Olen Sara Vantaalta ja opiskelen
merkonomialaa ensimmäisellä vuodella. Meillä on koulussa
työssäoppimisjakso, joka kestää viisi viikkoa ja päätettiin
kaverini kanssa, että haemme Hotelli Hetan Majataloon. En ole
koskaan ollut viikkoa pidempään pois kotoota, joten aluksi idea
lähteä Lappiin viideksi viikoksi kuulosti hassulta. Loppujen
lopuksi täällä on ollut hauskaa ja olen oppinut paljon uutta ja
ollaan saatu nauttia ihanasta lumesta, jota pääkaupunkiseudulla ei
näe.
Ekalla viikolla yövyimme hotellin
puolella, jossa oli rippileiriläisiä myös. Se oli ihan hauska,
sillä tuli ihan omat rippileiriajat mieleen ja tuntui normaalilta,
kun on muita nuoria joukossa. Tämän viikon jälkeen hotelli täyttyi
pohjoismaalaisista hiihtäjistä ja siirryimme loppuajaksi majatalon
puolelle, joka kuulosti aluksi pelottavalta idealta, mutta kyllä
sielläkin loppujen lopuksi viihdyttiin.
Ekoilla viikoilla tutustuimme
Majataloon ja kiersimme tutustumassa paikkoihin. Tutustuimme myös
täällä oleviin työtehtäviin, kuten respassa palveluun, huoneiden
siivoukseen ja keittiössä avustamiseen. Olen oppinut näiden viiden
viikon aikana paljon ja pieniäkin asioita, esimerkiksi kuinka
tarkasti ja yksityiskohtaisesti huoneissa järjestetään tavarat ja
pyyhkeet siivotessa :D Viikot menivät täällä nopeasti tai siltä
ainakin tuntui, kun ei tajunnut ajan kulua. Töiden jälkeen tai
ennen käytiin luistelemassa, potkukelkkailemassa ja jonkin verran
kävelemässä ja tietysti vieressä oleva K-marketkin on tullut
tutuksi. On hauska, kun on niin pieni alue niin kaikki moikkailevat
toisiaan ulkona, kun en ole siihen tottunut pääkaupunkiseudulla.
Me otettiin kahden viikon ajan joka
päivä kuva päivällisestä ja kuvat tulivat Majatalon
Instagramiin. Se oli hauskaa puuhaa, kun sai oikeasti olla tarkka ja
järjestelmällinen ruoan suhteen. Viimeisellä viikolla päästiin
vapaapäivänä käymään paikallisella huskyfarmilla, jossa oltiin
päivän apuna. Tämä oli todella kiva ja mahtava kokemus, sillä
rakastan koiria ja niiden hoitamista. Saatiin ulkoiluttaa, harjata ja
ruokkia koiria. Koulutettiin myös pentukoiria esteradoilla.
Loppupäivästä päästiin myös näkemään ihania
vauvahuskypentuja - ne oli todella söpöjä ja myös sen jälkeen
päästiin safarille, joka oli siistiä. Kiitos mahtavasta
kokemuksesta Hetta Huskies!
Täällä Lapissa on ollut todella
hauskaa olla ja en ole katunut, että lähdin. Työtehtäviäkin on
vaikka kuinka monenlaisia, että niihinkään en ole kyllästynyt.
Täällä on ollut myös älyttömän hyvää ruokaa, sitä tulen
kaipaamaan, myös näitä ihania kelejä ja lunta ja tietenkin näitä
mahtavia ihmisiä täällä! Oli mahtavaa, että meillä oli
tämmoinen mahdollisuus tulla tänne! <3
Hei!
Olen Veera ensimmäisen vuoden
merkonomiopiskelija Vantaalta. Olen viiden viikon työssäoppimisessa
Hetan Majatalossa. Talo on jo entuudestaan tuttu, sillä Tiina on
isäni serkku.
Aikaisemmissa harjoittelupaikoissani
olen aina ollut lähellä kotia ja pisin aika pois kotoa oli viikon
rippileirillä pari vuotta sitten. Viisi viikkoa tuntui hyvin
pitkältä ajalta, mutta nyt kun se on melkein ohi aika on mennyt
todella nopeasti. Olemme saaneet nauttia Lapin keväästä ja
ihanista ilmoista.
Ensimmäiselllä viikolla täällä oli
riparilaisia Lahdesta, jotka tulivat melkein heti meidän jälkeen.
Oli kotoisa olo kun talossa oli muitakin nuoria lähellä. Kun
riparilaiset lähtivät, Majatalo täyttyi hiihtäjistä
naapurimaista. Toinen, kolmas ja neljäs viikko meni nopeasti ohi
huoneita siivoten ja keittiössä Tuulan ja Petrin avussa. Täällä
Lapissa on niin erilainen meininki kuin pääkaupunki seudulla. On
ollut hauska olla näin pienessä paikassa, jossa lenkillä kaikki
tervehtivät toisiaan. Kauppa on melkein tien toisella puolella,
joten useasti tulee sielläkin käytyä töiden jälkeen, tai ennen.
Pääsimme käymään Hetta Huskiessa
joka oli täynnä ihania koiria, joita pääsimme lenkityttämään
ja harjaamaan ja leikkimään. Pääsimme käymään myös safarilla.
Varmaan toisella viikolla jouduimme
kuorimaan perunoita, ja se oli todella raskasta ja sormilla oli tosi
kylmä ja siinä opin, että kuinka paljon ihmiset näkee jonkun
asian vuoksi vaivaa ja sitä täytyy kunnioittaa, eli ensikerralla
kun syön jonkun kuorimia perunoita kalakeitossa osaan arvostaa
niitä. Myös pikkutarkkuus ja tehokas tekeminen jää mieleen
täältä. Tiina on opettanut, että työt täytyy tehdä edellisten
lisäksi myös täydellä sydämellä. Olen myös täytynyt olla
hyvin uskalias.
Tulen kovasti ikävöimään ruokaa
täällä. Lempiruokiani oli kana ja riisi ja iltapalaksi ja
aamupalaksi aina söin pieniä sämpylöitä.
Olipa ikimuistoinen työssäoppimisjakso!
#opiskelijatytötTosilapissa♥
Sara & Veera - Majatalon Tuula, Tiina, Petri sekä koko sakki kiittää teitä näistä viidestä viikosta, kaikesta avusta, suuresta määrästä iloa ja kikatusta, mielenkiintoisista tilanteista, uusista opeista, nuoriin tutustumisesta... Oletta ihanat! Olkaa reippaita ja ahkeria ja oma-aloitteisia ja rohkeita ja innostuneita ja tiedonhaluisia ja kaikki mitä teette, tehkää suurella sydämellä! ♥♥♥
Oletta ihanat nuoret naisen alut! ♥