidän joulusta. Ei niin kivointa oli aluksi reunalakanoiden tarrotusten laitto, koska se tuntui haastavalta ja siinä kesti aika kauan. Kumminkin, kun sitä rupesi tekemään huoneesta toiseen, se rupesi onnistumaan pikkuhiljaa nopeammin ja helpommin.

Eniten jäi mieleen erilainen uusivuosi, joulu ja brittiaika, kun en ole koskaan aiemmin ollut sesongin aikaan töissä ja vielä brittien kanssa. Britit olivat ihan mukavaa porukkaa ja oli kiva olla heidän kanssaan tekemisissä, kun en aikaisemmin ole ollut.

Harjoittelun aikana kävin mm. katsomassa Suomen juhlavuoden kunniaksi siniseksi valaistua Saanaa, kunnan itsenäisyysjuhlassa, Jyppyrä-vaaralla, lumilinnavierailulla, tutustumassa brittiajan lentokenttätoimintaan...

Minun mielestäni oli mukavaa tulla tänne harjoittelemaan niin sain uusia kokemuksia, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen ympäristöön. Opin täällä erityisesti tarkkaavaisuutta ja asiakaspalvelua.

Suosittelen Majataloa sellaisille opiskelijoille, jotka haluavat mennä työssäoppimaan Lappiin ja kokea vähän erilaisemman joulun ja uudenvuoden. Toki täällä muulloinkin olisi varmaan mukavaa, mutta varmastikin erilaista kuin brittiaikaan.

Kiitos majoituksesta, hyvästä ruuasta ja opetuksista Majatalon väelle!