Ei ikinä eläkkeelle

Lapin Kansa 4.5.2012 Armi Auvinen

Ei ikinä eläkkeelle

60-vuotias: Lapin vanhimman majatalon emäntä Tuula Akujärvi ei tiedä, mitä tekisi ilman töitään.

”Opiskelin Rovaniemen kauppakoulussa 1970-luvun alussa. Kesät olin töissä pankissa kotona Ivalossa, mutta yhtenä viikonloppuna päätin lähteä Rovaniemelle ystäviäni tapaamaan. Kotimatkalla myöhästyin linja-autosta, ja jouduin viettämään yön asemalla. Sinne eksyi myös tuleva mieheni Matti Vuontisjärvi, joka oli kai tulossa jostain yöjalasta. Ei kai se rakkautta ensi silmäyksellä ollut mutta siitä se alkoi.

Olin töissä Ivalon kunnanvirastossa palkanlaskijana 14 vuotta. Kesäisin ja lomilla olin Hetassa töissä. Vuonna 1982 sain tyttäreni Tiinan, se muutti elämää paljon. Aluksi jäimme tytön kanssa Ivaloon, mutta sitten 1980-luvun lopulla tulin tänne kokonaan. Minun tuli monta kertaa ikävä normityötä kahdeksasta neljään. Nyt en enään sellaista osaisi. Anoppi oli täällä koko ajan hyvänä oppaana, vaikka totta kai niitä koviakin paikkoja tuli.

Matti kuoli vuonna 2002. Silloin vietin monta unetonta yötä. Mietin, miten pärjään. Tyttäreni Tiina tuli onneksi apuun. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä, että luopuisin tästä paikasta. Tiina on jo neljäs sukupolvi, joka työskentelee täällä. Olen onnellinen, että hän viihtyy, vaikka kaikenlaista pitää opetella. Tässä työssä pitää miettiä enemmän kuin päivä kerrallaan, ja olla hyvissä väleissä pankinjohtajan kanssa.

Kun katson elämää taaksepäin, olen tyytyväinen. En tekisi toisin mitään. Minulla oli hyvä koti, lapsuus ja nuoruus. Ei minulla ole ollut sellaisia huonoja aikoja, jotka haluaisin täysin unohtaa. Haluaisin tosin osata käskeä enemmän, olen ehkä liian lepsu. En suutu helposti. Joskus olisi varmaan parempi, jos päästäisi hieman höyryjä pihalle.

60-vuotta on pelkkä luku. Olen miettinyt, että minulla on jäljellä vielä ainakin kymmenen hyvää vuotta. Ainoa asia mikä minua huotettaa, miten tyttäreni pärjää ilman minua sitten joskus. Pelätä ei silti kannata, silloin elämästä ei tule mitään. Kun suljen majatalon oven, luotan, että asiat hoituvat kyllä. Parasta tässä työssä ovat asiakkaat, monet käyvät täällä vuodesta toiseen. Itku minulle aina tulee kun he taas lähtevät.

Minulla on paljon työmotivaatiota, vaikka ikä tuntuukin joskus. Ei ole pelkoa että jäisin joskus eläkkeelle. Pidän työstäni liikaa.”

Tuula Akujärven mielipaikka majatalossaan Hetassa.
Enontekiöläisen taiteilijan Irja Merosen taulu lappilaisesta maisemasta.

Kuka? Tuula Akujärvi

Syntynyt 20.4.1952 Ivalossa

Koulutus: Kauppaopisto

Työskentelee Hetan Majatalon emäntänä ja toimitusjohtajana

Perheeseen kuuluu tytär Tiina Vuontisjärvi

Harrastaa lukemista ja käsitöitä ja nuotiolla istumista

Oho: Kirjoitti kolmannen luokan ainevihkoon haluavansa lentoemännäksi. Vihko on yhä tallessa.

Majatalon elämää – harjoittelijan näkökulmasta

Heips täältä Majatalosta! 

Mie olen Tuulia ja olen täällä työssäoppimassa. Olen ollut täällä harjoittelussa ennenkin ja tämänkertainen, minun viimeinen harjoitteluni kestää vain kaksi viikkoa. Kerron vähän Majatalon elämästä (edelliset harjoittelut mukaan otettuna), näin harjoittelijan näkökulmasta. :)

On niin mukavaa taas olla täällä Hetassa. Alkupäivät ovat menneet uuden opettelussa ja vanhan opitun asian muistelussa. Kevät tuntuu jokseenkin rauhallisemmalta kuin Joulu, jolloin britit olivat valloittaneet Hetan.

Britti-Joulusta 2010 mieleenjäänein kokemus oli se, kun semmoinen vanhemmanpuoleinen mies tilasi oluen ja mie en ajatellut sitä lasiin nopeasti kaataessani, että se kuohuisi niin mahottomasti. Siinä kävi sitten niin, että puolet juomasta jäi pulloon. Mies otti pullon ja lasin ja sanoi englanniksi: ”Kyllä sinä vielä opit sen kaatamaan kunnolla ennenkuin minä täältä lähden”. Mies sanoi itse olevansa baarimestari. Seuraavalla kerralla kun mies tuli, olin opetellut kaatamaan juoman hitaaaaaasti lasiin niin että koko pullollinen mahtui. Mies taputti käsiään ja sanoi, että kyllä hän tiesi, että opin sen vielä. Mie olin sitten loppuillan kuin Hangon keksi. :D

On mukava saada positiivista palautetta ja hauskoja kokemuksia. Brittisesonki on minun mielestäni paras aika olla harjoittelussa, koska oli paaaaljon tekemistä ja britit toivat vähän vaihtelua suomalaiseen ”rauhalliseen” elämään. Lapset olivat ihania. Jouluna 2011 oli pikkuinen kiharatukkainen porojensekoittaja-poika, joka laittoi matkamuistoporojen järjestyksen uuteen uskoon ainakin viidesti päivässä. :) Oivoi, se oli kiireistä aikaa se!

Joulun jälkeen tammi- helmikuussa Majatalossa vieraili japanilaisia ja ranskalaisia, joiden kanssa vietimme kotailtaa lättyjen ja piparkakkujen kera. Se oli todella hauska kokemus.

Nyt keväällä Majatalo on ollut täynnä hiihtoihmisiä. Ihmekös tuo; ilmat ovat pysyneet suotuisina ja ladut mitä parhaimmassa kunnossa. Asiakkaat ovat palanneet hiihtoreissuiltansa ruskettuneina ja hyvin mielin, ja sauna ja hyvät päivällisruoat ovatkin kruunanneet heidän päivänsä.

Minun työtehtäviin täällä Majatalossa kuuluu vähän kaikenlaista. Olen myynyt matkamuistoja ja erilaisia juomia ja herkkuja sekä keskustellut mukavia asiakkaiden kanssa. Kassakoneen käyttö oli alkuaikoina semmoinen ”hirvittävä” juttu, mutta nyt sekin luonnistuu hyvin! Seuraavien vuosien varauskirjan tekoa, hinnoittelua, turvallisuusjuttuja, pyykinpesua, juomakaapin täyttöä, akvaarion siivousta, kokoustilan järjestelemistä, tulen sytyttämistä kotaan, Majatalon uusien kotisivujen ulkoasun miettimistä... Kaikenlaista on saanu tehä ja Tiina on hyvä keksimään, jos tekeminen loppuu. ;D Tämän blogi-kirjoituksenkin sain tehdä.

Haluan toivottaa blogin lukijoille hyvät kesän odotukset ja tervetuloa tänne Hetan Majataloon! Täällä on mukavaa!

Harjoittelija-Tuulia :)

Matkailualan harjoittelijat Tuulia ja Nina Majatalon respassa

Sattumuksia Sirun sakin matkalta 24. - 31.3.2012

Ja taas on tultu upeaan Lappiin

osui ajoitus jälleen aivan nappiin.

Marianpäiviä juhlittiin,

kylläpä Albertia odotettiin.

Jotkut saivat jopa kuvansa lehtiin

niin onnistuu kun oikeaan paikkaan ehtii.

Näköjään aina jotain uutta sattuu,

kun bussi lumihankeen juuttuu.

Neuvokkuudella ja lapiolla selvittiin

ja auto pihaan saateltiin.

Ohjelmaa on viikolle riittänyt,

mukavia muistoja mukaan kertynyt.

Mahtavia revontuliakin on katsottu,

eikä siinä muuten takkia tarvittu.

Ahmattiryhmälle herkut maistui,

kun Sissangilla taas letut paistui.

Pahtavaarankin reitti voi olla haasteellinen,

jos kunto ei ole aivan kelvollinen.

Luonto mahtavat voimansa näytti,

kun voimakas viima Sioskurun ladut täytti.

Haittaakse – sitä en tiedä,

mutta antaa vain tuulen viedä.

Kuka sen pöllön tiistaina näki?

Ainakaan se lintu ei ollut käki.

Kotahartaus ja lämmin nuotion tuli,

siinä osallistujien sydän suli.

Sammalvaarassa eilen tarttui ja lipsui,

monen kädet ja hartiat siinä menossa kypsyi.

Luontoillan anti on ihan mahtavaa.

Suomen luonnossa on paljon koettavaa.

Joku minua aamulla ladulle saatteli,

Seuraavanlaisia asioita aatteli;

Siru-rukan täytyy henkihieverissä hiihtää,

kohta alkaa pultsarieukolta näyttää.

En osaa sanoa, mikä se lie,

joka ladulle houkuttaa ja eteenpäin vie.

Hohtava hanki ja sininen taivas,

ne ruhtinaallisesti palkitsee sun vaivas.

Upea aurinko ja luistavat ladut,

jos et hiihtämään lähde, niin varmasti kadut.

Peli-illat hitaasti käynnistyy,

loppuviikolla ehkä vauhti kiihtyy.

Vuodet ei samanlaisia keskenään

sen olemme oppineet huomaamaan.

Joskus aurinko paistaa, mutta luntakin sataa,

se seuraavillekin ryhmille ladut takaa.

Kuten monesti ennenkin, on pakko toistaa

tämä porukka aivan ensiluokassa loistaa.

Kanssanne on niin mukavaa

lieneekö sekin osa Lapin taikaa.

Kuinka sitten parhaiten voisi kiittää Majatalon väkeä,

ei täällä kukaan koskaan ole äkeä.

Kaikki aina hoituu ja mukavasti sujuu

Kun asioista riittävän ajoissa puhuu.

Siru  

Sirun / Sirkan sakkia 1990-luvun alkupuolella

Vuontis-Kallen tervetulotoivotus

Otteita Vuontis-Kallen teksteistä, Hetassa 10.12.1987 ja 6.11.1990

Paikka, missä nyt oletta, on tämän pitäjän vanhin matkailijoitten kortteeripaikka. Nuot nykyset kyltit, hui hiivatti. Toista soli silloin, ku mie tussila ovenpäällä olevhan pahviloovan kanthen toiminimen pränttäsin. Siinä ei ollu pröystäilyvä, oli täyttä totta. Kyltti vastas ja komeasti sen, mitä mainoksen takana oli.

Matkailijoitten palvelua tällä mäellä on aloitettu jo 1920-luvulla ja jatketaan edelleen ja samalla nimellä. Tai taisi se aluksi olla kestikievarin nimellä ja oli kestikievari viimeisen päivän 31.12.1955.

Meillä ei yksistään kievari ollu, oli paljon muitaki palveluja ja johto oli Reetun ja Reetrikin käsissä. Viraliselta nimeltään Reetu oli Anna-Kreetta ja Reetrikki oli Jaakkko Fredrik. Tosi toimeliaita suomalaisia molemmat.

Tämmösiä pytinkiä tällä Heetrikin törmälä oli silloin 1930-luvula. Olis piijain vieläki, mutta sillon syksylä 1944 net Hitlerin pojat tuhrusit niin varomattomasti valkean kansa, ettei sinne jäänny muuta ku korsteenit pystössä törröttämhän. Oli se ensi näkemältä kohtaki ikävän näköstä jälkeä miinakenttäin keskelä.  

Majatalon mäki ennen sotia
kuuluisan taiteilija-Outtakkan taulussa v. 1943

Tuossa ylempännä olevassa Outakan maalamassa kuvassa son osittain semmosena ku se aikanansa oli. 1 on pensiiniasema, 2 on postipankin kontturi, postitoimisto ja puhelinkeskus, 3 on Heetrikin kauppahuone, 4 on henkilökunnan asunto, 5 on Reetun hotellinpuoli, 6 on vähäinen osa makasiinista ja 7 on kesähotellin päätyä. Olihan tässä näitten lisäksi monta muutaki rakennusta, jokka ei ole tähän kuvhan mahtuneet.

Mie jo esittelin nuot rakenukset ja net eri virastot, telefoonikeskuksen, postipankon ja postikonttuurin, mutta net nyt olit nuoria, vasta juuri 1920-luvun lopula tälle törmälle tulhet. Silloin tällä Heetrikin supermarketilla oli jo takanansa paljon toiminan vuosia. Se ei ollu juuri varsinainen ittepalveluliike, mutta vähä sinnepäin.

Taisipa jo tulla mainittua, ette tämä Reetun hotelli vuonna 1944 tuhoutu maan tasale. Ei Reetu silloin ittekhän mikhän tytönhupakko ollu, lähti jo kaheksanelekymmenelle. Hänen nuorimalle pojale, sille Kalleksi kuttutulle, oli matkailu peräti verhin menny. Oli sattunu vielä toimelijhan ja puhelijhan Maija-nimisen tyttären naimhan ja heti jälheenrakenus-vaiheessa alko turistia varten rakentamhan. Eikä sole hukhan menny. Viijettäkymmentä vuotta non Maijan kans turistia passanhet tässä Hetan Majatalo-nimisessä majapaikassa, tosin ilman kesähotellin verthaista. Vieläpä non lomakylänki tuohon vähänmatkan päähän laittanhet.

Jälheen nuorin poika, Matti, alkaa jatkamhan tätä Hetan Majatalon toimintaa ja on pannu alule kovan rakenushomman. Meinaa vielä 1988 aikana saaha valmhiiksi 16 uutta hotellitasosta majotushuonetta ja ruokailutillaaki kuulema lähes puolela isontaa entisestä. 

Viihtyisät ulkokäymälät ovat siirtyneet historiaan.

Levolista lommaa toivottaen, leikkimielisesti Teitä tervehtien

Vuontis-Kalle.

Tervetuloa mukaan Majatalon mäen elämään

Tervetuloa uutukaiseen blogiimme! :)
Voitte olla mukana Majatalon mäen elämässä Facebookin ja www-sivujen ohella tästä lähtien myös blogikirjoituksia lukemalla, jakamalla ja kommentoimalla. Tulossa on tämän päivän juttuja, Vuontis-Kallen vanhoja tarinoita sekä toivottavasti myös Majatalon vieraiden kirjoituksia.
Viihtykää ja nauttikaa!

Mukavia lukuhetkiä toivottavat Majatalon Tiina ja Tuula

Majatalon Maija, Kalle, Tiina ja Tuula huhtikuussa 1984