Majatalon 2. sukupolven, Vuontis-Kallen, kirjoitus 14.12.1990:
VOI TEITÄ………TET HETTALAISET JA MONET MUUT.
Kauvan
kauvan sitten oli aika, jolloinka kotikylän asukhat, ynnä muukki
pakkaseuvun tuttavat kerkisit tienpäällä, kartanolla tai kotonansa
muutaman sanaparin keskenänsä vaihtamhan. Puhheenaiheet ei
sivuttanhet politiikkaa eikä luonnonsuojeluva. Lehmitten maito oli
tärkeämpi, siitähän net emänät juttelit, isänät taasen
härkätokan umpiselle siirrosta, polttohonkain ajosta ja monesta
muusta tärkeästä asijasta. Piijat ja rengit toisilensa supisit
riijuuhommista, joka jo silloinki jotenki osathin. Näistä
tärkeimistä senthän juttelu siirty muihin asijoihin ja aiheita oli
paljonki. Eihän niitä kaikkia luetella suita. Näin jälkhinpäin
ajatellen se kylästely oli juuri soma tapa, kumpa solis semmosenna
säilyny vielä näihhin päivhiin saakka. Piisivalkean loistheessa
oli soma ja lämmin istuva. Hyvvää aikaaki oli, ku kaikissa
taloissa ei ollu ees kellova. Nykyisin son tuo tyhjänpäivänen
kiire ja hoppu, siittä kyllä sais tulla loppu. Mitä se kannattaa,
ku itte ei tartte tehhä juuri mithän, kaiken tarvittemansa saapii
valmhiina kaupasta. Tuskin nykyisistä miehistä kukhan ossais ees
kirvesvartta tehhä, poron längistä puhumattakhan. Akat senthän
vielä virkkauskoukun kutomatikusta ossaavat erottaa.
Kaiken
muun entisaijan kylästelystä passais palauttaa ennalensa, paitti
laattijalle syljeskelemisen. Se joutaa pois meijän tavoista.
Tuttavuuksien solmiminen ilman sivistynheitten ihmisten luomia
kaavoja, olis vishiin hyväksi, eellä mainitun poikkeuksen
huomioiten, vielä niinki myöhään, ku vuonna 1991.
Tuosta
eellämainitusta syljeskelystä puhheenollen huomautan, ette
tosipuhheessa entisajan pikanälli oli siistimpi ku nykynen nuuska.
Miten
vanha ihminen näkkee tämänpäivän kylästelyn? No jaa, mitenkhän
son? Vieraisille ei passaa ylheensä mennä, jos ei ole ennalta
sovittu. Etenki valosanna aikana häätyy tietenki mennä autola.
Kävely saattas muutaman minutin viijä kallista aikaa ja muutenki
solis jonkulainen köyhyyenosoitus. Jos kysheinen kylästelijä on
perheelinen, niin akka ja ukko häätysit tulla yhessä, niinku het
ei kerkiäis kotonansa mielipitheitänsä vaihtamhan. Kotoinen
keskustelu on kaikenlisäksi hyväksi sentakia, ette äänenväriä
saapii pittää joko supraanossa tai mollissa, vai mitä net sävelhet
olikhan.
Kun
yllätysvieras sattuu tulemhan, niin talonväki tavanmukhan rukattaa
takkia naulakhon laittamhan ja tietysti kengät häätyy etheishen
jättää, ettei lunta tai hietaa matole tulis. Esiäitimme eivät
lumikokkarhesta perustanhet, niistä tullu vesi painu parrenrakhon ja
muut roskat sai varpuluuvala piisinethen viiä ja siitä sihvelillä
piishin heittää. Ku yllätysvieras on viralisesti tervehtitty,
alkaa emäntä päivittelemhän, että voi voi, ku meilä ei ole
mithän muuta ku kuuvenlaisia pullia ja pikkuleipiä nyt, vaikka
vierhaitaki tullee. Miten mie olenki ollu niin huolimaton. Vierhaan
hamhen- tai housunliitinkin yläpuolelta kyllä näkkyy, ettei heilä
pahemin kalorioitten puutetta ole, pikeminki päinvastoin.
Ravotammako
vähäsen tulevaisuutta. Palaisimmako esi-isitten aikhoin? Miten
olis, voisko naapuri noin vain pistäytyvä juttutuokiolla? Jos
talonväelä ei ole kahvinaika, ei sitä vierasta varten aleta
keittämhän. Siinä taphauksessa, ette kahvinaika sattuu olemhan,
vieras ei saa olla perso, eikä ottaa enempi ku kaks sokeripallaa
yhen kupin kans. Tämä on sitä ns. tapakulttuuria ja ees sen häätys
säilyttää. Mikäli mielenkiintosia puhheenaiheita sattuu
löytymhän, telkkarin voipii panna kiini. Jos net kiinioloaikana
kerkiävät pari-kolme tappaa, ei nole viimiset uhrit, toivonmukhan
niitä huomenaki teurastethan uusia.
Joten
tämäniltainen ohjelma ei ihan korvaamaton ole.
Ajattelehan
asiaa ja maun mukhan kylästelhän, joko yksin tai yhessä. Soma se
saattas olla se vanha tyyli.