maanantai 10. elokuuta 2015

Keskikoulun juhlasalissa 10.8.1975

 
Hyvät vieraat.

Jokunen päivä takaperin minulle sanottiin sana ”Enontekiö” ja pyydettiin tämän sanan sisällöstä ja ympäriltä jotain kertomaan. Sanoja on oikeastaan kaksi, Hetta ja Enontekiö, jotka tuolta Etelä-Suomesta tulleille usein aiheuttavat pientä sekaannusta. Yleensähän on niin, että pitäjän nimi on sama kuin kirkonkylän. Täällä se ei niin ole, Enontekiö on pitäjä ja Hetta on Enontekiön pitäjän kirkonkylä. Tämä johtuu siitä, että kirkkoa on siirretty kylästä toiseen, eikä kylän nimeä noin vain kannata tämäntakia vaihtaa.

Tämä pitäjä käsittää niinsanotun ”Käsivarren” ja vähän vielä kainaloa ja olkapäätä. Asukkaita on vajaat 2.500. Pinta-alaa on yli 8.000 neliökilometriä. Parisenvuotta takaperin pinta-alaa oli tämänpäiväistä enemmän. Naapuripitäjä Muonio valloitti meiltä Kerässiepin kylän maapohjineen, pienentyminen johtuu tästä. Vielä on kuitenkin alaa senverran, että jos jakaisimme tämän jälelle jääneen alueen tasan pitäjäläisten kesken, riittäisi jokaiselle yli kolmen neliökilometrin laajuinen palsta.

Maisemia meillä on monenmoisia. On mäkiä ja tuntureita jos on vähän tasaisempaakin. Eroa on puustossakin etelä- ja pohjoisosassa. Pitäjän eteläisimmissä osissa kasvavat kuusi ja mänty. Vähän pohjoisempana jää kuusi pois ja alkaa kapea mäntyvyöhyke. Tästä Hetasta kun menee kymmenkunta kilometriä pohjoisemmaksi, loppuu mänty. Alkaa niinsanottu tunturialue. Kovin on pienet koivutkin siellä, jos on koivuja ollenkaan. Ennenhakkaamattomia havumetsiäkin pitäjässämme on ja johtunee se siitä, että muutampi vuosikymmen taaksepäin, kun Lapin metsiä oikein reippaasti hakattiin ja hakkuumiehinä oli etelästäkin tullutta liikkuvaa työvoimaa, eli niinkutsuttuja jätkiä, eivät hakkuut silloin Enontekiölle asti yltäneet. Väittävät tämän johtuneen siitä, että tuolla Äijäjoen tienoilla oli tienvarteen, isoon petäjään kaiverrettu lause: ”Tässä jäätyy jätkän leipä”. Tämä aiheutti niinsanotun työvoimapulan ja esti hakkuut. Tienoikaisun yhteydessä tämä petäjä on jäänyt syrjään ja nythän täällä sitten metsäkoneet elämöivät. Näitä koneita katsellessa moni maallikko varmaan miettii, että siinä tahdin määräävät kuutiot ja tehokkuus, maisema ja taimisto on sivuseikka.

Näin isossa pitäjässä on luonnollisesti monenmoisia elinkeinoja. Eri elinkeinoille on yhteistä se, että niitten harjoittajat näkevät omansa kaikkein tärkeimmäksi yhteisen edun kannalta. Yhteistä on myöskin se, että kaikille on eri puhujien puolesta iskostettu päähän mielipide elinkeinosi tärkeydestä, jotta sen kehittämiseen on yhteiskunnan erikoisesti annettava voimakas tukensa.

Paljon ne ovat olot vajaan miespolven aikana muuttuneet. Jos muutosta mittaa riittävän ruoan, hyvien vaatteitten, helppojen asuntojen ja lähes määrättömän vapaa-ajan mittapuulla, on kehitys ollut valtava. Onko ihmisten tyytyväisyys kehittynyt yhtä myönteisesti, on eri asia. Elettiinhän muutampi vuosikymmen takaperin niinsanottua luontaistalouden aikaa. Lähes jokaisessa talossa oli muutama lehmä, joille heinä pääasiallisesti tehtiin luonnon niityiltä. Lehmien antamalla lannalla ravittiin pienen pieni vainiotilkku ja perunamaa. Apulantaa ei ollut, eikä sitä pahemmin kaivattukaan. Jokunen ajoporo oli sitävarten, että polttopuut, heinät ja jäkälät, jotka myöskin olivat lehmien rehua, ajettiin kotia. Järvet olivat kalaisat ja kala muodostikin tärkeän ruokalisän pöydissä. Riekko on ollut kautta aikojen hyvin tärkeä riistaeläin, josta on saatu rahaa tärkeisiin tarpeisiin, kahviin, sokeriin, suolaan, jauhoihin ja moniin muihin tarvikkeisiin, joita ei kotona voitu tuottaa. Palkkiona tästä, komeileekin riekko Enontekiön kunnan vaakunassa. Myöskin eräitä turkiseläimiä, kuten oravia, kärppiä, kettuja ja monia muita on pyydystetty kautta aikojen. Ketun arvoa kuvaa se, että 1930 luvun alussa puolitoista ketunnahkaa vastasi rahassa nimismiehen kuukausipalkkaa. Nyt on suhde vähän muuttunut. Nimismiehen arvoon verrattuna on ketun arvo laskenut. Silloinkin vaan elettiin, tosin pikkuhiljaa. Paljon tarvittavista tavaroista tehtiin kotona, vähän ostettiin valmiina. Työ neuvoi tekijäänsä ja monenmoisia taitajia kehittyi. Saattaispa vieläkin olla,että kotona tehtyt kenkäheinät ovat tosi pakkasella paremmat kuin nailon sukka. Liika kaloriat ja vapaa-ajan ongelmat olivat tuntemattomia käsitteitä. Hyviä ja paljon käytettyjä jumppapaikkoja olivat jänkkäniityt kesällä ja talvella tunturinkurut riekonpyyntireissuilla.

Vanhempien ihmisten elämä täällä jakaantuu kahteen ajanjaksoon, ennen evakkoa ja evakon jälkeen.
Evakon jälkeen alkoivat tavat nopeassa tahdissa muuttua. Punaeväiset siijat eivät enää nousseet tänne Ounasjoen latvajärviin kesäänsä viettämään. Muutenkin alkoi näkyä,tosin varsin pieniä, mutta silti merkitykselllisiä muutoksia. Ei viikatteeseen kelvannut enää kotona puusta tehty varsi, piti olla fapriikin valmistama teräsvarsi. Kotona tehdystä haravasti kuivilla ilmoilla piikit irtosivat, nailonharava on parempi, semmoisen piti saada. Vaatimukset rupesivat kasvamistaan kasvamaan, kunnes huomattiin, ettei se kannata koko henänteko eikä lehmien pito. Purkkimaito on paljon helpompaa. Siinä on lisäksi se etu, että litrahinnan noustessa parilla pennillä, saa olla tyytymätön ja haukkua hallitusta.

Yritämpä keskittyä vain yhteen asiaan, jota voi hyvällä syyllä sanoa enontekiöläisten erääksi elinkeinoksi. Sen parissa kaikkiin ammattiryhmiin kuuluvista henkilöistä osa on jonkinaikaa vuodesta ansiomielessä mukana. Mukana on poromiehiä, kauppamiehiä, talonmiehiä, vieläpä joutomiehiäkin. Tämä on matkailu, eli ns. turismi. Kehitystä on tapahtunut siinäkin. Kun kesällä 1922, jolloin postiauto ensikerran tuli Hettaan, oli vauhti vähän toisellainen kuin tänään. Auto kun lähti Torniosta, sai 3 yötä välillä viettää ennen kuin pääsi Hettaan. 7 kertaa sai kuljettaja ajaa autonsa lautalle ja joka kerta lautalta lähtiessä piti auton veivistä käynnistää. Posteljooni puolestaan sai 47 kertaa käydä portin eli rinnin aukaisemassa ja kiinnipanemassa. Osa näistä rinneistä oli sivuun, osa molemmille puolille aukeavia, toiset 3-4 ululla varustetut. Matkustajista silti tuntui, että nopeasti kuljetaan. 1920 luvun loppupuolella täällä rupesi kulkemaan ihmisiä Etelä-Suomesta omilla autoillaan kesänaikana. Lapin jylhät maisemat ja valoisat yöt hurmasivat täällä käyneet ja niin alkoi maine leviämään. Onneksi silloin ei ollut vielä luksusluokan telttoja eikä kärpäsmyrkkyjä. Sääsket pitivät huolen siitä, että matkailijat kävivät seinien sisällä nauttimassa ruokansa ja kahvinsa. Kehittyi kahvistelutaloja tienvarsille. Väsyneelle kulkijalle oli sideharsosta tehty rankinen hyvin mieluinen lepopaikka ja näin alkoi turistien majoitustoimintakin hahmottua. Siinä sivumennen he myöskin kyselivät, mitähän ostaisi muistoksi Lapin reissulta. Kekseliäät henkilöt rupesivat tällaisia muistoesineitä valmistamaan ja näin sai matkamuisto teollisuus alkunsa. Jo 1920-luvulla täällä valmistettiin poron sarvista ja sääriluista esineitä, joilla ei muuta käyttöä ollut, kuin myydä turisteille. Poron nahkat ja sarvet olivat luonnollisesti valmiita matkamuistoja. Tänäpäivänä tämä ei ole enää pientä näpertelyä, vaan melko laajaa koko maata käsittävää ja myöskin pohjoista hyödyttävää teollisuutta. Kehitys on ollut hidasta, mutta hyvin tervettä kehitystä. Tälläkertaa on Enontekiöllä kaikille matkailijoille sopivanhintaisia palveluja, huokeista retkeilymajoista alkaen kalliisiin hotelleihin saakka ja paljon tältä väliltä. Toivottavasti ne erehtyvät, jotka tänään näkevät (siis elokuussa 1975) tummia pilviä matkailun kehityksen taivaalla. Valtiovalta on nimittäin ottanut ohjat käsiinsä ja ilmeisesti katsoo hyväksi luokkien ja tähtien varjolla muuttaa asioita siten, että ensin Lapin vedet ja vähitellen luontokin liataan yhtä onnistuneesti, kuin ne on jo Etelä-Suomessa liattu. Velvoittaahan uusi ulkoilulaki mm. tähtiin merkityt leirintäalueet laskemaan likansa vesistöihin. Tuskimpa menee montakaan vuotta, kun tulokset alkavat näkymään. Leirintäalueista tehtään pallokenttineen ja keilaratoineen kaupunkien huvipuistojen kaltaisia. Luonnonläheisyys katoaa, teltta- ja muut maksut tulevat kohtuuttoman kaliiksi useimpien matkailijoiten kukkarolle ja metsiin majoittuminen lisääntyy. Rikkaimmat likaavat vedet ja köyhät roskittavat metsät. Omasta mielestämme luonnon puhtaus olisi meille erittäin tärkeä, lähes elinehto.

Joukossanne on varmaan henkilöitä, jotka käyvät Helsingissä. Viettekö niille päättäville herroille terveisemme, että säästäisivät meidät pakolliselta luonnon likaamiselta. Vapaaehtoisuus olisi mieleisempää.


Kalle Vuontisjärven kirjoitus esitetty Enontekiön keskikoulun juhlasalissa 10.8.1975

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommentit blogikirjoituksesta / terveiset Majatalon väelle. Kiitos!