keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Vanhoja kuulumisia vanhoilta nettisivuiltamme

Majatalon www-sivuja ollaan uusimassa. Uusi sivusto valmistuu syksyn aikana. Vanhoilla nettisivuillamme oli paljon hyvää ja suuri osa hyvästä siirtyy tietenkin uusillekin sivuille. Allaolevat tekstit eivät kuitenkaan siirry, mutta tahdoimme saada nämä vanhat kuulumiset ja ajankohtaiset asiat meille säilöön ja muistoksi, joten blogikirjoitushan on niille oiva paikka.

Kuulumisia ja ajankohtaisia asioita vanhoilta nettisivuiltamme vuosilta 2004-2012:

Majatalo Internetissä
Käy katsomassa ajankohtaiset kuulumiset Facebookista tai Twitteristä.
Blogiimme kirjoittelemme silloin tällöin.
Voit tilata Kuulumiskirjeen, joka lähetetään muutaman kerran vuodessa.
Tai voit lähettää nettisivujemme kautta Yhteydenoton / Tarjouspyynnön tai muuten vain Terveisiä.
Kuvia Majatalosta ja lähialueelta kuvagalleriassamme.
Videokuvaa Majatalosta ja lähialueelta YouTubessa.
Kuvia Instagramissa.
Voit käydä kirjoittamassa arvostelun Majatalosta TripAdvisoriin.
Ollaan yhteydessä! :) <3
Sydämellisin terveisin Tiina, Tuula ja Petri

Majatalon uudet www-sivut on vihdoinkin julkaistu
Majatalon nettisivut ovat olleet kesän ajan uudistuksen alla ja vihdoinkin voimme toivottaa teidät tervetulleiksi uusille www-sivuillemme. Tulevaisuudessa päivitämme näitä www-sivuja, Facebook-sivuja ja Blogia. Voit tilata Kuulumiskirjeen tai lähettää Yhteydenoton / Tarjouspyynnön tai muuten vain Terveisiä. Suurimmat kiitoksemme kuuluvat ahkeralle ja osaavalle Elinalle! <3
24.8.2012 Tiina

Uusia nettisivuja odotellessa Facebook palvelee ja tuottaa iloa Majatalon ystäville
Kevät oli ja meni oikein mukavasti ja nyt odotellaan kesää, joka tuo mukanaan paljon mukavia asioita. Mm. Majatalon nettisivut uusiutuvat kesän aikana, jolloin sivujen päivittäminen helpottuu.
Siihen asti kannattaa vierailla Majatalon Facebookissa, tai vaikkapa paikan päällä Majatalossa.
Mukavia kesäloman suunnitteluhetkiä! Ollaan yhteydessä ja näkemisiin! :)
16.5.2012 Tiina

Majatalo päivittää Facebook-sivujaan lähes päivittäin, myös Twitter on otettu käyttöön
Käy katsomassa ajankohtaiset kuulumiset Facebookista! Nettisivujen päivittäminen on jäänyt hyvin vähäiseksi. Kesän 2012 aikana Majatalolle saadaan uudet, palvelevat nettisivut.
27.2.2012 Tiina

Majatalo Helsingin Matkamessuilla 19. – 22.1.2012
Tervetuloa moikkaamaan Tiinaa Messukeskukseen osastolle 7n39 (vakikävijät huomatkaa osaston nro!). Saat halauksen! Sekä tietoa Majatalon ja Enontekiön ajankohtaisista asioista.
17.1.2012 Tiina

Majatalo Facebookissa
Majatalon kuulumisia voi tästä lähtien lukea enemmän Majatalon Facebook-sivustolla. Sinne päivittelemme Majatalon mäen kuulumisia sekä valokuvia tasaiseen tahtiin. Tänne kuulumisten kirjoittelu varmaan hieman vähenee siihen asti, kunnes saamme uudet nettisivumme käyttöön. Voit vierailla Facebook-sivustollamme ja sen seinällä, vaikket olisikaan kirjautunut sisään. Tervetuloa, ennakkoluuloista huolimatta! :) Tervetuloa mukaan Majatalon elämään niin Facebook-sivustomme, nettisivujen kuin uutiskirjeenkin (kts. alempi teksti) kautta!
10.1.2012 Tiina

Tilaa Majatalon uutiskirje
Voit tilata Majatalon sähköisen uutiskirjeen ilmoittamalla meille sähköpostiosoitteesi. Lähetämme pidemmän kirjeen Majatalon mäen kuulumisista silloin tällöin. Tervetuloa mukaan Majatalon elämään niin nettisivujen, uutiskirjeen kuin Facebook-sivustommekin kautta!
10.1.2012 Tiina

50. Käpyläläisten TalviLappi 
Hiihtolomaviikko 8 tulevana vuonna 2012 on JUHLAVIIKKO! :) Käpylän (nyk. Oulunkylä) seurakunnan nuoret tulevat Hettaan viettämään TalviLappi-leiriä jo 50. kertaa! Huikeaa! Tahtoisimme koota muisteluksia vanhoilta nuorilta; parhaat muistot, hauskin sattuma, parhaat källit, muistot Lapin kasteesta, elämänkumppanin löytäminen, kommellukset, hurjin lumipesu, yöjuoksut, Majatalo-käyntien määrä, muistot… vetäjistä, muistot Johanssonin Seposta, muistot Kallesta ja Maijasta, Matista ja Tuulasta, pikku-Ullasta ja pikku-Tiinasta sekä muusta Majatalon väestä, muistot Majatalon pitopöydästä…
Myös kaikkien enontekiöläisten muistoja Talvilappilaisista kaivataan! Oletko pelannut kovia matseja heitä vastaan, oletko ihastunut / tutustunut heihin, oletko yöjuossut heidän kanssaan…?Muistot voi lähettää sähköpostiimme.
Olemme todella kiitollisia kaikista muistoistanne! Laittakaahan myös sana kiertämään.
Ja tietenki, tervetuloa juhlaviikolle!!!
4.1.2012 Tiina

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille Majatalon ystäville!
Tänä iltana, uuden vuoden kynnyksellä, kuiskaamme pienen toiveen:
Anna vieraillemme kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.
… Jos vain voisimme, hyviä matkoja vuoteesi soisimme.
Kunpa paljon hyviä muistoja jäisi, jotka myöhemmin mieltäsi lämmittäisi.
31.12.2011 Tiina

Joulu saa tulla
Jokunen päivä on mennyt paikkoja joulukoristellessa ja nyt saa joulusesonki alkaa ja jouluvieraat tulla. Toivotamme englantilaisperheet sekä muutkin vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Rauhallista Joulun odotusta Majatalon ystäville!
17.11.2011 Tiina

Ensilumi, lumen narskuminen ja aurinko – upea yhdistelmä!
Ensilumi satoi Enontekiölle tänä vuonna aika myöhään, perjantaina 7.10. Lauantaina ja sunnuntaina sai nauttia upeasta luonnosta, kun Ounastunturi oli valkoisena, jalkojen alla narskui lumi, järvi kimmelsi ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ulkona liikkuessa harmitti, kun syksyn ryhmät lopettavat reissaamasta niin ajoissa, syyskuun loppupuolella, vaikka ilmat antaisivat retkeillä vielä pitkään. Ensilumen aikaan täällä on todella kaunista. Ja rauhallista. Tänään sataa lisää lunta. Toivottavasti tämä on pysyvä lumi ja pian pääsee hiihtämään.
10.10.2011 Tiina

Majatalo kiinni 19.10. – 5.11.2011
Majatalon väki käy keräämässä uusia ideoita ja voimia Kanarialla, joten ovet ovat suljettuina ke 19.10. – la 5.11.2011. Voitte ottaa meihin yhteyttä tuona aikana lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@hetan-majatalo.fi, laittamalla tekstiviestin Tuulan kännykkään numeroon 0400-124185 tai kiireettömissä asioissa jättämällä viestin puhelinvastaajaan numerossa 016-5540400.
Mukavia lomien suunnitteluja ja lomia Majatalon ystäville! Monen Majatalon ystävän kehoittamana koitamme nauttia lomastamme oikein paljon ja ansaitusti! Mutta olen varma, että koti-ikävä iskee jossain vaiheessa…
5.10.2011 Tiina

Enontekiölle lennetään keväällä torstai-aamuisin ja sunnuntai-iltaisin, valitettavasti ei enää lauantaisin
FlyBe lentää suorana Helsingistä Enontekiölle ja takaisin 19.2. – 6.5.2012
torstaisin (Hki-Enontekiö 8.15-10.30 ja Enontekiö-Hki 11.00-13.15)
ja sunnuntaisin (Hki-Enontekiö 17.15-19.30 ja Enontekiö-Hki 20.00-22.15).
Valitettavasti emme voi ainakaan vielä ottaa muita kuin la-la -varauksia huippuhiihtoviikkojen ajalle.
Lentojen alku- ja loppukaudelle voimme mahdollisesti ottaa myös muita varauksia.
Kannattaa kysyä mahdollisuuksista joko soittaen tai mailaamalla.
Koitamme olla mahdollisimman joustavia varausten kanssa mutta aika haastavaa se valitettavasti on.
Kevätlauantaisin Hettaan pääsee joko lentämällä Kittilään, tulemalla junalla Kolariin tai Rovaniemelle tai omalla autolla ajaen. Olemme mielellämme apuna matkanne suunnittelussa.
Tervetuloa Enontekiölle, tavalla tai toisella! :)
28.9.2011 Tiina

Keväälle 2012 kannattaisi tehdä varaus pikapuoliin
Syksy on parhaimmillaan, mutta kevättä jo kieltämättä odotellaan…
Vielä on jonkin verran tilaa niin kevään huippuhiihtoviikoille sekä edullisemmille alku- ja loppukevään viikoille. Kannattaa tehdä varaus piakkoin!
11.9.2011 Tiina

Karemajoille ja Eläkeliiton yhdistyksille lämmin kiitos
Teimme jälleen Lomakeskus Karemajojen kanssa yhteistyössä ryhmämatkasarjan Eläkeliiton yhdistyksille. Elokuisten päivien aikana tutustuimma, tulestelimma ja lauloimma Lapin lauluja kodassa, kävimmä Norjan Altassa, uimma Jäämeressä, ihastelimma monia luonnonihmeitä, vierailimma kuuluisassa hopeagalleriassa ja värikkäässä saamelaiskirkossa, kisailimma Lappi-visassa, nauroimma Vuontis-Kallen tarinoita, ystävystyimmä sekä paljon muuta mukavaa.
Suurkiitokset Karemajoille, Vimpeliin, Veteliin, Kärsämäelle, Liperiin ja Alavieskaan!
Ja nyt, lämpimästi tervetuloa ruskaryhmät!
23.8.2011 Tiina

Reetun ja Reetrikin jälkeläisten sukujuhlia ja suuren sukulaismäärän tapaamista odotellessa
Majatalossa vietetään Jaakolaisten sukujuhlia vapaan ohjelman merkeissä heinäkuun lopussa. Jaakolaisille kuuluvaan tyyliin juhlista ilmoitteleminen on aikas myöhässä, mutta toivottavasti silti saamma mäelle suuren joukon sukulaisia. Mie olen neljännessä sukupolvessa ja odotan innolla näkeväni kymmeniä ja kymmeniä sukulaisia ja sitä todella suurta serkusmäärää. Tervetuloa muistelemaan menneitä ja tutustumaan sukulaisiin Fredrikin mäelle! Muistattehan ilmoittautua etukäteen. Lisätietoja saa sukulaisilta tai Majatalosta. 
4.7.2011 Tiina

Auringon paistetta lähes kaksi kuukautta
Aurinko nousi tänään aamukahdelta ja laskee vajaan parin kuukauden päästä eli 20.7. Keskiyön aurinko on ehdottomasti kokemisen arvoinen! Lumi on lähes sulanut, järvi ei ole enää jäässä, aurinko paistaa, +20 lämmintä. Eilen näin kesän ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) sääsken. Ensimmäiset kesälomalaiset ympäri Eurooppaa ovat reissaamassa kohti Norjaa ja Nordkappia.
Kesä! :)
24.5.2011 Tiina

Pihla työharjoittelee ja viihdyttää Majatalon vieraiden iltoja
Majatalossa on vapaa-ajanohjauksen loppuharjoittelua tekevä Pihla maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Pihla piristää Majatalon iltapäiviä ja iltoja mm. venyttelyillä, rentoutuksilla, kotailloilla, visailuilla, peleillä, bingolla ja selvitetäänpä joka viikko myös hiihtoviikon voittaja Majatalon Olympialaisissa. Hauskoja ja iloisia hetkiä Pihlan kanssa sekä onnea ja menestystä Pihlalle loppuharjoitteluunsa!
24.3.2011 Tiina

Peruutuspaikkoja parhaille hiihtoviikoille!!!
Kevään parhaille hiihtoviikoille on tullut muutamia peruutuksia, joten nopeimmat pääsevät vielä keväthangille. Kysy rohkeasti!
4.3.2011 Tiina

Vuoden päästä kakkua joka päivä
Käpylän seurakunnalle (vuoden alussa yhdistynyt Oulunkylän seurakunnaksi) tulee ensi keväänä 50. kerta Majatalossa hiihtoviikolla 8. Erään henkilön mukaan kakkua tulisi tarjota ensi vuonna joka päivä. Saas nähdä miten juhlistamme ensi vuoden juhlakertaa…
Tää ystävyys ei raukene vaan kestää ainiaan…
25.2.2011 Tiina

Tiina ja Tuula jälleen Matka-messuilla
Matka 2011 -messut järjestetään perinteisesti Helsingin Messukeskuksessa 20. – 23.1.2011. Tiina koko messuajan ja Tuula osan aikaa ovat tavattavissa Käsivarren TosiLapin messuosastolla 3f52 (kolmoshallin perällä oleva nurkkaosasto). Tervetuloa hakemaan uusi TosiLappi-lehti, messutarjoukset sekä kuulemaan tuoreet kuulumiset Hetasta. Petri isännöi Majataloa, joten ohikulkijat ovat tervetulleet Majataloon ihan normaaliin tapaan.
12.1.2011 Tiina

Tunnelmallista Joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2011! Toivottaa Hetan Majatalon väki
Valitettavasti emme voi syystä tai toisesta lähettää jokaiselle vieraallemme Joulukorttiamme,
mutta voit katsoa sen täältä -> Joulukortti 2010
15.12.2010 Tiina

Vielä muutamia paikkoja keväthiihtoviikoille
Hetan ja Majatalon suositut kevätviikot varataan hyvissä ajoin, jopa reilua vuotta aiemmin. Jotkut viikot ovat täynnä ja jonotuslistaakin on, mutta joillekin on vielä tilaa. Lähettäkää sähköpostia / soittakaa ja kysykää lisätietoja / tehkää varaus. Tiedossa varmasti upea kevät!
19.11.2010 Tiina

Ensilumi ja aurinko
Ensilumi (heinäkuista lumipeitettä Ounastunturilla ei lasketa) on satanut. Kun aurinko paistoi tänään siniseltä taivaalta, oli ihanan keväinen ilma. Ennen kevättä on kuitenkin pitkä ja kaunis kaamos. Tulkaahan kokemaan!
12.10.2010 Tiina

Vieraisiin kiintyy nopeaa
Tänään lähti ensimmäistä kertaa Hetassa ja Majatalossa käynyt ruskaryhmä, joka viipyi vajaan viikon. On uskomatonta, kuinka nopeasti ja vahvasti ihmisiin kiintyy noinkin lyhyessä ajassa. Vietimme hienon ruskaviikon yhdessä. Tälle syksylle on vielä tulossa pitkään käyneitä, rakkaaksi tulleita ryhmiä sekä ensikertalaisia. Upea ruska tulossa!
10.9.2010 Tiina

Mukava ja monipuolinen kesä
Ulkolaisryhmiä, rippistiitiäsiiä (Kalle-äijin käyttämä sana), suomalaisia ja ulkolaisia kiertomatkaajia, perheitä, yhden yön oleskelijoita ja pidempään viipyneitä, aurinkoa ja sadetta muttei hellettä ollenkaan eli siis todella ilahtuneita etelästä tulleita ja hyvin yönsä nukkuneita ja virkeitä vieraita, paljon maalausta ja muita pihatöitä sekä paljon kiitoksen sanoja. Käyneille kesävieraillemme tahdomme sanoa kiitos ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen sekä kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista muttei liian helteistä loppukesää!
Ihanaa, kohta on jo ruska-aika ja sitten jo kevät!
3.8.2010 Tiina

Oma maa mansikka ja oma koti kullan kallis
Pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsin toukokuussa lomailemaan Hollantiin. Matkan varrelle osui myös Belgia, Pariisi, Saksa, Tanska ja Ruotsi. Reiluun seitsemään tuhanteen kilometriin kuului kulttuureihin tutustumista, nähtävyyksien kiertelyä, vanhojen vieraiden näkemisiä, vanhojen ja uusien matkanjärjestäjien tapaamisia – paljon hienoja ihmisiä, paikkoja ja kokemuksia. Majoittuminen erityisen mukaviin ja kotoisiin B&B:ihin / hotelleihin loi erinomaisen ensivaikutelman ja lämpimän tunteen. Tällaisen tunnelman luominen ei tosiaankaan vaadi viiden tähden mukavuuksia vaan se koostuu monista pienistä asioista.
Matkalla oli ilmassa pilvien lisäksi myös koti-ikävää kotimaahan, kotikylään ja kotiin. Jälleen kerran totesin, että meillä on täällä kaikki niin hyvin. Majatalon näkökulmasta katsottuna voimme moneen paikkaan verrattuna olla tyytyväisiä Majatalon hinta-laatusuhteeseen. Ja kun jokaiselle majoittujalle saa miellyttävän ensitunteen ja mukavan viipymisen, olemme onnistuneet.
Lomailun jälkeen olen hyvin iloinen ja innokas aloittamaan kesävieraiden vastaanottamisen.
Mukavaa ja aurinkoista kesää sekä ihania ja ikimuistoisia lomia!
1.6.2010 Tiina

Edelleen hienot kelit!
Hiihtäjien mukaan hiihtokelit ovat vielä erinomaiset. No, olemmehan me TosiLapissa…
3.5.2010 Tiina

Hienot kelit!
Yöpakkasia on ollut, joten hiihtokelit jatkuvat upeassa auringonpaisteessa. Tänään vietimme viimeiset lettukestit Sissangissa.
Ensi viikon maanantaina 26.4. olemme Ounaksen Tunturilatujen järjestämässä pilkkikisassa toimitsemassa. Toivottavasti väkeä tulee paljon, aurinko paistaa ja yöpakkaset paukkuvat koko pilkkiviikon ajan.
19.4.2010 Tiina

Oma koti kullan kallis
Olen sanonut useille kevätvieraillemme tänä keväänä, että meillä on ihanan kodikasta kun on talo täynnä vakikävijöitä. Toki meillä on kodikasta muunakin aikana, mutta tunnelma on kuitenkin hieman erilainen kevätaikaan kuin muulloin.
Suuren suuret kiitokset ja halauksia vanhoille vakikävijöille sekä myös uusille kevätvieraille, toivottavasti tuleville vakikävijöille!
3.4.2010 Tiina

Aurinko aurinko lettuja paistaa, hauska on auringon lettuja maistaa…
Aurinko on paistanut upeasti jo useamman viikon ja olemme käyneet Sissangin lettukesteillä jo useamman kerran. Ihana kevät! Tervetuloa tänne!
24.3.2010 Tiina

Hiihtolomaviikoilla paljon tekemistä
Muutamia perheitä on viettänyt tänä keväänä hiihtolomaansa Hetassa ja Majatalossa.
Hetta Hiihtomaa on ollut tykätty paikka, jonne vanhempien on ollut helppo jättää lapset laskettelemaan hiihtoretkensä ajaksi. Lähistöllä olevat mäet kutsuvat pulkkailemaan, luistelukenttä ilahduttaa luistimet mukaansa ottaneita, potkuttelua on mukava kokeilla, porotilalla pääsi silittämään poroja, huskytilalla sai paijailla koiranpentuja, Lumilinna on jännä kokemus ja iltaisin Majatalon leikkitilasta on kuulunut paljon naurua. Menosta ja aktiviteeteista huolimatta rauhallisuus kuitenkin tarttuu lapsiinkin rauhallisessa ympäristössämme.
4.3.2010 Tiina

Kevättä odotellessa
Pakkasta on reilut 30 astetta ja aurinko paistaa. Kyllä vieraat tarkenevat ulkona, kunhan vaatetta on päällä tarpeeksi.
21.2.2010 Tiina

Peruutuspaikkoja hiihtoviikoille!
Kevään 2010 hiihtoviikoille on vielä muutamia huoneita jäljellä. Ole pian yhteydessä ja varaa oma Lapin lomasi!
18.2.2010 Tiina

Matka 2010 -messut ohi ja kevättä odotellaan
Tuula ja Tiina kävivät Helsingissä messuilemassa sekä tapaamassa vanhoja tuttuja. Tulipa tavattua muiden muassa herrasmies, jonka ensimmäisestä Majatalon vierailusta tulee vuoden kuluttua 70 vuotta. Tämän jälkeen lomailusta Hetassa ja Majatalossa tuli jokavuotinen tapa aina viime vuosiin saakka. Suunnittelimme herran vuoden päästä olevia 90-vuotissyntymäpäiviä  Hettaan, vanhojen aikojen kunniaksi. Tapasimme iloksemme myös paljon muitakin tuttuja.
Kiitokset kaikille asianosaisille erittäin mukavasta lomasta ja menestyksekkäistä messuista!
27.1.2010 Tiina

Suurkiitokset juhlavuoden onnistumisesta ja jatketaanhan seuraavatkin 85 vuotta
Lämpöinen kiitos ja kumarrus menneestä vuodesta!
Jokaiselle Majatalon nettisivuilla vierailevalle kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2010!
31.12.2009 Tiina

Kiitokset menneistä, Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Toivottaa Hetan Majatalon väki

Juhlavuotemme Joulutervehdyksen voit katsoa täältä -> Joulukortti 2009
24.12.2009 Tiina

Helsingin Matka 2010 -messuja odotellessa
Tuula ja Tiina odottavat jo kuumeisesti tammikuussa olevaa Helsingin reissuaan.
Tarkoitus on lomailla kiireisen joulukuun jälkeen sekä tietenkin osallistua jo perinteeksi muodostuneille messuille (21.- 24.1.2010). Odotamme kovasti näkevämme TosiLapin osastolla monia tuttuja ja tietenkin myös uusia tuttavuuksia. Talon ovet ovat kuitenkin naisvaljakon lomasesta huolimatta auki ja Petri toivottaa vierailijat tervetulleiksi.
15.12.2009 Tiina

Syksyn 85 v. -juhlaviikko alkakoon
Tänään on tulossa mukava joukko paikallisia sekä turistejakin päivälliselle sekä kotahartauteen. Viikon aikana tiedossa on myös kotailta lettujen, tikkupullien ja nokipannukahvien kera, täytekakkukahvit, kuntosaliopastusta sekä melkein ilmaisia kuntosalikäyntejä.
27.9.2009 Tiina

Puusauna, hierontaa ja ruskaolympialaiset
Seijan matkalaiset saunoivat Majatalon vanhassa pihapuusaunassa sekä kisailivat Majatalon ruskaolympialaisissa. Myös Alpon loistavan hieronnan koki moni lomalainen. Aurinko suosi upeasti matkalaisia. Kiitokset vierailustanne!
Tiina 21.9.2009

Ympäri Lappia…
Kuluneen reilun viikon aikana Tiina on käynyt retkillä ruskaryhmien kanssa Altassa, Karasjoella, Jouni Eiran porotilalla, Pyhäkerolla, Jyppyrällä, Hietajärvellä… Sekä paistanut litratolkulla lättyjä, lukenut arkkitolkulla Kalle-Äijin juttuja, tulistellut, kuunnellut sahan ja haitarin soittoa, iloinnut ja nauranut, itkenyt vieraiden kotiinlähtöä…
Tiina 2.9.2009

Arki on palannut Majataloon
Tiina on saattanut kaason roolissaan kaksi hyvää ystäväänsä avioliittoon. Hääjuhlien sekä muiden hääjärjestelyiden vuoksi Tiinan Majatalossa olo on ymmärrettävistä syistä johtuen ollut normaalia vähäisempää, mutta juhlien jälkeen on hyvä palata takaisin arkeen onnellisena ja innokkaana. Kummatkin häät sujuivat lähes täydellisesti ja kaaso voikin olla erittäin tyytyväinen.
Rakkaimmat onnittelut vielä kerran A&M:lle sekä T&S:lle!
23.8.2009 Tiina

Juhannushäät
Ei talon väellä mutta suvussa kylläkin. Meillä oli ilo kestitä juhlavieraita.
Juhannuksena oli siis Hetassa tohinaa, kun yleensä täällä on totuttu viettämään Juhannusta aika rauhallisissa merkeissä.
Kiitoksia hienon juhlan tehneille ihmisille sekä onnea tuoreelle avioparille Annelle ja Matille!
21.6.2009 Tiina-kaaso

Kesäkausi aloitettu
Keski-Lahden seurakunnan riparilaiset tulivat ja aloittivat jälleen Majatalon kesän. Toivotaan siitä lämmintä ja aurinkoista.
1.6.2009 Tiina

Hae Erämessutarjoukset ja käy tervehtimässä Tiinaa Ouluhallissa 21 . – 24.5.2009
Pohjois-Suomen Erämessut Ouluhallissa, Oulun Raksilassa helatorstaista sunnuntaihin. TosiLapin / Enontekiön osastolla on mukana myös Majatalo. Käyhän osastolla -saat messutarjoukset mukaasi ja kuulet tuoreet kuulumiset Hetasta ja Majatalosta. Tervetuloa viettämään mukava päivä erähengessä!
11.5.2009 Tiina

Hartautumista, hauskoja tarinoita, makeaa mahan täydeltä, pilkkisaaliina ahvenia, lähtöitkut…
Juhlaviikon ohjelmassa oli jos jonkinlaista mukavaa. Vieraita oli aikas vähän, mutta muutamille paikalle löytäneille oli sitäkin enemmän aikaa ja huomiota ja monet hauskat hetket tuli yhdessä koettua. Muutama paikallinenkin tuli katsastamaan, mitä juhlaviikolla oli tarjolla.
Suurkiitokset juhlaviikolle osallistuneille! Me nautimme, toivottavasti tekin!
22.4.2009 Tiina

Majatalon juhlaviikko on tarkoitettu yhtä lailla paikallisille kuin vieraillekin
Hyvät paikalliset, olette erittäin tervetulleet juhlaviikkomme ohjelmiin -> 85v. juhlaviikko paikallisille.
Ohjelmat ovat teillekin ilmaisia ellei toisin ole mainittu. Tervetuloa isolla joukolla, vanhojen aikojen tapaan.
14.4.2009 Tiina

Majatalon juhlaviikon aloitus viikon kuluttua
Hiihtokelit ovat vielä oikein hyvät. Vielä ehdit juhliin mukaan! 
Tutustukaa juhlaviikon ohjelmaan -> Juhlavuoden ohjelmaa.
11.4.2009 Tiina

Tervetuloa äkkilähdöllä TosiLappiin!
Kevään parhaat viikot ovat meneillään. Kannattaa kysellä peruutuspaikkoja.
31.3.2009 Tiina

Täydellinen päivä
Majatalon vieraat olivat erittäin tyytyväisiä lomapäiväänsä
-ilma oli aurinkoinen, ei tuulta, suksi luisti ja piti juuri sopivassa suhteessa, letut maistuivat Sissangilla, jokainen oli iloisella mielellä…
23.3.2009 Tiina

Jouluisissa Lappi-tunnelmissa
Kävimme vieraiden kanssa tulistelemassa talon takana olevassa kodassa. Tiina tarjosi kodassa glögiä ja piparia ja lopuksi väki innostui laulamaan Lapin lauluja. Mukavaa jutustelua ja tunnelmallista oli..
17.3.2009 Tiina

Majatalon perinteiset keväthiihtoviikkojen lettukestit alkoivat jälleen
Vuosien ajan on jatkunut perinne tarjota hiihtolomalaisille nokipannukahvit ja lettuja mahan täydeltä jossain hiihtoreitin varrella.
Tänään alkoi viikoittainen kestitys, joka jatkuu aina huhtikuun loppuun asti.
Tervetuloa Hettaan, Majataloon ja lettukesteille!
10.3.2009 Tiina

Ostakaahan Viva-lehti nro 3 / 2009
Kiitoksemme hienosta jutusta Veli-Matti ja Miguel!
3.3.2009 Tiina

Vielä on tilaa hiihtoviikoilla sekä kevään juhlaviikolla
Eikö olisikin mukava päästä hiihtelemään tai muulla tavoin liikkumaan Suomen kauneimpiin maisemiin auringon paistaessa ja päästä valmiiseen, notkuvaan ruokapöytään? Tutustukaa etenkin juhlaviikon ohjelmaan -> Juhlavuoden ohjelmaa.
27.2.2009 Tiina

Upeat kevätkelit alkaneet
Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja pakkasta on alle kymmenen astetta. Todella kaunista!
Harmi vaan, että hiihtäjät puuttuvat… Tervetuloa siis!
19.2.2009 Tiina

Pitkä historia myös Majatalon työntekijöillä
Suurimmat kiitoksemme ihanille piioillemme Oilille ja Annalle! Oili on ollut Majatalossa töissä 20 vuoden ajan. Annan ensimmäinen päivä Majatalon palveluksessa oli tasan 10 vuotta sitten. Kiitos menneistä sekä tulevista vuosista! Olette olleet korvaamattomat!
19.2.2009 Tiina

Palautteenantovuosi 2009
Olemme keränneet palautetta jo useamman vuoden palautelomakkeella. Ruusut lämmittävät aina mieltä erittäin paljon, mutta etenkin risujen pohjalta olemme kehittäneet toimintaamme sekä korjanneet monia asioita ja paikkoja. Ilman palautteita ne voisivat olla edelleenkin rempallaan, koska me emme välttämättä huomaa liian lähellä olevia asioita. Tänä vuonna toivommekin paljon paljon palautetta kaikkiin niihin asioihin, jotka liittyvät Majataloon sekä myös Hetan ja Enontekiön matkailuun. Palautetta voi antaa palautelomakkeella, suullisesti, postitse, sähköisesti… Kiitämme ja kumarramme! 

16.2.2009 Tiina

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan…
Hyvää ystävänpäivää Majatalon ja isäntäväen vanhoille sekä myös tuleville ystäville ja tuttaville!
Paremmin ei voisi ystävänpäivä päättyä kuin tänään. Saamme pitkäaikaisen ryhmän jälleen kerran vieraaksemme.
TalviLappi tulee Käpylän seurakuntanuorten kera 47:ttä kertaa ja Herttoniemi tulee omien nuortensa kera 20:ttä kertaa. Tänä vuonna on myös pastori Jouko “Jokke” Olkkolan juhlavuosi 25:llä perättäisellä TalviLappi-kerrallaan. Jokke oli aiemmin töissä Käpylässä ja Hertsikaan siirryttyään alkoi tuomaan uuden alueensa nuoria näiden kahden seurakunnan yhdistetyllä reissulla.
TalviLapin vakiobussikuski on ollut Seppo Johansson vuodesta 1977 alkaen. Kiitos Ystävät!
14.2.2009 Tiina

Vieraiden kirjo on laaja
Olemme iloisia, että saamme kestitä niin monenlaisia erilaisia porukoita. Talossa on hollantilaisia, saksalaisia ja sveitsiläisiä eksoottisen Lapin aktiiviloman viettäjiä. Tänään lähti Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoona, joka järjesti reilun viikon mittaisen talvileirinsä Hetassa. Ylihuomenna tulee nuoria hiihtolomalaisia. Pian alkaa kevään hiihtosesonki. On mielekästä tutustua erilaisiin joukkioihin ja huomata, että lähes samoilla arvoilla ja palveluilla pärjää kaikkien kanssa.
12.2.2009 Tiina

Ämmin 85-vuotisjuhlat sujuivat täydellisesti
Juhlat vietettiin syntymäpäiväsankarin vanhassa kotipirtissä, nykyisessä Majatalon ruokailutilassa. Pirtti oli aivan täynnä lähempää ja kauempaa tulleita sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, joten juhlatunnelma oli korkealla. Juhlat olivat juuri sellaiset kuin Reetrikin mäellä on ennenvanhaan pidetty; iso joukko mukavia ihmisiä, riittävästi hyvää ruokaa, paljon puheensorinaa, yhteislaulua, tunnelma katossa ja kaikki tämä hyvässä sovussa ja pienessä tilassa. Maija oli äärettömän kaunis juhlakalu, jota kaikki ihastelivat ja hän jaksoi päivän paremmin kuin nuorempansa. Suurimmat kiitoksemme kaikille teille, jotka niin monin eri tavoin teitte Ämmin juhlasta ikimuistoisen meille jokaiselle. Talletamme muistoihimme kauniin juhlan, monenlaiset erilaiset muistamiset, sadat kukat, yhteislaulut sekä lämpimät ajatuksenne. Juhlista tuli paljon paremmat kuin olisimme ikinä osanneet kuvitella!
8.2.2009 Tiina

Majatalon vanha emäntä Maija palkittiin 50 vuoden ansioistaan yrittäjänä
Maija Vuontisjärvi juhli 85-vuotissyntymäpäiviään 7.2.2009. Juhlassa hänet palkittiin Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin Timanttiristillä
50 vuoden ansioistaan yrittäjänä. Timanttiristin luovutti Länsipohjan Yrittäjien toimitusjohtaja Martti Kankaanranta. Lapissa ei ole montaa tällaista kunniamerkkiä. Myös Enontekiön kunnan edustajat onnittelivat Maijaa sekä kiittivät hänen pitkästä ja maineikkaasta elämäntyöstään Enontekiöllä.
7.2.2009 Tiina

Maija-ämmin juhlien valmistelua paukkupakkasessa
Ämmin 85v.-juhlia koristamaan tulevat jäälyhdyt valmistuvat nopeasti nyt kun pakkasta on reilut 20 astetta. Kaikenlaista järjesteltävää on, että saadaan vietettyä ikimuistoiset juhlat ämmin kunniaksi. On ilo ja kunnia juhlistaa ämmin kanssa hänen elämäänsä ja saavutuksiaan.
5.2.2009 Tiina

Tuula ja Tiina olleet Majatalossa 20 vuotta
Tuula jäi viimeiselle virkavapaalleen Inarin kunnan palkanlaskijan virasta 1.2.1989, jonka jälkeen jätti virkansa lopullisesti ja jäi Majataloon emännöimään appivanhempiensa rinnalle Mattinsa ja heidän pienen Tiina-tyttösensä kanssa. Tätä ennen Tuula oli Hetassa hotellin rakennusaikana virkavapailla sekä kaikki vapaa-ajat. Erittäin hienosti emännöidyt parikymmentä vuotta! Kiitokset Tuula-äiti!
1.2.2009 Tiina

Talon vanhan emännän Maijan pitkää ikää juhlitaan pian
Kallen-Maija täyttää kunnioitettavat 85 vuotta 6.2.2009. Syntymäpäiviä juhlitaan lauantaina 7.2. alkaen klo 15.00 hänen vanhassa kotipirtissään eli majatalon valkoisen talon ruokapirtissä. Kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat lämpimästi tervetulleita tervehtimään päivänsankaria!
31.1.2009 Tiina

Hetan Hiihtomaa avattu
Suomen lumivarmimmalle alueelle, Enontekiön Hettaan, on avattu Hiihtomaa, joka on avoinna päivittäin kevätsesongin ajan. Hetan Hiihtomaassa on viisi laskettelurinnettä, joiden pituudet ovat 250-800 metriä ja korkeuseroa on enimmillään 105 m. Tämän lisäksi Hiihtomaassa on lasten rinne ja pulkkamäki, lumilinnakahvio, suksien huoltopiste sekä välinevuokraamo, josta saa helposti murtsikka-, laskettelu- ja lumikenkäilysetit koko perheen lumileikkeihin.
Ensilumen latu avataan lokakuussa ja hiihtokelit kestävät aina toukokuulle saakka.
Tervetuloa viihtymään Hetan Hiihtomaahan! Majatalon tilavat perhehuoneet sekä täysihoito kruunaavat lomanne.
31.1.2009 Tiina

Rättisitikat valtasivat Majatalon mäen jälleen
Kansainvälinen rättäreiden joukkio toistakymmenen auton vahvuudellaan kävi ilahduttamassa jälleen Majatalossa. Joukossa oli paljon aiemminkin käyneitä ja tutuksi tulleita. Kyllä vanhat kantaporukat ovat sitten mukavia! Ainut mikä jäi harmittamaan puolin ja toisin oli pakkasen puute. Yksikin vuosi meillä oli sitä tarjota heille yli 50 pakkasasteen verran.
29.1.2009 Tiina

Tiina jälleen messuillemaan
Tulkaahan tervehtimään minua Helsingin Matka2009-messuilla 15. – 18.1.2009 TosiLapin osastolla 3e19. Hakekaa halaus, 85v. juhlavuoden lehtinen, ehkäpä muitakin juhlavuoden tuotteita sekä tuoreimmat
lumi-, pakkas- ja muut kuulumiset. Nähdään!
9.1.2009 Tiina

Nettisivustoja päivitettiin ja 85v. osio avattiin
Nettisivujen tekstin väritys vaihdettiin punaisesta mustaksi, jotta niitä olisi helpompi lukea.
Sivustoille lisättiin 85v. juhlavuoden osio, joita päivitellään vuoden kuluessa.
Linkki juhlaosioon löytyy sivujen oikeasta laidasta -> Majatalo 85 v.
Visiteeratkaapa täällä usein, että näette uusimmat jutut heti niiden ilmestyttyä. Mukavia hetkiä sivustojemme parissa! Palautetta otetaan vastaan erittäin mielellään.
9.1.2009 Tiina

Majatalon 85v.-osio avataan huomenna perjantaina
Visiteeratkaapa täällä siis huomenna uudelleen!
8.1.2009 Tiina

Lähettäisittekö meille muisteluksianne tai valokuvianne Majatalosta
Olit sitten vanha tai uusi Majatalon kävijä, sinulla voi olla mukavia juttuja jaettavaksi niin meidän majatalolaisten kuin myös meidän vieraidemme kanssa. Voit lähettää kirjoitelmiasi ja valokuviasi Majatalosta niin lisäämme ne niin nettisivuillemme kuin myös juhlavuoden näyttelyyn. Arvostaisimme vaivannäköäsi. Kiitos.
6.1.2009 Tiina

Maijan 85-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan myös tänä vuonna
Majatalon vanha emäntä täyttää 85 vuotta 6.2.2009. Tätä kunniakkaan pitkää ikää juhlimme helmikuun alussa, jolloin kaikki ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita Majataloon tapaamaan Kallen-Maijaa.
3.1.2009 Tiina

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle sekä onnea ja kiitokset!
Kaikenlaista ihanaa sekä lukuisia mukavia lomia vuodelle 2009 toivottaa Majatalon väki!
Samalla myös onnittelut Majatalolle 85 vuodestaan. Suuret kiitokset tietenkin aiemmille sukupolville!
1.1.2009 Tiina

Majatalo kiittää Terhiä
Majatalo on ollut lähes täynnä brittiperheitä koko joulukuun, joten kiirettä on pitänyt. Onneksi meillä on ollut apuna harjoittelija-Terhi, joka on auttanut Tiinaa hotellin puolella sekä välillä Tuulaa ruokapirtin puolella. Terhillä on juuri sellainen sisältä kumpuava palvelualttius kuin Majatalossa pitää ollakin. Kaikki hommat hoituivat hienosti ja vieraat tykkäsivät kovasti. Valitettavasti harjoittelu loppuu aikanaan ja tänään Terhi lähti kotiin. Kiitos Terhi, olit korvaamaton!
27.12.2008 Tiina

Palautteenantovuosi 2009
Hetan Majatalossa on palautteenantovuosi ensi vuonna. Idean tästä antoi meidän pitkäaikainen vieraamme, jolle suuri kiitos.
Olemme keränneet palautetta jo useamman vuoden kirjallisella palautelomakkeella. Risujen ja ruusujen antamisesta on saanut kiitokseksi Majatalon kynän. Ruusut lämmittävät aina mieltä erittäin paljon, mutta etenkin risujen pohjalta olemme kehittäneet toimintaamme sekä korjanneet monia asioita ja paikkoja. Ilman palautteita ne voisivat olla edelleenkin rempaallaan, koska me emme välttämättä huomaa liian lähellä olevia asioita. Vuonna 2009 toivommekin paljon paljon palautetta kaikkiin niihin asioihin, jotka liittyvät Majataloon sekä myös Hetan ja Enontekiön matkailuun. Palautetta voi antaa palautelomakkeella, suullisesti, postitse, sähköisesti... Kiitämme!
17.12.2008 Tiina

Majatalon Joulukirje
Lähetimme vieraillemme Joulukirjeen. Meillä on aika hyvä osoitteisto, mutta valitettavasti emme saaneet lähetettyä kirjettä ihan kaikille haluamillemme ihmisille johtuen vääristä tai puuttuvista yhteystiedoista. Voitte lukea Joulukirjeen tästä ->  Joulukirje
Majatalon väki toivottaa jokaiselle leppoisaa Joulunaikaa ja kaikkea parasta vuodelle 2009!
14.12.2008 Tiina

Majatalo 85 vuotta
Majatalon historia on perimätiedon mukaan saanut alkunsa vuonna 1924 jolloin Reetu ja Heetrikki Vuontisjärvi alkoivat majoittaa turisteja tällä meidän mäellä. On siis tullut aika, jolloin voimme juhlia hienosti mennyttä 85-vuotista taivalta. Nettisivuillemme tulee alkuvuodesta 85 v.-osio, jota kannattaa seurailla tulevien ohjelmien, tarjousten sekä tarinoiden takia.
8.12.2008 Tiina

On vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten brittien…
Majatalon historian toinen britticharterrumba käynnistyi marraskuun lopussa ja jatkuu tammikuun alkupäiviin saakka. Joulurauhasta ei siis ole tietoakaan ja haaveilemmekin rauhallisemman Joulun järjestämisestä tulevaisuudessa.
2.12.2008 Tiina

Kevät ja ruska 2009
Vielä on muutamia huoneita jäljellä keväthiihto- ja ruskaviikoille 2009. Varaa huoneesi pian ja pääset nauttimaan TosiLapin aurinkoisista keväthangista tai hehkuvista ruskamaisemista sekä Majatalon täysihoidosta.
26.11.2008 Tiina

Oma koti maailman paras!
Lomareissu on nyt tehty. On on ihana olla takaisin kotona.
Loma oli rentouttava ja kaikin puolin ihana. Parasta kuitenkin oli kotiinpaluu ja se, kun Helsingin lentokentällä laukkuja odotellessa kuulimme, että Hetassa on pakkasta -22 C’ ja lunta reilusti. Vaikka kotona ja Hetassa on mukavaa, matkailu avartaa ja antaa eväitä omaan yrittämiseen. Tärkeimpänä oppina jäi se, että matkailijat tahtovat saada informaatiota alueesta, kulttuurista ja ihan kaikesta, paikallisen ja matkailijan yhteisellä kielellä. On äärettömän tärkeää antaa vieraille omaa aikaansa sekä osata kieliä. Hymy, pään nyökyttely ja ystävällisyys eivät riitä. On siis aika lähteä kielikursseille sekä istuskella vieläkin enemmän vieraiden kanssa jutellen.
Tiina kävi lomareissullaan myös seuraamassa suosikkiohjelmansa Tartu Mikkiin -nauhoituksia (ei laulamassa!). Voitte bongata Tiinan yleisöstä jokaisessa loppuvuoden jaksossa.
17.11.2008 Tiina 

Majatalo suljettu henkilökunnan ainutlaatuisen virkistäytymisloman vuoksi 26.10. – 14.11.2008
Vuosikausien tauon jälkeen äiti ja tytär lähtevät yhdessä ansaitulle(?) lomalle etelän lämpöön, Thaimaan paratiisiin. Majatalon ovet ovat siis poikkeuksellisesti kiinni sunnuntaista 26.10. perjantaihin 14.11.2008. Sähköposteihin pyrimme vastaamaan mahdollisimman säännöllisesti. Pientä viivettä voi tosin lomafiiliksistä johtuen olla. Tarvittaessa otathan yhteyttä sähköpostilla info@hetan-majatalo.fi, jättämällä viestin vastaajaamme 016-5540400 tai soittamalla palattuamme lauantaina 15.11..
Oikein mukavaa syksyn loppua ja talven odotusta myös teille!
14.10.2008 Tiina

Ensilumi Majatalon mäellä
Lumi on jo peittänyt kukat Reetrikin mäellä…
8.10.2008 Tiina

Tiina kouluttautumaan, taas
Tiina aloitti kolmannen oppisopimuskoulutuksensa. Asiakaspalveluun ja markkinointiin suuntautuneen merkonomin paperit Tiina sai keväällä 2006 ja saman tutkinnon taloushallintoon suuntautumisen paperit keväällä 2008. Nyt syksyllä alkoi Yrittäjän erikoisammattitutkinnon ja Toimitusjohtajatutkinnon suorittaminen. Eiköhän tästäkin koulutusohjelmasta saa uusia virikkeitä tulevaisuutta varten. Tiinalla ei ole minkäänlaista tarkoitusta ottaa Tuulan toimitusjohtajan paikkaa vaikka tällaisen tutkinnon aikookin suorittaa. Lopullisesti Hettaan ja Majataloon jäämisestä on kylläkin tehty myönteinen päätös tämän vuoden aikana. Käytännössä opiskelu tapahtuu työn ohessa ja Oulussa käydään koulutuspäivillä päivän-pari kerran kuussa-kahdessa.
2.10.2008 Tiina

Tämän syksyn ruskaryhmät jäävät kultaisiksi muistoiksi sydämiimme
Kesä ja syksy alkavat olla ohi ja alamme odottelemaan talven tuloa.
Toivottavasti siitä tulee tosi luminen ja saamme nauttia kovista pakkasista.
Saimme taas kokea monia mukavia hetkiä ruskavieraidemme kanssa ja lähtöitkut itkettiin monet kerrat.
Kiitos teille ihanat vieraamme -teette elämäntyöstämme todella arvokkaan!
Tää ystävyys ei raukene vaan kestää ainiaan,
on suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet voivat kauas loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve, näkemiin.
29.9.2008 Tiina

Ihastuttava Hietajärvi
Tiina kävi telttaretkellä Hietajärvellä ja ihastui seutuun entistäkin enemmän.
Hietajärvelle ajetaan ensin autolla vajaa 50 km ja sitten kävellään läpi metsämaaston noin 3 km helppokulkuista reittiä. Mikä ihana retkipaikka kesällä ja varsinkin ruska-aikaan! Suosittelen!
17.8.2008 Tiina

Rippikoulutunnelmaa
Majatalon kesän kolmas rippikoululeiri päättyi Järvenpään seurakunnan lähtiessä kotia kohti. Vielä muutama ripari-vaellusporukka on tulossa tänä kesänä.
10.7.2008 Tiina

Hotelli 20 vuotta
Matin ja Tuulan rakennuttaman hotellirakennuksen käyttöönotosta tulee tänään 20 vuotta. Ensimmäiset vieraat olivat hotellihuoneissa kesäkuun viimeinen päivä vuonna 1988. Huoneissa ei tällöin ollut vielä ovia paikoillaan, mutta ryhmä oli tuttua sekä keskenään että isäntäväelle, joten ovien puuttuminen ei haitannut. Hotellirakennuksen laajennus valmistui vuoden 2000 keväällä. Hetan Majatalo on uusin hotelli Enontekiöllä.
30.6.2008 Tiina

Aurinko paistaa ja vettä sattaa…
…taitaa tulla kesä… Oikein mukavaa Juhannuksen aikaa toivottaa koko Majatalon väki!
18.6.2008 Tiina

Riihimäen Erämessujen tunnelmissa
Kesäsesonki Hetassa on alkanut auringon paistaessa. 5. – 8.6.2008 järjestetään Kansainväliset Erämessut, joihin TosiLappikin tottakai osallistuu. Majatalon väki ei päässyt mukaan messuilemaan, mutta on hengessä mukana messutarjouksellaan. Katso Tarjouksia-sivu, varaa pian ja tule TosiLappiin eräilemään joko kesällä tai syystalvella.
4.6.2008 Tiina

“Ei tämän parempaa päivää voi toivoa”
Vieraamme olivat haltioissaan hiihtopäivän jälkeen; uutta pakkaslunta, pakkasen puolella koko päivän, hyvä luisto, hyvä pito, auringonpaistetta, kauniit maisemat…
Emme me emäntäväkikään voi toivoa enempää kuin että säät suosivat ja vieraamme ovat tyytyväisiä.
7.4.2008 iltapäivällä Tiina

Uutta lunta ja aurinkoa
Lunta tuiskutti neljä päivää ja saimme uutta lunta reilut 30 cm. Nyt lumisateen jälkeen aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja pakkasta on muutama aste. Tällaista TosiLapissa pitää keväällä ollakin -paljon lunta ja sitäkin enemmän aurinkoa. Illalla menemme kotaan tulistelemaan sekä nauttimaan glögistä ja pipareista. Ehkäpä joku innostuu laulamaankin.
7.4.2008 aamupäivällä Tiina

Terveiset Sissangin lettukesteiltä!
Majatalon perinteiset hiihtoviikon lettukestit vietettiin jälleen Sissangin kodalla, Pahtajärven reitin varrella. Päivä oli sellainen niin kuin keväällä pitää ollakin -aurinko paistoi siniseltä taivaalta, sukset luistivat, maisemat ihastuttuivat ja ihmiset olivat iloisia ja onnellisia. Tiina paistoi 20 litran lettutaikinan joten jokainen vieras sai lettuja hillon ja sokerin kanssa vatsansa täydeltä. Lettujen kanssa tarjottiin tietenkin oikeat nokipannukahvit.
26.3.2008 Tiina

Vieraillemme paremmat yöunet
Hotellihuoneiden viihtyvyyttä parannettiin uusilla sängyillä. Sängyt Majatalolle toimitti Unico Finland Oy, joka takaa nukkujille heräämisen onnelliseen aamuun.
4.3.2008 Tiina

Kevätviikoille peruutuspaikkoja ja alennuksia
Katso Tarjouksia-sivu ja tee pian varaus hohtaville hangille ja aurinkoisille hiihtopäiville Majatalon täysihoitoon.
22.2.2008 Tiina

TalviLappi alkoi taas
Käpylän seurakunnan TalviLappi-leiriläiset tulivat Hettaan ja Majataloon 45:tta kertaa. Käpylän seurakunta on käynyt Majatalossa seurakuntanuorten kanssa viikolla 8 jo vuodesta 1963 lähtien joka kevät ja sittemmin myös joka kesä. Käpyläläisten seurana on Herttoniemen seurakunnan nuoret -nyt jo 19:tta kertaa. Ensi vuonna siis taas juhlitaan.
Kiitos uskomattoman pitkästä ja hyvin toimineesta yhteistyöstä sekä lukemattomista hyvistä muistoista!
16.2.2008 Tiina

Hetan Majatalo ja Enontekiön kunnan muita matkailuyrittäjiä jälleen Matka-messuilla
Matka 2008 -messut on jälleen Helsingissä 17. – 20.1.2008. Tervetuloa TosiLapin osastolle tapaamaan Tiinaa ja hakemaan uusin Enontekiön Sanomat sekä muuta ajankohtaista tietoa.
6.1.2008 Tiina

Joulubrittejä Majatalossa 30.11.2007 – 6.1.2008
Majatalon historian ensimmäisen joulukuun britticharterjoukkion viimeinen ryhmä lähti kotimatkalleen. Majatalossa oli vilinää, vilskettä, helinää.. koko joulun ajan. Lähes koko talo täyttyi  30.11.2007 – 6.1.2008. Ryhmiä oli 12 ja viipymä oli kahdesta viiteen vuorokauteen.
6.1.2008 Tiina

Hotelli Hetan Majatalolle uudet Internet-sivut
Tiina kävi kotisivujen teko -kurssilla Raattamassa ja Majatalon www-sivut  saivat uuden ilmeen.
Palautetta ja parannusehdotuksia otetaan vastaan :) tiina@hetan-majatalo.fi 
6.1.2008 Tiina

Tunnustusta Hetan Majatalolle
Taloussanomat julkaisi tiistaina 28.2.2006 30 parhaiten menestynyttä matkatoimistoa ja matkailupalveluyritystä Suomessa. Listalta pisti silmään Hetan Majatalo, joka oli valtakunnallisella listalla neljäntenä ja lappilaisista yrityksistä toinen.
1.3.2006 Miika

Hetan Majatalo 80 vuotta
Ensimmäiset asukkaat yöpyivät Majatalossa ennen 1920-luvun puoliväliä.
Hetan Majatalo onkin Lapin läänin vanhin toiminnassa oleva matkailualan perheyritys, nyt jo neljännessä sukupolvessa.
20.10.2004 Miika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommentit blogikirjoituksesta / terveiset Majatalon väelle. Kiitos!