torstai 26. maaliskuuta 2020

Opiskelijatytöt Tosilapissa


Olen Sara Vantaalta ja opiskelen merkonomialaa ensimmäisellä vuodella. Meillä on koulussa työssäoppimisjakso, joka kestää viisi viikkoa ja päätettiin kaverini kanssa, että haemme Hotelli Hetan Majataloon. En ole koskaan ollut viikkoa pidempään pois kotoota, joten aluksi idea lähteä Lappiin viideksi viikoksi kuulosti hassulta. Loppujen lopuksi täällä on ollut hauskaa ja olen oppinut paljon uutta ja ollaan saatu nauttia ihanasta lumesta, jota pääkaupunkiseudulla ei näe.

Ekalla viikolla yövyimme hotellin puolella, jossa oli rippileiriläisiä myös. Se oli ihan hauska, sillä tuli ihan omat rippileiriajat mieleen ja tuntui normaalilta, kun on muita nuoria joukossa. Tämän viikon jälkeen hotelli täyttyi pohjoismaalaisista hiihtäjistä ja siirryimme loppuajaksi majatalon puolelle, joka kuulosti aluksi pelottavalta idealta, mutta kyllä sielläkin loppujen lopuksi viihdyttiin.

Ekoilla viikoilla tutustuimme Majataloon ja kiersimme tutustumassa paikkoihin. Tutustuimme myös täällä oleviin työtehtäviin, kuten respassa palveluun, huoneiden siivoukseen ja keittiössä avustamiseen. Olen oppinut näiden viiden viikon aikana paljon ja pieniäkin asioita, esimerkiksi kuinka tarkasti ja yksityiskohtaisesti huoneissa järjestetään tavarat ja pyyhkeet siivotessa :D Viikot menivät täällä nopeasti tai siltä ainakin tuntui, kun ei tajunnut ajan kulua. Töiden jälkeen tai ennen käytiin luistelemassa, potkukelkkailemassa ja jonkin verran kävelemässä ja tietysti vieressä oleva K-marketkin on tullut tutuksi. On hauska, kun on niin pieni alue niin kaikki moikkailevat toisiaan ulkona, kun en ole siihen tottunut pääkaupunkiseudulla.

Me otettiin kahden viikon ajan joka päivä kuva päivällisestä ja kuvat tulivat Majatalon Instagramiin. Se oli hauskaa puuhaa, kun sai oikeasti olla tarkka ja järjestelmällinen ruoan suhteen. Viimeisellä viikolla päästiin vapaapäivänä käymään paikallisella huskyfarmilla, jossa oltiin päivän apuna. Tämä oli todella kiva ja mahtava kokemus, sillä rakastan koiria ja niiden hoitamista. Saatiin ulkoiluttaa, harjata ja ruokkia koiria. Koulutettiin myös pentukoiria esteradoilla. Loppupäivästä päästiin myös näkemään ihania vauvahuskypentuja - ne oli todella söpöjä ja myös sen jälkeen päästiin safarille, joka oli siistiä. Kiitos mahtavasta kokemuksesta Hetta Huskies!

Täällä Lapissa on ollut todella hauskaa olla ja en ole katunut, että lähdin. Työtehtäviäkin on vaikka kuinka monenlaisia, että niihinkään en ole kyllästynyt. Täällä on ollut myös älyttömän hyvää ruokaa, sitä tulen kaipaamaan, myös näitä ihania kelejä ja lunta ja tietenkin näitä mahtavia ihmisiä täällä! Oli mahtavaa, että meillä oli tämmoinen mahdollisuus tulla tänne! <3










Hei!

Olen Veera ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelija Vantaalta. Olen viiden viikon työssäoppimisessa Hetan Majatalossa. Talo on jo entuudestaan tuttu, sillä Tiina on isäni serkku.
Aikaisemmissa harjoittelupaikoissani olen aina ollut lähellä kotia ja pisin aika pois kotoa oli viikon rippileirillä pari vuotta sitten. Viisi viikkoa tuntui hyvin pitkältä ajalta, mutta nyt kun se on melkein ohi aika on mennyt todella nopeasti. Olemme saaneet nauttia Lapin keväästä ja ihanista ilmoista.

Ensimmäiselllä viikolla täällä oli riparilaisia Lahdesta, jotka tulivat melkein heti meidän jälkeen. Oli kotoisa olo kun talossa oli muitakin nuoria lähellä. Kun riparilaiset lähtivät, Majatalo täyttyi hiihtäjistä naapurimaista. Toinen, kolmas ja neljäs viikko meni nopeasti ohi huoneita siivoten ja keittiössä Tuulan ja Petrin avussa. Täällä Lapissa on niin erilainen meininki kuin pääkaupunki seudulla. On ollut hauska olla näin pienessä paikassa, jossa lenkillä kaikki tervehtivät toisiaan. Kauppa on melkein tien toisella puolella, joten useasti tulee sielläkin käytyä töiden jälkeen, tai ennen.

Pääsimme käymään Hetta Huskiessa joka oli täynnä ihania koiria, joita pääsimme lenkityttämään ja harjaamaan ja leikkimään. Pääsimme käymään myös safarilla.

Varmaan toisella viikolla jouduimme kuorimaan perunoita, ja se oli todella raskasta ja sormilla oli tosi kylmä ja siinä opin, että kuinka paljon ihmiset näkee jonkun asian vuoksi vaivaa ja sitä täytyy kunnioittaa, eli ensikerralla kun syön jonkun kuorimia perunoita kalakeitossa osaan arvostaa niitä. Myös pikkutarkkuus ja tehokas tekeminen jää mieleen täältä. Tiina on opettanut, että työt täytyy tehdä edellisten lisäksi myös täydellä sydämellä. Olen myös täytynyt olla hyvin uskalias.

Tulen kovasti ikävöimään ruokaa täällä. Lempiruokiani oli kana ja riisi ja iltapalaksi ja aamupalaksi aina söin pieniä sämpylöitä.

Olipa ikimuistoinen työssäoppimisjakso!










#opiskelijatytötTosilapissa♥



Sara & Veera - Majatalon Tuula, Tiina, Petri sekä koko sakki kiittää teitä näistä viidestä viikosta, kaikesta avusta, suuresta määrästä iloa ja kikatusta, mielenkiintoisista tilanteista, uusista opeista, nuoriin tutustumisesta... Oletta ihanat! Olkaa reippaita ja ahkeria ja oma-aloitteisia ja rohkeita ja innostuneita ja tiedonhaluisia ja kaikki mitä teette, tehkää suurella sydämellä! ♥♥♥
Oletta ihanat nuoret naisen alut! ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommentit blogikirjoituksesta / terveiset Majatalon väelle. Kiitos!