sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulu 2019

Majatalon Tuula, Tiina ja Petri
kiittävät lämpimästi kaikkia tämän vuoden vieraitaan ja Majatalon ystäviä
sekä toivottavat kaikille erittäin rauhallista ja leppoisaa joulua sekä
kaikkea hyvää ja mukavia reissuja (etenkin meille Majataloon) 
tulevalle vuodelle 2020! 
 





Majatalon kulunut 95. vuosi on sujunut jälleen mukavasti. Olemme tavanneet ja saaneet kestiä monia vanhoja ystäviä mutta myös saaneet vieraaksemme uusia tuttavuuksia. Talvisesonki alkaa tänä vuonna joulun jälkeen, kun Majataloon saapuu lähinnä saksalaisia uuden vuoden viettäjiä kokemaan rauhallisen vuodenvaihteen, toivottavasti revontulten loimutessa ja tähtien tuikkiessa.

Tämän joulun vietämme aivan keskenään kolmestaan Ämmilässä, Tiinan ja Petrin kotona, jonne Tuulakin kolmeksi yöksi muuttaa. Vietimme 12 joulua ja joulukuuta englantilaisperheiden kanssa, mutta tänä vuonna tahdoimme jotain erilaista. Tänä jouluna nautimme omasta rauhallisesta joulusta, erittäin iloisena. Toivomme teillekin juuri sellaista joulua, mistä olette haaveilleet ja unelmoineet - olkoon se täydellinen.


Vuosi on vierähtänyt taas todella vikkelästi, olemme saaneet viettää monta muistorikasta hetkeä Majatalossa ja haikein mielin, tippa silmässä, hyvästelleet monta vierasta toivoen, että nähtäisiin pian uudelleen. Toivomme näitä hetkiä jatkuvan vielä vuosia eteenkin päin. Majatalon ystävät, olette meille kultaakin kalliimpia ja teistä kovasti iloitsemme ja kiitämme!




 Kohta loppuu kiire, lento.
Alkaa joulun aika rento.
Hiljaisuutta kuulostele, 
nuku, syö ja nautiskele.
Kunnossa on silloin kuosi,
kun taas alkaa uusi vuosi.
 


Tapaamisiin ja kuulemisiin!

Lämpimin halauksin ja rauhallisin jouluterveisin,
Majatalon Tuula, Tiina ja Petri

tiistai 24. syyskuuta 2019

Majatalon vieraskirjasta

Otteita majatalon vieraskirjasta

Majatalon majatalohuoneet ovat käytössä helmikuusta syyskuuhun. Vanhan valkoisen talon, ruokapirtin, yläkerrassa on vielä niitä vanhoja huoneita, joissa on majoitettu monenlaisia kulkijoita aina 1950-luvun alusta alkaen. Ja majoitetaan edelleen. On mukavaa, että hotellihuoneiden lisäksi meillä on tarjolla halukkaille edullisempaakin majoitusta.
Majatalon yläkerrassa on oma vieraskirja, joka täyttyi. Kirjoituksia lueskellessa tuli tosi iloinen mieli siitä, että majatalossamme viihdytään ja sinne majoittuu edelleenkin niin monenlaista väkeä.
Meidän mielestämme majatalohuoneet ovat ihastuttavia ja voi, kuinka paljon siellä onkaan tarinoita ja vanhan ajan tunnelmaa. Viime aikoina olemme koittaneet tehdä majatalohuoneista entistäkin viehättävämpiä.

Tässäpä teillekin luettavaksi muutamia vieraskirjakirjoituksia täyttyneestä vieraskirjasta..
Ja tervetuloa kirjoittamaan oma muistelosi uuteen kirjaan!

13. - 14.7.2013 Hetta-Pallas vaellusta ennen pysähdyttiin yhdeksi yöksi. Aamupala oli erinomainen ja majapaikka oli mainio. Kiitos ihanasta mummolaidyllistä ja hyvästä palvelusta!

20.08.2013 A very nice and cosy place in the middle of nowhere. Good to start a hiking trip and maybe even better to arrive after it. We enjoyed the DELICIOUS BREAKFAST, the warm sauna, the WiFi and of course the lovely staff. Keep on going! Thank you for helping us with the busses!!! (from Germany)

1.9.2013 Yksi yö tässä tutussa turvallisessa, viihtyisässä majatalossa.

1-2.10.13 Thank you for providing this nice cozy place to stay. We loved it so much that decided to stay one more night and lucky us we got to watch the amazing show in the night sky, the northern lights (or Aurora Borealis)!! We gazed for a while in... We came to understand a liitle bit of Sámi culture of Lapland and we now know a little bit why people want to live here!! It's so beautiful day & night! Nice breakfast & sauna are great! (japanese from USA)

22 – 23.7.14 Vanhanpuolen huoneet olivat todella viihtyisät ja kotoisat. Siisteys oli aivan uskomatonta. Ulkoapäin ei olisi uskonut miten hienon sisustuksen talo kätkee sisälleen. Kiitos hyvästä majoituksesta ja loistavista pöydänantimista!

1. - 3.8.2014 Juhlittiin Tinnun & Petrin häitä. Ihanaa oli, kiitos!

8. - 10.9.2014 Heitämme koppina uusille ja vanhoille vieraille tunnelman, jota Hetassa ja Majatalossa koimme. Enkelien kuiskauksia Majatalon väelle! Kiitoksin.

12.05.15 Charming and beautiful home with friendly service. I very much enjoyed my stay in this cozy abode and would definitely stay here again! (from Canada)

21/7-15 Hyggelig hus å bo i, og kjempegod frokost!! Takk for oss! (from Norway)

9.8.2015 Kuinka ihana majatalo. Kaikkialla täällä tuntee sen, kuinka pidätte hyvän huolen talostanne. Kaikkialla tuntuu rakkaus. Ovella kun lukee ”Welcome to our home”, tulee jo siitä lämmin olo. Ja sitten huomaakin ystävällisyydestänne ja paikan hengestä, että se on ihan totta. We feel welcome, and your home feels loved. Kiitollisena. (Kanadasta)

12/3/2016 Can professionalism alone make people satisfied and happy from their stay in a hotel? I don't think so.
Heart qualities make the difference and explain why you feel so good in a place: the pleasantness of home with their magical, mysterious touch which makes it clear, then you will wish to come back there as soon as possible!
Thank you, Tiina, you and your family, for spoiling your guests the way you do and of such a reasonable price!
It really was a nice, a rich experience to meet you and spend few days in Hetan Majatalo and impressive surroundings. (from Corsica)

3.7.2016 Kiitoksia tosi mukavasta majoituksesta! Kehumme kavereille ja tulemme toistekin. Erityiskiitos siitä, että useita liinavaatteita on paikattu ja parsittu todella kauniisti ja taitavasti! Käsityön harrastajan sydäntä ilahduttaa nähdä, kuinka käyttöesineitä korjataan huolella ja pidetään käytössä eikä heitetä rikkinäisenä roskiin. Kumpa kaikki toimisivat näin! Mukavaa kesän jatkoa!

27.8.-16 Jälleen vaellus tuntureilla heitetty! Kelit oli kohillaan, ehjänä ollaan ja pääkoppa ladattu uusiin koitoksiin. Kiitos majatalolle parin yön majoituksesta!

29.-30.3.2017 Tultiin tänne Hetan majataloon 29. päivä odottavaisin ja innokkain mielin, ensimmäinen yöpaikkamme 8 päivän Lapin vaelluksellamme. Tämä paikka oli aivan yli odotusten, oli mahtava sauna, hirviän hyvät ruuat ja ihanan lämpimät makuuhuoneet. Tästä on hyvä jatkaa matkaa tunturiin ja edessä on mitä mahtavin hiihtovaellus.

12.8.17 Kiitos hyvästä aamiaisesta ja rauhallisesta, viihtyisästä paikasta. Siunausta tähän perheyritystoimintaanne. Iloisiin kuulemisiin ja mahd. jälleennäkemisiin. Voin suositella toisillekin. Hyvää jatkoa koko perheelle! Voimia ja terveyttä jatkoon... 2 yötä tuli vietettyä ja nähtyä Enontekiön Hettaa. Linja-autollakin matka taittuu mukavasti, näin yksin matkaajalla. PS. Kiitos hyvästä pyörästä; sillä nähtävyydet taittuivat mukavasti.

9. Februar 2018 2CV Raid for Arctic Ducks Thank you all! Nice place! (from Germany)

23.8.18 Vietetään rattoisaa iltaa ja toivottavasti uneliasta yötäa, aamulla lähdössä Hetta-Jerisjärvi patikalle, tunnelma aivan mahtava, majatalossa mukava yöpyä näin sulan maan aikanakin, yleensä ollaan oltu talvella hiihtämässä, vastaanotto aina loistava.

6-7.4.2019 Yhden yön pysähdys Hetassa. Pitkän ajon päätteksi oli ihana kömpiä vielä lakanoiden väliin nukkumaan. Hyvin levänneenä ja vatsa täynnä aamiaisherkkuja on hyvä jatkaa matkaa kohti Pöyrisjärven erämaata ja viikon hiihtovaellusta erämaan rauhassa. Kiitos!

4.8.2019 Kokemuksia, kokemuksia, tattista vaan!











maanantai 9. syyskuuta 2019

Suorastaan uskomatonta!


SUORASTAAN USKOMATONTA

Kuinka ihmeessä
me, jotka synnyimme ilman äitiysvoimistelua,
neuvolaa ja äityiysrahaa,
kuinka ihmeessä
me, jotka kasvoimme ilman lapsilisää,
päiväkotia ja leikkikoulua,
ilman vaippoja, muovia ja teippiä,
kuinka ihmeessä saatoimme oppia konttaamaan ja kävelemään
näin kauas- ja kauan?
kuinka ihmeessä osasimme
leikkiä kävyillä, tikuilla ja sileillä kivillä
tietämättä mitään virikkeitä antavasta leikkiympäristöstä,
terapiasta ja paneelikeskusteluista, aiheena
”Lapsi ja kulttuuri,”
me, jotka paikatuin polvin
ja puupohjaisissa paperikengissämme
seisoimme silakka- ja perunajonossa sotavuosina,
me, jotka istuimme rapistuneissa luokkahuoneissa,
kirjoitimme vihkoihimme
ja luimme läksymme omista kirjoistamme,
perityistä taikka vanhana ostetuista,
vailla ilmaista kouluaamiaista ja koulukyytiä,
onnellisen tietämättömänä kolukypsyystesteistä,
kukista ja mehiläisistä,
ja opiskelulisistä?
Meillä ei ollut aavistustakaan
kuraattoreista, kolupsygologeista,
nuorisotiloista eikä kunnallisista lautakunnista.
Meillä ei ollut vapaa-ajan ongelmia.

Miten ihmeessä olemme selvinneet hengissä
ja päässeet tähän asti?
Ja kuinka on mahdollista,
että meillä oli niin hauskaa?
Se on suorastaan uskomatonta!

Kalle Vuontisjärven arkistosta (kirjoitettu 70-80 luvulla)    


torstai 4. huhtikuuta 2019

Vieraskirjastamme: 1941 – 1991






Majatalon vieraskirjan kirjoitus aikalailla tarkalleen 28 vuotta sitten





1941 – 1991



50 vuotta sitten meitä oli 7 nuorta, jotka Muoniosta hiihdimme Montellin kämpälle. Täällä pidimme muutaman päivän majaa lasketellen Keräs- ja Vuontiskeron rinteillä. Toiset palasivat etelään kuka koulun kuka työn takia. Itseäni kiehtoi pohjoisessa hohtava Pyhäkero ja niinpä lähdin sinne. Huipulla oli autiotupa ruokatarjoiluineen. Kuoriperunat ja läskisoosi 12 mk. Emäntä kertoi, että kylään on vain 8 km ja pitihän sitä lähteä katsomaan. Hetta oli silloin pieni lapinkylä, mistä mieleeni on jäänyt vain kauppa. Oliko se juuri tässä? Tulojälkiäni palasin Pahakurulle yöpymään ja sieltä seuraavana päivänä Muonioon ja edelleen etelään.



Niin tuli tämä mahtava Ounas-Pallastunturien jono ensimmäiset kerrat kuljettua kumpaankin suuntaan. Jostain Rihmakeron seutuvilta yön kuutamossa, suden ulvoessa kaukana alhaalla löysin kultahippusen, joka sen jälkeen on seurannut minua monen monilla Lapin retkilläni niin kesällä kuin talvella. Parikymmentä vuotta sitten osuimme tänne Hetan majataloon ja sen jälkeen jokainen kevät. Olemme herkutelleet Maijan pitoruuilla, kuulleet Kallen mahtavat kalajutut, juosseet aprillit, hiukset pystyssä kuunnelleet tarinoita seidoista, noidista, verenpysäyttäjistä, ruumiin mullista ym., olleet todistamassa hallittua rakennemuutosta karja-, kauppa- majatalosta turisteja palvovaksi nykyaikaiseksi majoituspaikaksi. Tutuiksi ovat käyneet paitsi talon oma väki myös valtaosa meistä kävijöistä. Toisetkin ovat huomanneet, että tämä on PARAS PAIKKA, mikä olkoon kiitoksemme kumpaisenkin sukupolven emännille ja isännille sekä suosituksena juhlaretkemme perässähiihtäjille.



Tutuiksi ovat tulleet myös Hetta-Pallasjonon kerot ja kurut, sillä 59 kertaa olen tuon välin taivaltanut. Aikaisemmin oli ”hippu” mukana, nykyisin useimmiten yksin.



Varmaan on joskus ollut huonojakin ilmoja ja kelejä, mutta näin jälkeenpäin muistellen aina on paistanut aurinko, ollut tyyntä, hanki hohtanut, suksi luistanut ja naama ruskettunut.



Kiitoksemme jälleen kerran.








maanantai 7. tammikuuta 2019

Majatalon huonekirjasta


Majatalon huoneissa on huonekirjat, jonne toivomme vieraidemme kirjoituksia ja muisteloja lomastaan. Erään huoneen kirja on täyttynyt ja siellä on niin paljon ihastuttavia juttuja, että tahdoimme jakaa niitä teillekin... ☺
Kiitos vierailleille ja kirjoittaneille ja kaikille lämpöiset tervetulotoivotukset kirjoittamaan huonekirjoihin ja lukemaan edellisten majoittujien tekstejä ♥

19.7.2009 Pyssäsimme vain yöpymään, mutta ihastuimme paikkaan ja nautimme ulkoilusta aamupäivän. Tulemme talvella uudelleen – sauna + aamupala iso +




22.7-23.7-09 Taas tultiin tänne Paratiisiin! Saunassa oli löylyä, joten sai kaupungin tomut pestyä pois ☺ Ollaan käyty muutamana kesänä täällä ja ollaan aivan lovena tähän paikkaan! ♥♥♥ Huomenna matka jatkuu... Hyvää kesänjatkoa paikan pitäjille!! ☺

13. -20.2.2010 Aivan upea viikko Hetassa! Aurinko paistellut melkein joka päivä – pakkastakin riittänyt (25-34 °C) mutta ladulla olemme olleet, poroajelulla viihtyneet, (kysykää vastaanotosta vaikka Tiinalta Eskoa... aitoa meininkiä☺) saunottu, ja syöty mitä parhainta ruokaa. Kävimme myös Taisto Laakson pahkakuksat hommaamassa – Samalla saimme kuulla haitarin- ja sahan soitantaa! Täällä ollaan onneksi vielä aitoja ja vieraanvaraisia. Tämä viikko oli ihanan rauhallinen – nyt kun hiihtolomat alkavat onki hyvä jo siirtyä alta pois. Kiitos Hettalaiset! 

 21.2. - 27.2.2010 Rentouttavin loma ikinä! Nukkumista, hyvää ruokaaa (erittäin hyvää!), saunomista, ihanaa pakkasta, auringon paistetta, luontoa... POROJA! Kerettiin myös piipahtaa Norjan Kautokeinossa, mistä ostettiin hyvää Norjalaista olutta ja suklaata... :) Loma loppu oli melko masentava, koska Suomi hävisi HIENOSTI olympialaisissa USA:lle jääkiekossa 6-1. Mahtavaa... No, ehkä toukokuussa paremmin MM-kisoissa! Toivottavasti eksymme tänne uudestaan, ihana paikka!

13.3-20.3.2010 Ihana, upea hiihtoloma Hetan Majatalossa. Ensimmäinen kerta mutta ei jää viimeiseksi sen voi luvata, niin ystävällistä palvelua täällä on saanut. Ruoka aivan erinomaisen hyvää. Lienee painoa tullut lisää. Vaikka hiihtokilometrejä runsaasti takana. Ladut hyviä ja oikein hiihdettäviä. Yöt kylmiä n. 25 astetta useana yönä, mutta kevätaurinko paistoi päivällä ja teki hiihto olosuhteet tyynen sään ohella mahtaviksi. Hieno paikka kiitokset Tuulalle, Tiinalle ja kaikille Majatalon työntekijöille. Hyvää kevättä!

27.3. - 3.4.10 Pitkästä matkasta väsyneinä tulimme illansuussa kuin kotiin taas! Tutut, ystävälliset vastaanottajat, ”oma” huone vuosien takaa, makoisaa ruokaa valmiina... Viikko oli pilvinen, mutta lauha, ladut erinomaiset hiihdellä huononkin matkaajan. Porukka ylitti itsensä ladulle päästyään! Takaisin oli mukava palailla, odottihan täällä lämmin sauna ja kohta maittava ateria. Lettukestit kodalla on aina hiihtopäivän kohokohta!Hengenravintoakin oli tarjolla: Luontokeskus ja Hetan Musiikkipäivät. Hyvästä viikosta kiitolliset E & S.
(E & S ovat vierailleet Majatalossa vuosittain jo monta vuosikymmentä) 

10-17.4.2010 Tulimme hiihtelemään tänne Hetan maisemiin. Ladut ja kelit olivat hyvät. Majoituimme tänne Majataloon, jossa on erittäin siistiä, mahtavan hyvä palvelu ja hyvä ruoka. Suosittelemme paikkaa nimeltä Hetan Majatalo ja tulemme tänne uudestaan. Suksihuolto huone on hyvä. Kiitokset ja hyvää menestystä.

19/25.02.2011 A real recommand for our Family and Friends!! Thank you for the fantastic week. Everybody was kindfull and the restaurant was 5 x *****. We hope we see each other soon again.

23.07.2011 Takk for en god natts sovn på et trivelig rom. Frokosten er som alltid deilig.

14.9 – 20.9.2011 Olemme viettäneet aivan upean viikon täällä Hetan Majatalossa – tehneet retkiä lähimaastoon ja vähän muuallekin. Majatalon palvelut ovat olleet erinomaiset, maittavat ravitsevat ruuat, saunominen ja muu oheisohjelma, joka on täydentänyt päiväretkiohjelmaamme. Kiittäen kaikesta osaksi tulleesta huolenpidostanne meitä kohtaan toivotamme teille hyvää syksyä ja siunausta toiminnallenne. 

15.7.2012 Yks ainokaine yöpymine vaan täsä ystävällises ja lempiäs ilmapiiris. Tääl menis helposte koko vuarenkiarto talv, kevät, suvi, syksy. Kiitoksi kaikil ja tervessi Matkamiält tulevil viarail. Rauman Lapin Kodiksamin kyläst.

5.8.2012 Wir kamen heute von Nordkapp angereist und brauchten Rast und Ruh. Wir fuhren mit dem Auto durch Enontekiö (für uns schwerzusprechen) suchten ”Hotelli” und kamen hier an! Ein freundlicher Empfang, und die Zimmer so gemütlich und gut. Und dazu noch die Sauna zum entspannen. Schade, so weit von Hannover entfernt. Mit herzlichen Dank verabschieden wir uns.

15.12.12 It was lovely staing here. I enjoyed staing here with my family I also I enjoyed seeing santa (7-year-old) 




2-6.8.2014 Paljon kiitoksia talonväelle näistä ihanista päivistä, jotka saimme olla täällä hyvänä hoidossa ja kiitos emännälle ihanista ruuista, ruokapöydät notkuivat monenlaisista herkuista. Suuret kiitokset Tiinalle, kun olit oppaana meille Ruotsin ja Norjan retkillä ja piste iin päälle viimeisenä iltana muurinpohjaletut ja illanvietto. Kaikkea hyvää teille!

Viikko 9 2016 Hiihtolomalaisten kanssa pääsivät isovanhemmatkin mukaan. Hiihdetty on vajaat 100 km. Sää: alkuviikosta aurinkoista, sittemmin pilvistä. Tänään (pe) tuulista.
”Viikko oltiin Petrin sekä Tiinan hoivissa,
vatsamme on pullollaan ja tuntuvi ”koivissa”.
Hetan Majatalo näytti hyvät puolensa
täällä miel' virkistyy ja poistaa huolensa.
Latukone pitää täällä ladut kunnossa
että voimme hiihtää voimiemme tunnossa.
Kiitos teille että kaikki osui kohdalleen,
varmaan vielä joskus mekin tulemme uudelleen.”
PS ollaan oltu ennenkin L:n Tokan mukana. Nyt he tulevat viikoksi 12. Terkkuja.

04.03.2016 – 19.03.2016 Sehr, sehr viel Schnee war hier, wie sonst nie. In der ersten Woche keine Sonne, in der zweiten Woche dann Sonne aber auch Tauwetter. Dennoch war es wieder ein tolles Ski- und Spazierlaufe, so dass wir nächstes Jahr bestimmt wieder kommen.
(U & H ovat vierailleet Majatalossa jo vuosikausia)

Pilkkiviikko 2016.
Majatalon väki
aikoja sitten näki,
miten kohdata
kulkija uupunut:
Tarjosi yösijan,
hyvän aterian,
saunan löylyt,
rauhan ja ystävyyden.
Kulkija huomasi,
oikeaan paikkaan
olen saapunut.
Nyt Hotelli Hetan Majatalo tarjoaa vielä enemmän: ”Lepoa, rauhaa, virkistystä” sitä mitä lääkäri määrää. Kiitos Teille kaikille, Majatalon mäelle, Hotellin väelle.

8 VI 16 Miten kaunis luonto, niin vihreää jo kesäkuun alussa! Vaan ei Pohjan herra etuilijoista tykkää: ”Kaikki aikanaan”. Niinpä on meidänkin lähdettävä etuajassa pois, kun vuokra-autossa on kesärenkaat ja huomiselle sakeaa lumipyryä lupailee. Mutta tämä lyhyeksi jäänyt visiitti Hetan Majataloon jää mieleen.

6/7 2016 Vi har varit till Nordkap och är nu på väg söderit igen. Styr nu bilen mot Gällivare där vi ska hälsa på lite slåktingar i ett par dagar. Riktigt trevligt hotell med god frukost. Har sovit otrologit bra inatt. Tack från oss.




16.-17.9.2016 Neljän naisen ryhmä palasi Pallas-Hetta vaellusretkeltä sivistyksen pariin väsyneinä ja jäseniä kolottaen. Väsymys kaikkosi saunan, ruoan ja pehmeän siistin vuoteen avulla! Kiitos Majatalon hyvistä palveluista!

15-22 march 2017 Thank you for the wonderful experience in Lapland. We had a great time and are very thankful for all your help and planning our programme. We enjoyed staying in Hetan Majatalo. The room was clean, breakfast and dinner were perfect. You have a great team. Tip for next visitors in winter: Huskysafari! If you have clean weather, do the northern light huskysafari!

25.3-1.4 2017 Suuret kiitokset Majatalon väelle, että saimme viettää 50 v. hääpäiväämme täällä. Tämä on tuttu paikka 1990 luvulta lähtien. Tutustuin Maija Vuontisjärveen noin 1988 Peurungan kuntoutuksessa, sieltä lähtien olen halunnut käydä täällä. Hyviä jatkovuosia!

12.7. -13.7.2017 Kiitos! Parhaat Hanna-tädin piparit ikinä aamupalalla. Hyvin levänneenä voi jatkaa matkaa kohti etelän turhaa vilinää.




Hetassa 1.1.2018 Oli ilo ja onni saapua Hetan Majataloon viettämään läheisten kanssa Kultahääpäiväämme, joka oli eilen 31.12.2017. Ensimmäisen kerran olimme 25 vuotta aikaisemmin Hopeahääpäivämme aikaan. Sen jälkeen Hetan Majatalo on ollut meille rakas paikka tulla uudelleen ja uudelleen, vaikka ohikulkiessa aina käymme tervehdyskäynnillä. Täällä ollaan täydellä sydämellä vieraita palvelemassa, kaikki toimii, ruoka on verratonta, majoitus siistiä ja rauhallista. Sydämelliset Kiitoksemme kaikesta palvelusta ja muistamisesta hääpäivänämme! Myös kaunis Lapin talvinen luonto oli kauneimmillaan, kuu paistoi ihanasti.





Sydämellinen kiitos vielä kerran! ♥